24.3.2009

Rajojen kokeiluja


Mä olen lenkkeillyt nyt melkein koko ajan Gimman kanssa ilman tossua, ellei pakkasta ole ollut reilusti (jolloin hanki kovettuu). Tassu on kestänyt yllättävän hyvin menon. Hieman haljennut varpaanväli on alkanut punottamaan, mutta sekin voi johtua siitä, että tassu ei ole tottunut kulutukseen ja reagoi siihen pienellä punoituksella.


Gimma sai eilen matolääkkeen (Canex) ja sitä ennen oli punniminen. Gimma-possu painaa 21,7kg! Eli paino olisi noussut kahdessa ja puolessa viikossa 3,3kg!! Edelleen kylkiluut näkyvät ja ovat pinnassa (kuitenkaan törröttämättä)..mihin se paino on mennyt?? Takajalkojen lihakset ovat kyllä kehittyneet, mutta etupää on vielä tosi ruipelo. Vähensin kuitenkin hieman ruokamäärää, koska makupaloja kuluu kuitenkin jonkun verran. Tämä näkyy sitten lenkillä, heinät, puut yms. päätyvät mahaan. Kotona salaattikin kelpaa.. Ultimate-herkkuja ovat edelleen pupun ja hevosen kakka..


Eilen sitten Gimma lällätteli pitkästä aikaa. Lenkin jälkeen käskin Gimman häkkiin. Miran tyhjä ruokakuppi oli keittiön lattialla ja Gimma ampaisi sen katsastamaan. Käskin häkkiin uudestaa hieman painokkaammin. Sitten Gimma juoksee Miran luo ja katsoo sieltä lällislää ilmeellä minua. Sitten palo kiinni, ärähdin tosissaan ja yritän napata Gimman kiinni. Tämä lähtee juoksemaan portaiden alapäätä ympäri "et sää kiinni"-moodi päällä. Onneksi avo istui sohvalla niin saatii homma seis pikaiseen. Niska-pylly -otteella siirto häkkiin ja hetken lain lukua päälle. Oli sen jälkeen nöyrän näköinen likka ja häkki vielä perästä kiinni. Seuraavaa kertaa odotellessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti