17.6.2009

Laiskottelua...back to the tokoryhmä!!!


Päätin lenkillä vähän treenata kun aikaa treenamiseen on ollut tuhottoman vähän. Mentiin metsälenkki ja siellä harjoiteltiin hyppyä puiden rankojen sekä ojien yli. Yllättävän hyvin meni ja pääasia; Gimmalla oli hauskaa. Lisäksi harjoittelin maahanmenoa niin että Gimma juoksi edellä ja käskin sen maahan. Ensin käskin kylmiltään maahan. Sen seurauksena Gimma juoksi luo ja meni edessäni maahan. Kokeilin toisen kerran ja temppu toistui. No sitten kokeilin niin että annoin pysähtymiskäskyn, josta maahan ja sinne se sitten tipahti. Näin tein loputkin harkat ja homma toimi. Jossain vaiheessa jätän pysähtymiskäskyn pois.


Tänään oli tokotusta pitkästä aikaan. Gimmasta on näkynyt taas treenitauko tokossa. Lenkeillä se on alkanut nostelemaan karvoja ja jos toinen koira on iso niin murinaa voi kuulua. Tämä tapahtuu vain ja ainoastaan hihnassa. En oikein tiedä mitä teen asian kanssa...  Viimeksi ongelma ratkesi kun toko alkoi ja tuo metsänpeikko alkoi näkemään muita koiria useammin kuin yhden koira kerran viikossa.. Toivottavasti nytkin asia menisi niin. Tokokentällä Gimma ei meinaan mitenkään pullistele toisille. Mutta takaisin tokoon. Toko meni oikein kivasti, ainoastaan Gimma oli hieman levoton, mutta siitä ei sovi syyttää koiraa. Onhan siitä pitkä aika kun ollaan oltu kentällä + lenkkeilyt on jäänyt viime aikoina luvattoman lyhyiksi. Levottomuus näkyi väliloikkimisina. Tällä kertaa meillä oli tokossa kivasti eri "pisteitä" kentällä, joissa sitten pienryhminä (=lähinnä parittain) harkattiin. Hyppyä treenasin ensin minikorkeudella, mutta nostin sen säkäkorkeuteen, koska Gimma kolistelimaan estettä. Ongelma hävisi kun likka joutui oikeasti hyppäämään. Lisäksi ohjaaja katsoi jokaisen kanssa yhden liikkeen, mihin halui apua/vahvistusta. Me otettiin kaukoja ohjaajan kanssa ja hän kehui, että hyvin menee. Seuraamista en ottanut, koska siihen tarvitaan Jessicaa tuon lahopään kanssa. Mutta hyvä, että päästiin taas takaisin ryhmään treenimään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti