4.7.2009

Omatoimitokoa


Tänään tokoiltiin ekaa kertaa meidän taloyhtiön pihalla. Pihalla ei ollut ketään, koska alkoi tihuttaa ja ajattelin käyttää taloyhtiön/kaupungin pihanurmea hyväkseni. Saas nähdä kuinka monta kertaa voidaan tokoilla siinä ennen kuin joku älähtää. Ei me tietenkään siinä silloin reenailla jos ihmiset siinä touhuu, mutta näin iltaisin kun piha on tyhjä.


No asiaan.. Ensin ruutua. Gimma irtoo hyvin, mutta ruutuu päästyään ja alustaa kosketettuaan meinaa tulla luokseni (oma moka). No taas vahva odota käsky (jota täytyy alkaa treenata muutenkin ahkeraan, koska käsky ei ole täysin selvä elukalle!!) ja Gimma tajui parin toiston jälkeen jäädä ruutuu seisomaan. Otin vielä lähetystä toiseltakin sivulta ja ihan ok meni. Täytyy muistaa vaan olla hinkkaamatta ja palkata namilla nopeasti. Sitten hyppyä. "Hyppy", "odota" => patukka. Alku meni tosi hyvin, olen aika yllättynyt. Gimma pysähtyi hyvin esteen taakse eikä istunut kertaakaan! Otettiin myös toisesta suunnasta ja parin toiston jälkeen tämä kolautti estettä, jolloin se kaatu Gimman päälle. Onneksi kaatui sen päälle (vaikka ei se sitä pelästynyt, mutta jos nyt jatkossa katsoisi miten jalkojaan käyttää). Este pystyyn, koira viereen ja uusintahyppy. Viimeiseksi kokeilin siirtymistä Gimman viereen. Se onnistui täysin ja palkkasin siitä kun olin Gimman vieressä sen seisoessa (ettei ala ennakoimaan istumista). Tosi hienoa! Gimma on taitotyttö. Ainiin...Gimma rouhasi etusormen niveltä ja se on lievästi sanottuna aika kipeenä. Taas malivammoja.. Koska sitä alkaa oppimaan käsittelemään patukkaa/palloa niin ettei omat sormet olisi tulilinjalla..?


Emäntä kävi tänään katsomassa näytelmiä Jessican kanssa Tuusulassa ja mukaan tarttui Gimmalle yksiön seinään kiinnitettävä kuppi. Olisin ostanut Gimmalle pannankin, mutta sellaista mitä etsin ei löytynyt..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti