27.8.2009

Matka pohjoiseen ja tokoa sekä tottistelua


Perjantaina aamusta lähdettiin ajamaan kohti Kemiä. Gimma tuli mukaan, koska isäntä lähti sorsajahtiin Savonmaalle. Olipa autoreissua kerrakseen.. Gimma matkusti nätisti omassa häkissään, vaikka varsinkin menomatkalla piti tunkea kuonoa Tuuman puolelle. Yöpyminen meillä oli useamman ihmisen ja koiran mökissä. Gimma sai nukkua omassa häkissään. Kumpanakin päivänä Gimma pääsi katsomoon ja hienosti se siellä aikaa vietti. Muutaman kerran joku tuli kysymään, että mikäs gaselli se on.. Varsinkin sunnuntaina purujen katselu oli Gimman mielestä mukavaa. Että semmonen reissu se sitten oli. Ei ihan heti mieleen tulisi uudestaan lähteä sinne ajamaan noin tiukalla aikataululla, mutta ompahan sekin nyt koettu. Onneksi ei ajettu turhaan! Gimma käyttäytyi koko matkan tosi hienosti.


Jälki nro21. Pitkästä aikaa mentiin jäljelle. Minä olen sitä mieltä, että itse kouluttamalla en saa kuin hallaa aikaiseksi niin ollut hieman motivaatiokatoa ohjaajalla tämän lajin suhteneen.. Askelia tein vain 75 ja hienoiseen myötätuuleen. Jälki vanheneni vain kymmenisen minuuttia. Pari kertaa pää nousi, mutta annoin jatkaa matkaa vasta nokan laskeutuessa maahan. Muuten mielestäni motivaatio oli hyvä. En puuttunut kaahaamiseen, koska viimeksi puutuin liikaa ja epäselvästi mikä sai ymmärrettävästi Gimman epävarmaksi.


Keskiviikkona oli taas tokoa. Alku meni ihan penkin alle. Kentälle eksyin juuri ennen treenien alkua ja vettä tuli taivaan täydeltä. Gimma ravisti koko ajan päätä eikä treeneistä tullut mitään. Paikallamakuusta lähti kaksi kertaa tulemaan minun luo. Liikkeestä seisomisestakaan ei tullut mitään. Onneksi sateen loputtua Gimma oli taas kiva itsensä. Suurin ongelma sateessa on se, ettei Gimma vedä korvia päätä myöden (niin kuin lenkillä se tekee sateella) vaan korvat hörössä kuuntelee ja vesi sataa korvista sisään... Mali mikä mali... Niin ja koska toko-treenit siirtyvät halliin niin ryhmää karsitaan. Mutta me saatiin super hyviä uutia, meille on ainakin paikka hallikaudelle!! Aivan meiletöntä, ei ainakaan tule talvella syytä olla reenimättä yhtään..


Tänään käytiin tottistelemassa Jessican kanssa. Nyt aloitettiin seuraamisen työstäminen urakalla. Aluksi Gimma edesti tosi paljon, mutta saatiin myös onnistuneita suorituksia. Jessican mukaan vietti ja mielentila on hyvä, joten tästä on hyvä jatkaa. Kuulemma kehitystä on taas tapahtunut! Ikäisekseen Gimma on Jessican mukaan hyvässä vaiheessa, vaikka itsestä ei aina siltä tunnu. Aina pitäisi olla paremmassa jamassa..pitäisi joskus pysähtyä katsomaan olemaan tyytyväinen tytsyn tämänhetkiseen tasoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti