16.10.2009

Tokot meni hienosti


Me ollaan viikko taas vietetty aikaa lusmuten... Kyllä me kotona ollaan treenattu, mutta ei olla käyty missään kentällä. Kotona ollaan otettu kaukoja ja makaamista niin ettei Gimma mene lonkalle. Kakeissa ollaan ehkä yhdellä kerralla kymmestä epäonnistuttu (Gimma liikutti takajalkoja), jolloin olen ottanut liikkeen uusiksi ja sitten on onnistunut. Eli varsin hienosti on kokonaisuudessaan mennyt. Matkaa olen pitänyt parista metristä-kolmeen metriin. Ruokakuppi on ollut vaihtevalla etäisyydellä Gimman takana.


Lisäksi Toukkis ja Gimma on päässyt juoksentelemaan. Yhtä pahoja lipsumisia ei ole tullut, mutta en edelleenkään luota Gimmaan. Toukan kanssa se niin helppoa lipsua säännöistä..


Tokot loppui vähän aikaa sitten. Ne meni ihan mielettömän hyvin!!   Treenitkään ei venyneet älyttömästi kun ehdin aikaisempaan bussiin.


-Paikallamakuu: Melkein kisamatka ja kesto reilut kolme minuuttia. Pää kääntyili kun hallin ulkopuolelta kuului ääntä. Muuten pysyi hienosti paikallaan (eli ei mennyt lonkalle!!! eikä myöskään polkenut takajaloilla).


-Noutoa: Minusta tuntuu, että olen ryssinyt noudon kanssa ihan kunnolla. No nyt ajattelin, että aloitan taas mielikuva reenit, jotta saan kapulasta todella haluttavan esineen. Ensin palkkasin iskusta, mutta sitten tuli mieleen, että mitä jos kapula olisi palkka ja se toimi. Eli kapulaan sai käydä kiinni kun sitä kovasti halusi (eli turhauman kautta), sitten se sai tuoda minulle josta palkkasin kapulalla leikkimisellä. Ohjaaja pyysi ottamaan myös pitoa tämän toiminnan jälkeen ja Gimma piti nätisti kapulaa eikä pureskellut sitä (ohjaaja odotti, että Gimma oli sitä pureskellut). Tiedä häntä sitten saanko tällä menetelmällä kapulaa pureskelevan koiran... Jotenkin vaan ajattelen, että puruissahan koira saa myös taistelua ja kuormaa eikä se siltä hihaa jauha niin miksi alkaisi jauhaa kapulaa sitten..? Saa kertoa mielipiteitä ja ajatuksia asiasta.


-Ruutu: Ruutu oli poikkeuksellisesti normaalikokoinen. Ohjaaja vei alustan ruutuun. En maininnut vielä tässä vaiheessa ruudusta mitään (en ole varma huomasiko Gimma alustan vientiä). Kysyin Gimmalta "missä ruutu" ja Gimma bongasi ruudun. Sinne tyttö ampui ja pysähtyi, joilloin pallo lensi palkaksi. Ei toistettu kun suoritus oli niin hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti