29.11.2009

Toko ja lorvintaa


Perjantaina oli taas perinteisesti tokoa. Gimma oli tooooosi kivan oloinen. Koko ajan sillä mielellä "että mitä nyt". On se normaalistikin kiinnostunut toiminnasta, mutta nyt kun laitoin sen maahan välillä niin koko ajan se katsoi että saanko tulla jo äksöniin. Paikallamakuu meni ihan ok. Kerran huomautin haistelusta. Luulin sen vetäneen lonkalle, mutta sivulle tultaessa huomasin, että ei se ole (hyvä niin).  Sitten seuraamista parittain (arvioitiin toisiamme). Gimma oli ihan ok. Sitten koko ryhmälle vielä aika pitkä kaavio liikkurin kanssa sisältäen mm. juoksusta käännöksiä ja täyskäännöstä sekä hidasta käyntiä (jota ei siis koskaan olla edes kokeiltu.. Hitaassa käynnissä Gimman peppu alkoi viistää maata, valitettavasti kun ei ollut ketään kuvaamassa niin en tiedä sanoa siitä sen enempää. Hienolta se omasta mielestä tuntui (ei painanut, oli tosi täpäkkä..). No ei tietään ihan ihanteellista tokokäyttäytymistä, mutta viis siitä.. Täyskäännöksissä Gimma pyrki istumaan, mutta se johtuu ihan koulutusvaiheesta. Olen tahallaan täyskäännöksen jälkeen pysähtynyt (ja palkannut), jotta olen saanut Gimman tekemään puhtaat täyskäännökset. Nyt ajattelin seuraavaksi alkaa ottamaan täyskäännöksen+käännös vasemmalle, jotta Gimma ei istuisi täyskäännöstä, mutta joutusi sen tekemään puhtaasti. Tämä on ihan omaa kokeilua, että myöhemmin osaan sanoa onko tästä jotain hyötyä.. Ainiin ja palkannut Gimmaa kuin ruualla ennen seuruuttamista, vasta sen jälkeen pallolla ja se tuntui toimivan! Sitten kaukkareita ringissä, ohjaaja oli keskellä ja käskytti ensin koiria istumaan. Tuollainen ei Gimmaa häirinnyt (ei se yleensäkään toisten käskyistä piittaa). Olin parin metrin päässä koirasta ja palkkasin joka vaihdon (istu-maahan). Viimeinen vaihto oli huono (takajalat liikkui), mutta muut vaihdot olivat tosi hyviä. Omatoimiosuudella otettettiin luoksaria, seisomista ja maahanmenoa. Maahanmenot on ihan kivoja, en tiedä auttoiko käskyn vaihto (ennen oli vaan yksi käsky maahan, nyt liikkeestä maahan on eri). Pysähtyminen tais mennä ensin maahan..kerran lähti hiippailemaan kun pallon etsintä taskusta kesti liian kauan. Luoksarit hyviä muuten paitsi kun kokeilin, että miten Gimma reagoi mun kropan heilutukseen niin sehän lähtee tulemaan luo kun hytkähdän voimakkaasti.. ...Aivan sikakivat reenilöt kokonaisuudessan, Gimman mielentilalle täysin kymppi!!


Toukkiksella oli viimeinen kerta tokoa. Toukkis oli pätevä mies. Tehtiin mm. vapaana pujottelua toisten koirakoiden välistä ja se meni tosi hyvin. Olen ihan yllättynyt. Tällä kertaa adhd-kuopuksella oli vaikeuksia malttaa makaa maassa, mutta se on Toukkis.. Ehkä joskus minä rytkäsen sen kanssa TK1:sen, lyötiinhän me isännän kanssa siitä vetoa. Se vie minut hienolle ravintolaillalliselle jos tämä saavutetaan. Tosin koska ajasta ei ollut puhetta niin rauhassa odotan sitä aikaa kun adhd-Toukkis olisi vähemmän adhd..


Lauantai aamusta oli emännällä tokoryhmän teoriakerta. Kaikkea pientä ja kivaa tuli opittua. Välillä on hyödyllistä opiskella tokoa ilman koiraakin..


Sunnuntaina illalla Gimma ja Toukkis pääsi juoksemaan Väiskin ja Paven kanssa (me vietettiin isännän kanssa sunnantai päivä Flamingossa rentoutuen ). Ihanaa miten koko sakki tulee toimeen keskenään ja nauttii ainakin jossain määrin toistensa seurasta. Gimma ja Toukkiskin malttoivat välillä olla erossa toistensa kauloista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti