28.2.2010

Gimma teki sen taas! <3


Perjantain tokossa otettiin vaan hyppyä tassujen takia. Hain siis kesken reenien Gimman autosta ja suoraan hyppy. No se ei mennyt mitenkään mallikkaasti; Eeva: "hyppy" Gimma: "ouououuuuuuuuu". Ja siis hyppy meni ihan hyvin, mutta pientä yli-innokkuutta ilmassa. Ymmärtäähän sen, Gimma on käynyt vain hihnassa pikkupissejä.


Lauantaina agilityn ensimmäinen valintakoe. Vähän olen kateellinen niille ketkä pääsevät yhdellä valintakokeella seuran jäseniksi. Todella kova taso hakijoissa, mutta toivon sydämestäni että meille paikka suodaan. Ensimmäisellä kerralla oli aiheena leluista kieltäytymistä eli leluja oli maassa ja koiran huomio piti saada itseenä. Seuruuttamista ei sallittu. Ensin hihnassa. Vähän se oli hankalaa, mutta siellä hihkuen ja hyppien (saa nauraa.. ) sekin onnistui. Meidän ryhmä selviytyi nopeasti, joten sitten otettiin ilman hihnaa. Onneksi, sillä se meni paljon paremmin. Minulla on hienoinen ongelma hallinnassa hihnan kanssa.. Sitten oli putkea. Ohjaaja piti Gimmaa, minä kutsuin sitä toiselta suulta. Sanoin jo etukäteen, että pidä sitten kovaa kiinni..ja aika tykin suusta se tuli läpi. No sitten piti koira jättää palkka ja mennä pussin toiselle puolelle lähettämään koira. Tässä vaiheessa alkoi Gimman omatoimi putken suorittaminen, joka loppui kun ärähdin. Pääsin putken toiselle puolelle ja lähetys uudestaan. Eipä ongelmaa. Viimeiseksi oli siivekkeen kiertoa. Onneksi tämä oli helpotettuna, eli ohjaaja vei lelun siivekkeen toiselle puolelle ja minun tehtäväksi jäi koiran kutsuminen luo (ja tietty sanoa "kierrä", mutta eihän tuo sitä osaa). Nekin onnistui hyvin. Lisäksi katsottiin sosiaalisuutta vähän joka välissä. Ensiviikolla taas uusiksi, oli kyllä sikasiistiä!


Tänään oli sitten toko-koe Pornaisissa. Gimma oli taas tosi hyvä! Video oli armoton apuväline, toivottavasti saadaan sellainen omaksi jossain vaiheessa! Video tulee myöhemmin esille kun sen purkamiseen tarvitaan ohjelma, jota meillä ei ole. Sydämen tykytyksiä aiheutti maneesissa olevat linnut!!! Mä olin ihan varma, että paikallamakuu ei onnistu kun tipit välillä käveli kentälläkin.. No selvittiin.


Eli pisteet tässä:



  • Luoksepäästävyys: 10

  • Paikallamakaaminen: 10 (pää taas pyöri kiitettävästi, kehän vieressä leikittin pallolla ja ne linnut lenteli...vähän liikutti etutassuaan)

  • Seuraaminen kytkettynä: 9,5 (vähän poikitti ainakin..)

  • Seuraaminen taluttimetta: 10

  • Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9,5

  • Luoksetulo: 10 (Gimma tuli suoraan sivulle!!! Ihmeiden aika ei ole ohi...)

  • Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9,5 (Gimma jäi istumaan vaikka lähdin liikeelle, sanoinkohan sille koomassa istu sivun sijaan...? Video ei paljasta sitä..)

  • Estehyppy: 10 (Pro!)

  • Kokonaisvaikutus: 10


197p, KP ja luokkavoitto!


Tuomarin kommentit taas oli: "Eipä mulle ole tähän paljon sanottavaa". Ja liikkuri sanoi, että ompa mulla kaunis koira. Harmi kun hän ei ole ulkomuototuomari..


Minä olen kyllä niin tyyväinen pikku likkaan. Gimma oli hyvässä mielentilassa koko suorituksen ajan. Pikkuvirheitä tuli, joista olisi voinut rankoa enemmänkin mutta kokonaisuus oli hyvä vaikka itse sanonkin. Mutta osaa likka ainakin yllättää. Näköjään sivulletulo on päivän sana..


Onnittelut Suville ja Hilmalle, hopea ei ole häpeä!


 


Gimmakin näytti pitävän voitosta. Ainakin ylimääräinen huomio on aina kivaa..



 


Tässä näkyy tämä hallinta remmin kanssa..



 


"Mitä sulla on...? Näytä mullekin!"



 


Viimeiseksi se "pakollinen" pose. Jos joskus tykkää poseerata niin kyllä se on nämä tilanteet..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti