6.3.2010

Tokoilua ja shoppailua


Ennen treenejä päätin, että nyt on aika laittaa pois meidän "olohuoneen koriste" (lue: Gimman häkki). Pitemmän aikaa ollaan sitä isännän kanssa puitu ja minä päätin vihdoista viimein sen toteuttaa. Olisittepa nähneet Gimman ilmeen kun hänen kotinsa vaan pistetään kasaksi ja viedään pois. No ei hätää, kevythäkki palasi ja Gimmalla on "uusi koti" taas! Pitäisi varmaan tuo tyynykin pestä kun sen päällä on syöty luita..



 


Eiliset tokot oli kivat. Ensin katseltiin vähän mallia kun maajoukkuetta edustava kelppari tokoili. Lisäksi saatiin esittää kysymyksiä, olisipa ollut vain enemmän aikaa! Kivan oloinen koira kokonaisuudessaan ja pätevä ohjaaja. Tokossa oli kakeja, ruutua, hyppyä, noutoa, seuraamista ja paikallamakuuta. Kaket meni tosi loistavasti. Otin kakeja aika monta kertaa ja eri matkoista, tosi kivasti nousi vaikka matkaa oli välillä ihan kivasti. Mistään jumeista ei ollut tietoakaan, jee! Ruudun Gimma hallitsi oikein kivasti! Vielä kuitenkaan ei ole syytä henkselien paukutteluun, mutta toivo elää ettei se ruutu ole kadonnut pienen malin päästä. Ruudussa oli taas alusta, tosin laitin sinne uuden alustan kun en hätäpäissinä löytänyt vanhaa. Hypyssä otin ensimmäistä kertaa ihan kokeena kokonaisena suorituksena avo-hypyn pari kertaa. Kummallakin kerralla jouduin antamaan kaksi käskyä istumiseen, mutta muuten hyvä suoritus. Nyt voidaan jättää avo-hyppy sitten unholaan kunnes saadaan viimeinenkin alo-luokan koe tehtyä. Gimmahan ei osaa liikkeestäkään istua, eikä me sinäänsä olla harjoiteltu istumista muutenkaan eli se pitää nyt ottaa kuvioon mukaan ihan muissa liikkeissä! Nouto...katastrofaalista etten sanoisi.. No reeniä reeniä.. Tuli mieleen, että auttaisikohan jos jättäisin Gimman kapula suussa ja harkkaisin vain loppuvaihetta. Jäisi se kapulan kanssa leikkiminen pois..? Seuraamisessa oli kiva asenne, ei ainakaan kovasti painanut. Paikkamakuun olisi sitten voinut jättää välistä. Kauhealla kiireellä kun sitä sohlaa (aika oli loppumassa) niin eiköhän tuo noussut istumaan kun olin piilossa.. No eiköhän sekin siitä, ei vaan saa hutiloida! Lisäksi häiriötä oli aivan liikaa (kaikki touhusi omiaan) kun en ole kuitenkaa reeninyt kuin muutaman kerran niin että olen mennyt piiloon (tällöin muutkin ovat ottaneet paikkamakuun). Meillä on kyllä niin ihana tokoporukka, taas tuli tosi hyviä vinkkeä ihmisiltä jotka ovat huomattavasti koneempia kisaajia. On aivan onni olla tuossa porukassa!


Tänään käytiin ostoksilla Murressa. Pihalla tapasin yhden holskun omistajan, joka on ollut minun kanssa kesällä samassa toko-ryhmässä. Noloa kun piuhat on välillä niin pitkät, että kestää yhdistää.. Rapsuja pikku-holskulle jos eksyt blogia lukemaan. Murresta Gimma (ja Touko) sai taas jauhelihaa ja luita. Lisäksi päätin tuhlata ja ostaa litran Nutrolinia. Jos se vaikka auttaisi noihin tassuihin, kun Toukkiksella ne on edelleen aika pahan näköiset (Gimman tassut on melkein jo terveet). Taas Gimmaa sanottiin kovin kauniiksi... Kyllä me se H vielä saadaan, perskules! Aika monesti nyt lähiaikoina kun ollaan oltu ihmisten ilmoilla moni on kehunut Gimmaa (muutenkin kuin ulkonäöllisesti ). Mikäs siinä, on tuolla minustakin luonne kohdillaan.


Lisäksi soittelin Gimman kasvattajalle kuulumisia ja täytyy sanoa, että parempaa kasvattajaa ei voisi koiralleen toivoa. Taas tuli vinkkejä mm. seuraamiseen ja edistämisen kitkemiseen. Juuri sellaisia keinoja, mitä olevan Gimmalle sopivan. Lisäksi jutusteltiin jos kuvautettaisiin tuo huhtikuussa. Mikään kiire kuviin ei ole, mutta olisi se itselle vaan jotenkin helpotus ja pois sitten päivänjärjestyksestä.


Illan agiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti