21.12.2010

Agia ja hankijumppaa


Sunnuntaina oli taas agit.. Ennen agsaa Gimma pääsi juoksemaan GeiGein tai siis Keikon kanssa.  Gimma tykkäsi kovasti söpöstä kelpiepojasta. Mutta treeneihin...voi kiesus, tosi vaikeeta settiä! Ensimmäinen harkka tuo vasemman puoleinen (rata jatkui pidemmälle, mutta me ei selvitty sinne asti).



Olin kyllä superyllättynyt että sain Gimman ohjattua kakkosesteelle olemalla jo valmiina sillä puolella mihin Gimma laskeutuu. Mutta tuohon putkeen en sitä oikeaan päähän saanut, aina veti väärästä päästä. Mutta se voi olla kun tuossa kakkosessa yritti peruuttaa ja kääntyä niin olen siinä niin julmetun hidas ja Gimma ei jää kyselemään. Sitten pilkottiin niin että jatkoin nelosesta. Seiska hyppy oli melkein "hyppää seinää päin" (laskeutuminen tuli tosi lähelle seinää). Yllättävän hyvin Gimma senkin meni eikä ruumiita tullut, vaikka vähän pelotti sitä sinne ohjata. Loppuun vielä otettiin hyppy + kepit (suoralla linjalla) ja hienosti män. Hiekka on kyllä Gimmalla parempi pohja kun siinä on pitoa runsaasti (ei tullut samaa mokaa kuin sporttiksella). Tosin hampaiden kannalta hiekka kaikkea muuta kuin hyvä. Tämän jälkeen otin paikkamakuuta Tiian katsoessa Gimman perään. Ensimmäisellä jätöllä liikutti toista etujalkaa, josta heti palasin takaisin ja kerroin etten ole yhtään tyytyväinen. Sitten uudestaan ja hienosti likka pysyi liikuttamatta evääkään. Vähän olen pelännyt agissa ottaa tokojuttuja, jotta toko ei leviä, mutta nostaa se omaa luottamusta. Jos agikentällä muiden treeniessä koira pysyy paikkamakuussa niin muu häiriö on jo aika vähäistä. Jälkimmäinen makuu oli ehkä vain 30sekuntia, mutta jostain on aloitettava! Agin kakkosharkka oli kyllä niin utopista menoa ettei totta. Kädellä ohjattiin ja vartalon tuli näyttää seuraavan hyppy. Toinen meidän koutseista kokeili Gimmaa ja totesi, ettei ole helppoa...totta.. Kiva oli kuitenkin huomata, että hienosti se meni vaikka ohjaaja oli "vieras" ja eikä Gee ollut yhtään vieraskorea. Lisäksi juteltiin lisenssiasioista ja kouluttaja oli sitä mieltä, että ensi vuodeksi voisi ostaa kisalisenssin..vuosi on pitkä aika ja eihän sitä silti ole pakko mennä kisaamaan vaikka lisenssi olisi.

Toukkiksen jalat voi paremmin, vielä tosin takajaloissa on haavat. Toukkiksella on pidemmän aikaa ollut vähän punertavaa pientä pilkkua vatsassa. Se ei kutia, mutta näkyy vähäisen karvan alta. Toivottavasti se ei ole mitään allergiaa. Nuo pilkut eivät kyllä ole mikään uusi juttu (ollaan ennenkin ne huomattu, mutta sillonkaan ne eivät ole vaivanneet), joten toivottavasti eivät alakaan häiritsemään.

Tänään ja eilen käytiin lenkillä pellolla. Lunta oli kiitettävästi kun alkumatka oli ainoastaa sellaista missä joku toinen oli kävellyt. Tunnin tarpominen riitti minulle hyvin. Tosin apinat paini koko sen ajan ja kun minä laahusta perässä niin nämä etsivät puun/pensasrykelmän ja alkavat juosta sitä ympäri. Gimma edellä ja Tou äänellä perässä. Ne on kyllä sellainen aisapari! Ja tuota ne vetää lenkillä vähän väliä, helppoa lenkkeily näin omistajan kannalta.



Vähän on tullut mietittyä tavoitteita ensi kaudelle, mutta jotenkin se tuntuu tällä hetkellä niin vähäpätöiseltä. On paljon suurempia asioita elämässä meneillään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti