2.12.2010

Sehän vetää

Gimma on viettänyt hiljaiseloa, kynsi on jo tosi hyvän oloinen. Vähän kynnen päätä aristaa jos sitä kopeloi, mutta ulkona aristus ei näy edelleenkään mitenkään. Huomenna aamusta siis tokoilemaan.

Toukkis pääsi kokeilemaan tänä talvena ensimmäisenä vetämistä. Viime talvena vähän sitä kokeiltiin, mutta ei Toukkis siitä silloin niin innoissaan ollut. Eilen siis suunnattiin isännän kanssa tuohon lähihiekkatielle ja minä laitoin minarit. Isännälle patukka. Toukkis veti tosi hyvin isännälle, mutta sitten alettiin miettimään, että eihän siellä edessä aina voi olla joku. Joten kannustin Toukkista vaan vetämään ja sehän lähti. Ensin juoksu oli vähän varovaista, mutta kun se huomasi, että siellähän pysyn niin sehän MENI! Tou oli ihan intopiukeena, mamman pieni Toukkis.  Enkä minä tehnyt kuin kaksi ilmalentoa, täytyy myöntää että siinä vauhdissa kyllä pelotti.. Toukkis oli ihana kun se tuli katsomaan minun könymistä kaatumisen jälkeen: "Jee jee tämä on kivaa, mamma on maassa. Jee, jee". Ei sitä ei haitannut pätkääkään. Tänään mennään Murren Murkinaan ostamaan Toukkikselle omat valjaat. Gimma saa vetää Miran vanhoilla valjailla, ostetaan sitten uudet jos ne käytössä tuntuvat huonoilta. Lisäksi pitää ostaa jonkin näköinen jakaja, koska aijon tietysti tehdä itselleni minivaljakon.  Toukkis veti minua yksinkin jo niin hyvin (kuten Gimma minua viime vuonna) niin kun laitan ne kummatkin pulkan eteen niin siinähän sitä sitten ollaan.....  Suksilla en noiden kahden hullun kanssa suostu mihinkään lähtemään..

6 kommenttia:

  1. nyt sitten vaan suksimaan toukon tai gimman kanssa.. toukolla on varmasti vauhtia niin paljon et kisoissakin sen kanssa pärjäis. mie niin kaipaan sitä et pääsis koiran kanssa hiihtämään.. vauhti on kova ja koira nauttii :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kävit kommentoimassa. Toukkis on tosiaan aika vetojuhta, eroa Gimmaan sakäkorkeudessa ehkä -1cm mutta painossa +10kg..!

    Hiihtäminen on kivaa, ehkä täytyy taas uskaltautua kun tulee kunnon ladut. Olis se hienoa jos osaisi kunnolla hiihtää niin pääsisi koirakin oikeuksiin.. :)

    VastaaPoista
  3. Oiva mahdollisuus päästä menestyneen maliohjaajan oppiin. Pari paikkaa on vielä jaossa!
    http://procanis.fi/

    VastaaPoista
  4. ^Kuulostaa aika hyvältä, mutta hinta on sen verran, että ei opiskelijan kukkaro kestä. :(

    VastaaPoista
  5. Heh, melkein tekisi mieli sanoa, että ota hyvä henkivakuutus ennen sitä valjakkoajelua :) :) Mutta mitäpä sitä piruja seinälle maalailemaan. Hyviä hiihtokelejä!
    t. elina & heta

    VastaaPoista
  6. Kiitos. Ei niitä piruja toistamiseen seinille kannata maalata kun ne siellä jo ovat.. :}

    VastaaPoista