7.12.2010

Sunnuntai-illan korjaussarja

Ihan ensiksi kun edellisestä tekstistä unohtui... Kiitos Niinalle, että tulit mukaan tokokisoihin ja jaksoit tsempata minua vaikka olen hankala ja panikoiva kokeissa. 

Kokeen jälkeen menin pulkkailemaan Toukkiksen kanssa. Tou ei juossut ihan niin naula päässä kuin viimeksi. Lisäksi keskustelimme siitä, että onko soveliasta kauhoa lunta silmät viirussa juostessa. Nyt on häntäluu aivan sikakipeä, en mä tajunnut että se pulkan pompottaminen näin kipeäksi sen saisi. 

Illalla käytiin Agitokolassa korjaussarjalla. Meitä ei ollut kuin kaksi paikalla, mutta silti ATD-porukka kyllä aivan mahtava. Oli aivan ihanaa päästä vähän purkamaan itseään ja silmät ehkä vähän aukesi itelläkin. No kuitenkin itse asiaan... Ensin höpötettiin perusasentoja ja vähän seuraamista. Perusasennot on jollain keinoa saatava nopeammiksi. Sitten luoksaria, takapalkka on ehdottomasti Gimmalle parempi. Kokeilin myös heittää palloa, mutta ei edelleenkään toimi kunnolla. Stopit on saatava hyviksi myös kisoissa! Tosin viimekerran kokeessa hyvään stoppiin ei ollut mahdollisuutta, joten se ei ole mukana arvostelussa. Sitten tehtiin paikkamakuu 1min, Gimma vähän pöhähti kerran kun ulkoota kuului jotain melua. Muuten oli ihan normi itsensä. Muitakin korjattavia asioita ja niistä pitää koostaa oma pohdinta. Yksi avo-startti on jo katsottu keväälle.


Tiistai päivällä oli jo pakko ottaa särkylääkettä häntäluu on käynyt niin kipeäksi. En meinannut saada päivällä edes kenkiä jalkaan. Onneksi buranan jälkeen kykenen istumaan varovasti vaikka lattialta en pysty mitään nostamaan. Onneksi on kaksi innokasta apuria kotona.   Täytyy varmaan harkita pulkkaan jotain pehmustetta..


Illalla mentiin Niinan kanssa viesteilemään. Mentiin auratulle tielle, koska metsässä on aika paljon lunta. Gimma laitettiin tolppaan kiinni (en pysty pitelemään sitä häntäluun takia) ja Niina lähti hetsaten. Sitten lähetys ja Gimma tykitti 700m. Sitten minulle takaisin ja minulla sai kissanruokaa. Sitten tuli hevoset vastaan ja tauko oli tosi pitkä. Hevosten tullessa lähelle Gee meni epävarmaksi ja komensin sitä puhkumisesta (että ärsyttää tuommonen vaikka ei se nyt mitään jatkuvaa puhinaa ollut). Olisi pitänyt olla vaan hiljaa tai työntää koira autoon. Sitten lähetys heti kun hevoset olivat ohittaneet meidät. Gimma ei lukinnut kunnolla suuntaa ja lähtö oli huono ja niimpä se palasi. Kerroin ettei minun luo ole asiaa ja Gee juoksi vähän matkan päähän. Sitten soitto Niinalle ja ääniavuille hyvin perille (500m). Sitten perustykitys mulle. Velä Niinalle takaisin (300m) ääniapujen kera. Pidin pannasta kiinni kun Niina huusi Gimmaa ja Gimmahan nousi kunnolla! Melkein kävi kiinni, että "*ittuuko nyt pitelet, meitsi lähtee nyt halusit tai et!!!!". Tämä asenne täytyy saada sille! Nyt noita motivoivia pätkiä ja suunniteltiin että voisi ottaa pari kertaa pitkän pätkän, mutta vain Niinan suuntaan.

Agissa päästiin Seppo Savikon koulutukseen. Kurssi kestää 5krt ja tarkoitus on ottaa keväällä vielä lisää tunteja, kiitos liikuntaseteleiden jota hän ottaa vastaan. En ennen tiennytkään, että tämmöinen on tapana. No en valita.  Ottaisikohan joku tokokouluttajakin niitä vastaan..? 

2 kommenttia:

  1. Anything for you ;) plus että mulla oli kivaa jännätä teidän kanssa! G:tä on niin kiva katsoa, kun se tekee töitä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3. Keväällä sitten tulen katsomaan sun ja Paven menoa!

    VastaaPoista