12.2.2011

Viestiä, vetoa ja AT Canistokoa

Koska täällä kotona on lojunut jumppapallo jo vuodesta x, päätin sen ottaa koirien käyttöön. Toukkis sai ensin harjoitella jumppapalloon koskemista. Se onnistui hienosti, kummatkin etujalatkin nousivat pallolle ja jopa rauhallisesti välillä siinä seisoskeli. Gimma jumppaili pallon päällä, naksuttelin sen siihen (koko ruho pallon päälle). Pieniä hetkiä sain sen makaamaan pallon päällä (pallo oli tuettuna sohvaan, kun pallo on niin täynnä että ei siinä Gee muuten pysyisi). Hieno likka. Lopuksi kaukoja, jotka näytti ihan hyviltä.

Torstaina viesteiltiin Niinan kanssa. Minä lähdin Geen kanssa beelle. Niina huusi pari kertaa matkan varrelta, ensimmäisestä huudosta Gimma tempasi itsensä irti ja juoksi Niinalle.. Matkaa oli 200m, Niina vielä huusi ennen lähetystä ja tykki lähti (kiljauksen kera). Minullekin Gimma tuli täysillä (nyt olin siirtynyt +50m) minulle. Taas Niina huusi ja kiljauksen kera Gee pääsi ampumaan Niinalle. Tähän lopetettiin. Todella hyvät treenit. Tästä on hyvä jatkaa.


Pitkästä aikaa oltiin eilen vetämässä. Oli taas ihan sairaan kivaa, tuo vetotouhu on niin ihanaa. Ei ihme, että touhu on tosi koukuttavaa. Lenksu oli ehkä noin neljä kilsaa (matka tuntui pidemmältä, joten otan gepsin ensi kerralla mukaan) ja kummatkin koirat veti oikein erinomaisesti. Toukkis ei kertaakaan syönyt lunta (mikä minusta kielii huonosta motivaatiosta)! Välillä jos meinasi koiria hyydyttää niin kannustamalla taas hurja veto alkoi. Vetovyö tosin pasahti rikki ja pulkastakin irtosi pehmuste, häntis ei tykkää.. Täytyy siis ostaa uusi vetovyö, toivottavasti jossain pääsisi Manmatin kilpavetovyötä kokeilemaan.

Tänään Niinan kanssa AT Canikselle. Ensin Toukkis pääsi touhuamaan. Aika mukavasti ollaan edetty, ehkä sitä alokasluokka oikeasti kutsuu tämän vuoden puolella.. Tosin seuraamisessa pitkät pätkät ovat myrkkyä, nyt kun ottaa lyhyttä pätkää niin siinä pystyy pitämään Toun pakassa.. Seisominen on ihan vaiheessa edelleen, joten hypyn jälkeen Toukkis vaan seisahtuu ja palkkaan sen siitä (en vielä palaa vierelle). Niin kuin videolta voitte huomata Toukkis on tosi suloinen poika. Se on tosi yksinkertainen eikä siltä pysty vaatimaan samalla tavalla kuin Gimmalta, mm. pakotteihin Tou ei osaa reagoida. Mutta Toukkis on omana itsenään tosi minua kasvattava koiruli. Sen kanssa on oppinut, että kaikki koirat ovat omanlaisesta puusta väännetty ja siihen on turha sovittaa samanlaisia metodeita kuin Gimmaan. Ainakaan hakaten päätä seinään jos ne eivät toimi. Toukkiksen suuri voimavara on sen iloisuus, mikä videoltakin paistaa läpi. 

Haalaripojan video   (kiitos Niinalle kuvaamisesta!):





Gimma otti ensin tunnaria. Ihan kohtuu pitoja, tätä menoa tunnari on valmis joskus vuonna 2020.. Sitten metskua. Ihan ok, mölyapina tosin.. Luoksarin stoppeja, tosi hyviä tuli niin siihen lopetettiin. Sitten ruutua. Kokeilin uudella tyylillä, palkka oli kädessäni ja Gee sai ampua siihen juostuaan ruutuun. Katotaan kosahtaako koko ruutu. En tiiä miksi tuota palkkausta olen nyt muuttanut kun edellinen (pallon heitto on toiminut). Mutta ärsyttää tuo kytsiminen mikä on vähän ilmassa.. Sitten luoksarin maahanmenoja, jotka oli perushitaita (ensimmäisen istui..muuten meni maahan). Kerran otin hyppynoudon puolikkaana. Ihan ok, tosin kapulan otto maasta oli vähän kökön näköistä kun koiralla oli hullu kiire. Kakeja, muutama vaihto, nampat takapalkkana. Pitkään aikaan en ole käyttänyt takapalkkaa (kun ei toiminut), mutta nyt se näytti toimivan. Lopuksi seuraamista ja eri askeleita (taakse, vasemmalla, oikealle, paikallaan täykkäriä). Juoksusta käännökset oli yllättävän hyviä ja kuulemma askeleetkin. Niinan mukaan Gee näytti hyvää tokovirettä! Eli ei ehkä vielä heitetä kirvestä kaivoon...

4 kommenttia:

  1. Touko <3 Etenkin tuo luoksetulo on aivan ihana :)

    VastaaPoista
  2. Se on vaan niin Tou. <3 Toukkis kiittää ja lupaa jatkaa höveliä touhuaan. :)

    VastaaPoista
  3. Voi ei Toukoa! Toinen on niin liikuttava. :--)

    ps. siksi ma, kun silloin vaihtuu liittymä !

    VastaaPoista
  4. Jee, nyt minäkin ymmärrän.. :]

    VastaaPoista