18.7.2011

Kauheita painajaisia

Möksällä tuli taas vietettyä viikonloppu. Gimma ja Touko taas paino menemään ihan hulluna, uivat ja juoksivat toistensa perässä. Lisäksi käytiin mustikassa, aika hyvin koirat muistivat, että ämpärin lähelle ei ole tulemista. Siitä huolimatta kyllä turvasin ämpärin. Viime vuonna ämpärin lähellä juoksemisesta keskusteltiin vakavasti kun mustikat olivat kaatuneet maahan.. :) Möksällä vähän tokohömppäiltiin, mm. kaukoja. Aika hyvin teki, täytyy vaan miettiä, että millä kokeissa saan liimattua Gimman tassuja.. Silloin kun eläin muistaa mistä on kyse niin treenitkin menevät tosi hyvin, ainoastaan kerran joutui antamaan seisomiseen kaksi käskyä. :) Ja liikkuminenkaan ei ollut ongelma.


Äippä ahkeroi Gimmalle viilennysmanttelin möksällä niin nyt Gimma pääsee manttelin alle aksatauolla (ja miksei muissakin treeneissä, mutta aksaan se nyt tällä hetkellä pääasiassa on). Kuvia myöhemmin, taitava ja ahkera äippä minulla. :)


Otin muuten sitten Gimman mukaan Seinäjoelle...ihan sitä varten, että tänä iltana suunnataan kentälle treenaamaan. Näin unta, että Gimma nousi paikkamakuusta ja tuli luokseni, seuraamisen se haahuili eikä reagoinut käskyihin (oli siis aivan löysä *aska)... Aivan kamalaa..viimeksi kun näin painajaista ennen Hollolan tokoetta niin unihan kävi toteen, Gimma tosiaan nousi paikkamakuusta, ihan kuin unessakin.... Keskiviikkona suunnataan kotipuolessa treenaamaan... Torstaina Gimma menee aksaamaan Niinan kanssa ja silloin minä en mene treenimään (vannomatta paras..). Perjantaina korkeintaan paikkamakuu ja lauantaina sitten BH.. Olen jo nyt kauhusta kankeena, mutta onneksi päivät kuluvat ja lauantai tulee halusin sitä tai en... ;) On tämä niin sairasta meininkiä, pakko kisata vaikka pahoin voi ja paniikkiin menee... :P

3 kommenttia:

  1. Niinpä, se lauantai lähestyy...
    Jos yhtään helpottaa jänniitämiseen, nin voin lohduttaa, että et ole ainoa....:)

    VastaaPoista
  2. Hyvä, etten ole ainoa. :) Kävin tänään Pasilassa, muttet ollut töissä vaan lomalla. :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Hyvin se menee! Turha jännitys pois, yritä nauttia yhteistyöstä koiran kanssa. :)

    VastaaPoista