11.8.2011

Ääsjoki-treeniä + BH video

Tiistai-illasta menin Ennin, Loren ja Laikon kanssa. Ihan mielettömän kivaa saada seuraa ja päästiin myös lainaamaan Ennin tokotarvikkeita, älyttömän suuri kiitos tästä! Ensin otettiin paikkamakuu 2minuuttia. Rakastavaiset pötkötti siellä kahden. ;) Sitten otin suoraan tunnaria. Gimma bongasi jo ruudun ja oli aika jännittyneen oloinen. Kapuloille lähti luvatta (en uskaltanut kieltää varastamisesta, typerä minä). Meni ja härkki kapuloita, hitto että otti pattiin..uusiksi ja sama homma. Toi kyllä lopuksi oman, mutta suoritus oli ihan hanurista. :( Gee sivuun ja avustin Enniä Loren kanssa. Sitten ruutua, kaarsi vasemmalta ruutuu, mutta nätisti löysi paikan ja laitoin kokeeksi sen maahan. Seuraavalla kerralla tietenkin tykitti suoraan ruutuun. Ruutu oli kyllä tosi pitkien heinien seassa, että ei ihme jos vähän kaarsi, hienoa kuitenkin että löysi perille. :) Sitten metallia isolla kapulalla, ensimmäinen palautus ravilla, toisen kerran vein kapulan pidemmälle niin tuli nätisti laukalla. Vauhtia saisi olla vielä lisää, mutta riittää tuokin ja hyvä ettei vieras metalli häirinnyt. Sitten kaukoja..ei tehnyt enää niitä niin hyvin kuin eilen. Voihan kökkö, ei kyllä nyt taida hyvää heilua kokeessa. Stoppeja otin kierron kautta, annoin kunnon vartaloavun stopissa äänen kera ja Gimma pysähtyi pari kertaa oikein hienosti. Maahanmenotkin onnistui, ihmeellistä. :P Maahanmenot on kyllä niin jäykkiä välillä, että ehkä lelulla palkkaaminen ei ole tässä hyvä juttu, mutta en oikein tiedä millä muullakaan tavalla sitä palkkaisin. :/ Lopuksi oli ihan pakko kokeilla kentällä metristä ja A:ta. Hyvin hyppää ainakin lelun kanssa, oikein keuli ja harjoitti oma-aloitteista estehyppelyä. Pitää joku kerta kokeilla meneekö kapulan kanssa yhtä hyvin. Lopuksi mentiin kävelylle Ennin ja poikien kanssa. Löydettiin kiva polku kentän läheltä. Uusintatreenit torstaina, jee!

Illalla mietin rotumestis-osallistumista ja tajusin, että Gimmalla taitaa olla juoksu silloin. :( Ja rahoja ei saa takaisin pelkällä juoksusta ilmoittamisella vaan pitäisi olla ell:n todistus (joka tietty maksaa), niin taitaa jäädä karkelot väliin. Pitää vielä miettiä, mutta rahantuhlausta ei viittisi tehdä.

BH-video on vihdoin minulla ja muokattuna (onneksi uudella kameralla saa paljon parempaa kuvaa!). :) Ihan karmivaa sitä poikittamista on katsoa, mutta minkäs teet kun opetat koirasi väärin.. ;) No eipä auta, onneksi kilometrin päähän näkee että likan asenne on kohdillaan ja ainakin pikku-Gee tykkää touhusta. Tuomarikin kommentoi, että koirasta näkyy tekemisen ilo. <3 Ihku pikku-Gimma (hitto se näyttää muuten isolta!!!). :) Ihanaa kun tuomari kehui myös minua vaikka säädin aika paljon. Lausahdus: "Koiraa ohjataan korrektisti, koeohjeen mukaisesti" lämmittää vielä pitkää vaikka aika jäätävää menoa se tuolla kentällä oli.. Arviostelun laitan vielä tähän (ja lisään sen myös tulossivulle):

  • kytkettynä seuraaminen: erittäin hyvä
  • vapaana seuraaminen: erittäin hyvä
  • liikkeestä istuminen: puutteellinen
  • liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo: hyvä
  • paikallaolo: erinomainen



(ainakin työkoneella näyttää pätkivän video :( )

Toko-paniikki on päällä niin, että tärisen. Tuntuu ettei mikään toimi...hinkuti vinkuti vaan...ja kaikki hajoaa kohta... Millainen hermorakenne minulla mahtaa olla..? Varmaan pakkasen puolelle mentäisiin...koira parka.. :(

3 kommenttia:

  1. Hyvä Eeva ja Gimma - hyvältä näyttää!! Gimma <3 on kyllä oikea pikkupartiolainen! :)

    -jenni-

    P.S. Olen sunnuntaina Lahdessa PK-SM -turistina.. Ihan vaan jos satutte eksymään sinne päin.. ;))

    VastaaPoista
  2. Onnea BH-tittelistä!

    Poikitusta korjaamaan vaan! Kipinältä on treenien perusteella saatu ihan kivasti hälvenemään sellainen parin sentin poikitus, jota ei moni ole edes huomannut olevan olemassa. Iso poikitus on aina helpompi korjata!

    Tohon täyskäännökseen kannattaa varmaan kiinnittää hieman huomiota, nimittäin tokossa ainakin tarkka tuomari nappaa tuosta pojoja pois ts. täykkäri pitää tehdä samassa linjassa ei saa kaartaa. Mutta tämä nyt vain tällaista viilausta :)

    Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  3. Jenni: Partiolainen kuvaa aika hyvin Gimmaa, tyttö niin yrittää. :) "Pelätty" henkilöryhmäkin meni hyvin vaikka ei sitä koskaan olla treenattu. :D ..Tänä vuonna jätettiin SM-kisat väliin kun oltiin taas möksällä. :)

    Riitta: En osaa tuota poikitusta korjata, siinähän se onkin! :((( Meidän pitäisi sopia treenitreffit niin voisit kertoa minulle kuinka tuota työstäisin, olen täysin kädetön. :( Matalammalla vireellä saan kyllä Geen seuraamaan hyvin, mutta korkealla vireellä en. :( Täykkärin kaarrokset huomasin itsekin vasta videolta, niihin tulee kiinnittää huomiota. Video on kyllä hyvä apuväline. :)

    VastaaPoista