28.9.2011

Aksaaaaa!!

Isäntä ja koirat saapuivat kotiin sunnuntaina. Herra Tou oli niin iloinen saapumisestaan, että kämppä oli taas veressä. Seisojilla on kyllä niin ärsyttävät hännät.. :D Vähän Gimma oli ensin nuiva, mutta lämpesi Toukkikselle viimeistään lenkillä kun sai kaverin kenessä roikkua ja juosta kilpaa. On ne vaan sellainen komppanja. <3 Vihdoinkin siis perhe on kasassa!


Maanantaina oli aksaa! Viimeisestä meidän yhteisestä kerrasta onko jo 4,5kk! Ohjatuista vielä enemmän. Gimma oli kyllä super-pätevä, Niinalla on varmaan siihen osansa! Gimma ohjautui kyllä älyttömän hyvin vaikka kävi kuumana. Olisi pitänyt olla videokamera, koska se mitä jäin kaipaamaan viime treenikerroista oli yhdessä pelaaminen. Nyt tuntui, että tosissaan olemme yhdessä ja Gimma yritti kaikkensa. <3 Kontakteilla yritti ryöstellä jos heilauttelin käsiä, mutta tehtiin selväksi, että äänimerkki on se mistä lähdetään (ymmärti tämän mielestäni, mutta treenit jatkukoon..tuskin lopetti yrittämisen siihen..). Suuri painoarvo treeneissä tuli myös ylösmenoille (puomi ja A), joissa ei tullut kertaakaan kontaktivirhettä! Myös itselle tuli taas huomio, kroppaa käyttämällä viestin Gimmalle paljon paremmin tarkoitukseni kuin seisomalla pökkelönä. :) Tämä tuli esiin mm. este nro10. jota tehtiin myös toisestakin suunnasta. Gimma myös haki esteitä hyvin, mikä on täysin varmasti Niinan ansiota! Niina tuntuu tehneen koirastani aika proon.. :) Rimoja silloin tällöin lensi, mutta ei mitenkään merkittävästi. Gimma oli kyllä tosi hyvä (vaikka itse sanonkin ;) )!


ATD 26.9.2011


Tiistaina käytiin isännän ja hulien kanssa metsässä sienestämässä. Löydettiin paljon suppiksia! Minä vihdoin opin tunnistamaan ja löytämään suppiksia. Vielä uusi lenksu niin saa sienikeittoa kylminä talvipäivinä.... :P Toukkis ja Gimma otti tietenkin ilon irti metsässä ja rallittelivat koko ajan. Helppoa ulkoilua taas. :)


Keskiviikkona suunnattiin Sirkuskentälle ATD:n tokotreeneihin. Ensin paikkamakuu, ainakin piilosta kurkkailtuna näytti hyvältä. Sitten tunnari, tein kuitenkin Junttojen neuvon mukaan. Oma tuli reippaalla ravilla! Otin puunkierrolla stoppeja, ihan ok. Metallissa ensimmäisellä toistolla toinen koira tuli kapulalla Gimman kanssa yhtäaikaa ja kutsuin Gimman pois. Uusinnalla ok. Hyppynouto, palautus hieman vino. Ruutu, ok, palkkailin vaan maahan, kerran otin loppuun asti.


Uusi viestipanta saapui postissa. :)


Gimma ja uusi viestipanta

2 kommenttia: