27.12.2011

Kinkkua sulattamassa

Ensiksi täytyy julkaista ketutukseni nimeltään Fortum... Sähköt oli vuorokauden poissa ja mitään konkreettista tietoa asiakkaille ei anneta. Onneksi Mika lähti viime yönä ajamaan Naantaliin pakasteita viemään niin on vielä tallella lihat. Olisi muuten ollut sulana kaikki syksyn riista, poron vasa jne..


Joulu meni kivasti. Toukkis oli tyytyväinen saamaansa lahjaan, "pesukarhun nahkaan" (=siis koirienpehmolelu ilman täytteitä kahdella vingulla). Äiti tottistelikin Toukkiksen (ja "pesukarhunnahan" kanssa) kanssa ja Tou oli hurjan pätevä. Hassu koira, painaa niin perskuleesti välillä...mutta kun Tou saa tehdä sen... ;) Muut saivat äitiltä ja isältä tennispalloja, kun sanoin ettei ne tarvitse mitään. Toukkis the pieni poika sen sijaan tarvitsee. ;) Saihan se nallenkin.. Joulun kunniaksi koirat saivat myös syödä kaikkia laatikoita, koska niitä yleensä tulee tehtyä tarpeeksi ja siten ne riittää koirillekin. Ja koirat kiitti! 


Niin ja kinkunsulatuksiin.. Gimma oli jotenkin vaisu! :S Katsokaa vaikka videolta, kun Gimma on tokalla putkella niin seison kentällä! Joo voi morjes mikä kinkunsulattaja-lahna Gimma oli.. :P Tai sitten se oli vähän ihmeissään tilanteesta kun ei hallissa ole koskaan noin paljon ollut koiria ja tämä näkyi vauhdissa..tiedä häntä.. Toisaalta toimin Gimman kanssa kuten tokossa (autosta halliin, ainoastaan lämppä hallin ulkopuolella), niin ehkä olisi pitänyt pitkäpiuhalle vähän käydä ensin hallissa näyttämässä menoa. Gimma pääsi myös toisen kouluttajistamme kanssa juoksemaan mölliradan. Sitä ei kylläkään ole kuvattu. :( Ja se oli kuulemma mennyt tosi hienosti vaikka hän ei ole koskaan Gimmaa ohjannut. Vähän likka oli rääkynyt kun annoin kylmiltään koiran Hannalle, että teidän vuoro olisi seuraavaksi.. No onneksi tuo nopeasti äiskän kun agia tiedossa. :P Mölliradan Gimma voitti, kilpailevien radalla tuli hyl (kehun vielä lopuksi hienosti kun viimeinen rimat tippuu..hyvä minä).


Niin ja unohdin sitten laittaa ääniä pois videolta niin kannattaa hiljentää kajareita.

6 kommenttia:

  1. Ei lainkaan hassumpaa. :) Kanssakilpailijat vaviskoot tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  2. On se kivaa kun onnistuu niin tulee voitto. :) Vähän sellaista se tuntuu meillä olevankin, voitto tai ei mitään. Jos vaan joskus itsekin oppisi..

    Tänään viimeksi katselin virallisia startteja, hui..

    VastaaPoista
  3. Just meinasin laukasta, että jos ei vielä ole lisenssiä ostettu, niin mars hankkimaan ja _ilmoittautumaan_ niihin kisoihin, mikää katselu riitä :)

    VastaaPoista
  4. Olihan mulla kisalisenssi jo viime vuonna....... :X

    VastaaPoista
  5. Gimma <3 Ja taaskin, sun ohjaus on kehittynyt! Hienoa!

    Tuu vaikka Turkuun treenaamaan, niin voin tulla varahermoiksi tsemppaamaan? Kuten tuolla tavoitteissakin totesit, kisaamiselle ainoo este on uskallus. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Minna. <3 Varahermot on kyllä tarpeen!

    VastaaPoista