25.3.2012

ATD-tokot

Eilen oli ATD:n tokot. Mika lähti kaupungille shoppaamaan siksi aikaa ja kävi ostamassa meille Dysonin kotiin. Nyt on Orvokilla kaveri. ;) Ja minä otan vanhan imurin mukaan Seinäjoelle. Muuttoon on enää kuukausi aikaa, tosi vähän! Eikä kämppääkään ole vielä, katotaan nyt saanko sen kaupungilta kuten lupasivat. Yksityiset on niin tiukkoja noiden elikoiden kanssa. :(

Orvokki
No palataan tokoiluun. Paikkaistuminen: jees taas. Makuu oli myös hyvä, Gimma oli jotenkin tosi kivassa tilassa. Sitten seuraamista: vähän yritti taas puskea, mutta hienosti korjasi. Kytsimisen kanssa pitää olla tarkkana, tekee sitä aina kun en ole itse valppaana. Sitten harkattiin maahanmenoja. Pyrin saamaan Gimman menemään ylikorostuneesti maahan (heittämällä etujalat suoraksi eteen). Namilla ja kättä heilauttamalla (=suuret avut) sain tätä aikaan. Jos vaikka tämä auttaisi myös luoksariin. Kaukoja tehtiin rimalla ja sain viereeen ihmisen häiriköimään. Ei ottanut mitään häiriötä vaan keskittyi hienosti vaihtoihin. Matkaa otettiin hallin koko pituus. Tunnari tehtiin hallin toisessa päässä. Kapuloita ehkä noin 15kpl. Toi väärän. :( Jäähylle elikko ja uusinta. Toi oman. Apparin mielestä merkkasi ekalla haistelulla oman, mutta jätti sen kuitenkin ottamatta. Plaaah. :( Harjoitukset jatkukoon, masentaa vaan tämmöiset epäonnistumiset. :( Ruudussa Gimma ei löytänyt ruutuun...joo tämäkin tapahtui. Muillakin oli vaikea löytää ruutuun, mutta ei se mikään selitys ole. Myös napakkaan pysähtymiseen on satsattava, nyt valuu liikaa. Stoppeja treenattiinkin lyhyeltä matkalta namin kanssa ja pallon + apparin kanssa pitemmältä matkalta. Merkki myös treenattiin ja valahtaa, jotenkin tulee vähän fiilis jaksanko panostaa merkkiin niin paljon..? Kun yritän Gimmaa saada merkin taakse niin se menee niin levottomaksi (alkaa tarjoamaan), mutta ehkä sekin jäsi pois kun paikka vahvistuisi. Osaanko sitä oikeaa paikkaa sitten vahvistaa? Jaa-a.. Noutoja ei otettu kun kapulat jäivät kotiin. En halua koskea yleisiin kapuloihin kun kennelyskä pauhaa täällä vieläkin ihan täydellä teholla.. Onneksi ensiviikolla on taas Jessican koulutus niin saadaan apuja tunnariin. Lähinnä miten tästä edetään, koska voin nousta seisomaan yms. Tuntuu, että Gimman luovutus menee kokoajan huonommaksi kun olen kyykyssä. Se ei oikein tajua miten se luovuttaisi.

Sunnuntaina päivällä tunnari. Taas tehtiin samat rutiinit. Tällä kertaa oli kuusi kapulaa, oma oli kolmas oikealta. Haisteli hyvin ja toi oman. :) Illalla vielä haistelut uudestaan. Ekalla ihan pokkana nappasi väärän, otin niskasta kiinni ja laitoin makaamaan. Mika poisti väärän ja hetken kuluttua uudestaan (tässä välissä en antanut ruokaa). Toistolla meni kapuloille kävellen todella epävarmasti, mutta oma tuli. Tehtiin putkeen vielä uusinta uudella kapulalla, oma tuli, tosi epävarmasti tosin. Hitto, miksi tuo välillä tyrii. Varmasti kasvattaa epävarmuutta tuo epäonnistuminen, mutta en oikein voi sallia tuollaisia suorituksia. Nostoista en uskalla palkata, koska pelkään Gimman sitten alkavan odottamaan aina neuvoa. Mutta en oikein tiedä miten helpottaisin liikettä.. :/ Huomenna taas hallille Minnan kanssa ja tunnaria tehdään tietty. Katsotaan onko eri meininki. Vai pitäisikö tuo jäähymeininkiä muuttaa? Pitäsikö kuitenkin antaa sen tuoda väärä ja todeta, että tämä oli väärä joudut jäähylle? En mä tiiä... Plaah...

Viimepäivinä Gimma on ollut tosi veemäinen, menee ulkona häntä pystyssä ja on niin maailmanvoittaja meiningillä liikkeessä. Niin raivostuttava koko elikko...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti