15.3.2012

Uusi agiryhmä ja iltatunnari

Tänään oli ensimmäinen kerta uudessa ryhmässä. Olen vieläkin ihan monttu auki, aivan sikahyvä ohjaaja ollaan saatu! :D Voi vitsit, ymmärsin miten myöhässä olen ollut tähän mennessä; katselen ja ohjaan koiraa kun pitäisi olla itse täydessä vauhdissa. Pääsin kerran todelliseen flow-tilaan Gimman kanssa. <3 Kouluttaja oli juuri hyvä meille, tarkka ja jaksaa viilata pilkkua. Sain mm. onnistumaan kolme peräkkäistä takaatyöntöä (meniköhän ohjauksen nimi oikein?)! Eihän nyt ekalla eikä tokalla kerralla onnistuttu, mutta ehkä sillä kymmennellä kerralla. :D Olen kyllä niin fiiliksissä ja odotan innolla viikonpäästä olevia treenejä! Rimoista myös hänen mielestä pitää olla tiukkana, eikä se ole minun tehtävä yksin niitä pitää ylhäällä. Gimma saa tehdä myös osuutensa.

Illalla vielä tunnari olkkarissa. Mika levitti taas kymmenkunta kapulaa oma sekaan. Haisteli rauhallisesti ja toi oman. Mitäköhän tuo edellinen häröily oli?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti