7.3.2012

Voi *erkele!

Vähän tuli liikaa ostettua tällä kertaa Kennelrehulta kun tuo Toukkis on ollut nappulalla (J&V Kana-riisi) eli pakastin ei tyhjentynyt oletettua tahtia. Nyt kuitenkin kun saatiin broilerin jauhelihaa ja sika-nauta jauhelihaa niin Toukkiskin saa taas raakaa. Mikan valmismössöissä kun on sitä merilevää ja mahaa niin Touko ei sitä sen takia saa. Minun järjen mukaan Touko ei voi olla allerginen naudan mahalle kun naudan lihaa on kestänyt, vai voiko? Se merilevä on suurin epäilys tällä hetkellä.. :/ Gimma saa syödä valmismössöt loppuun. :) Broikun ja nauta-sikan lisäksi mukaan tarttui 2,5kg lohiöljyä ja 5kg maksaa sekä naudan mahaa. Toukon huulet onneksi näyttää jo paremmilta!

Tiistai-aamusta käytiin myös aksaamassa Hannan ja Sysin kanssa. Hanna oli ottanut kameran mukaan niin saatiin myös videomateriaalia ja kotona ruodittavaa. Harmiksi joku sattui hallille yhtä aikaa ja jouduttiin vähän kello kädessä treenaamaan. Treenit oli kuitenkin meille hurjan hyödylliset, Hanna oli suunnitellut takaaleikkauksia (oltaisiin tehty myös persjättöjä, mutta siihen ei aika riittänyt). Gimma oli ihanasti kuulolla ja rimoja ei juuri tippunut. Noista rimoista olen tiukkana, mutta minusta Gimmasta näkee niin hyvin kun se on saanut liikuntaa. Se kuuntelee eikä kaahota ilman aivoja sata lasissa. Eli omasta mielestäni tuo rimojen tippuminen on paljon myös ylivirettä. Kepit Gimma haki hyvin 90asteen kulmasta. Kokeilin myös käskyttää Gimmaa hiljemmalla äänellä niin itseasiassa se kuunteli paremmin (tämän voi huomata videolta). Toiseen putken päähän en meinannut Gimmaa saada, mutta pääasia täyttyi mikä on tärkeintä; Gimma takaaleikkaukset onnistui eikä Gimma niistä häiriintynyt älyttömästi. Minä taas olen kyllä niin onnettoman surkea toteuttamaan neuvottavia asioita (tämä on tokossakin ongelma). Vaikka Hanna neuvoo ja minä puheen ymmärrän, mutta siitä on pitkä matka asian onnistuneeseen toteutukseen. Paljon on vieläkin opeteltavaa, mutta jostain pitää alottaa ja olla tyytyväinen pienistä asioista. Ihanat treenit, ei me aina niin huonoja olla. :) Torstaina taas uusiksi! :D



Treenin lopuksi tehtiin ulkona tunnari. Otin lyhyeltä matkalta kun ajattelin, että pitää helpottaa. Kapulat oli aika lähekkäin (annoin huonon ohjeistuksen Hannalle eli oma vika) + Gimma haukahti lähdössä. Tuosta haukahduksesta tietää, että nyt menee homma pieleen. Eli vaikka kapulat laitettiin olevinaan pitävään kohtaan niin silti elikko hyppäsi niiden päälle *mur*, kapulat siirtyivät ja Gimma otti sitten oman viereisen. Otettiin sitten vähän seuraamista toiseen suuntaan ja palasin kapuloille. Haisteli ja toi oman.

Keskiviikkona käytiin pulkkailemassa. Noin kolmen kilsan lenksu vedettiin, josta osan matkaa kävelin. Ajattelin, että hankikantoa olisi jo tarpeeksi, mutta ei ollut. :( Takaisinpäin tultiin taas vetäen kun hanki kantoi. Lenksun jälkeen hulit sai maltoa ja nyt uni maittaa. :) Mitäköhän liikuntaa keksin noille kun lumet lähtee? Tuo vetäminen saa nuo selkeesti väsyneemmäksi kuin mikään kävely tms. Vielä minua ei kyllä pyörän tai muunkaan vekottimen selkään saa niin että nuo minua vetäisi...

Illalla sitten ketutus alkoi.. Katsoin jostain syystä x Gimman suuhun ja huomasin sattumalta, että yksi pikku-etuhammas heiluu ja näyttää haljenneen! :O Huomenna vaan soittamaan elukkalääkäreille aikaa hampaanpoistolle. Just kun peruin opintotuet niin eiköhän kuluja ala satamaan..sanoin vielä vähän aikaa sitten Mikalle, että eipä olla pitkään aikaan olla käyty elukkalääkäreillä.. Ei tuo onneksi kipeeltä näytä.

8 kommenttia:

  1. Harmi Gimman hampaan kanssa. :/

    Kun noista vetoharrastuksista kerran kyselit, niin täällä joku vedätti koirallaan rengasta - ja joku tv:n koirakouluttaja suositteli kantoreppuja koiran selkään. Liekö kokeilun arvoista vai menevätköhän koirat ihan tukkoon? Pienet kauppa-apulaiset sulle. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvin näytti ohjausäänen hiljentäminen tosiaan saavan koiraa kuulolle!! Toimisikohan myös "täällä"-käskylle? Tuli mieleen, että kaikki mikä tapahtuu vahvistuu; joka kerta putken omatoiminen väärin meneminen vahvistaa sitä käytöstä hieman. Eli ohjaukseen ja koiralle kuuntelemiseen vahvuutta ja/tai väärin putken menemisen estäminen apuhenkilöllä?? Ja toisaalta kaikki onnistumiset vahvistavat oikeaa toimintaa!

    Onneksi mä vasta suunnittelen liitämistä (ja etsin treeniryhmää) kiihkeän holskun kanssa, joten tässä vaiheessa olen kaikkitietävä ja agin kunnolla aloitettuani putoan todellisuuteen ;)

    VastaaPoista
  3. Ai niin... Olisko mitään samankaltaista Karman turpoilun kanssa?

    http://raidat.webs.com/apps/blog/show/12655850-turvonnut-turbo-

    Mäkin mietin paljon, mikä turvonneen kuonon aiheuttaisi, enkä tähän päivään mennessä ole keksinyt syytä ja turvotukset ovat tiessään.

    VastaaPoista
  4. Elä hätäile vielä sen ELL soiton kanssa, Ninjallakin on haljennut 3 inkisiiviä ilman mitään "jälkiseurauksia" (tai joo, yksi tippui lopulta itsestään pois). Lääkärit tykkää tämmösissä helpoissa tapauksissa nyhtää rahat, mutta välttämättä sille hampaalle ei tarvii tehdä mitään. Ota hampaasta kuv(i)a ja laita blogiin?

    Niin ja onhan Ninjalta haljennut myös poskihammas, kun törmäsi rautatolppaan poski edellä.. :P

    Jos belgi ei riko itseään koheltamalla, niin sitä on joko a) pidetty pumpulissa tai b) se ei ole belgi luonteeltaan. Eriasia sit on, mihin kaikkeen tarvii reagoida.

    VastaaPoista
  5. Niin joo ja vähänkö repeilin tolle sun takapuoli pystyssä TÄSSÄÄÄÄÄÄ-karjumiselle. :D Aksasta en mitään tajua, mutta joku ennakoiva juttu vois ehkä olla hyvä, ellei reagoi sun liikkeeseen.

    Mutta toi on paha, kun eka menty monta kertaa lähempään päähän ja sitte pitäis vaihtaa siihen seuraavaan. Asiaa auttaa hyvin se, ettei alussa meinaa kelkka kääntyä ja ehtii sinkoamaan siihen ensimmäiseen osoitteeseen monta kertaa.

    Mutta kyllä, työ ootte kehittyny ja kehitytte koko ajan! Koska on seuraavat startit?

    VastaaPoista
  6. Eeva: Rengas vois olla ihan jees ajatus. Senhän voisi laittaa koiran perään kun menee itse juoksemaan! Springeria olen myös aatellut, siinä saisi samalla ravia (joka olis hyvää vastapainoa aksalle).

    Noora: Välillä juuri tehdään tuota, että joku estää putkeen pääsyn. Agi on vähän taiteilua, pitäisi irrota, mutta pitäisi kuunnella.. :) Sitten huulesta. Kävin sivuillasi, harmi ettei sullakaan ole kuvaa. :( Jotain allergiaa epäilen meidän tapauksessa.

    Minna: Elä repeile, meitsi on niin taitava pyllistelemään (kato pieni koira ja silleen ;) ). :D Se on kyllä Gimmalle paha kun yhtäkkiä vaihdetaankin putken suuntaa. Kato ei aivot enää toimi..... Ja voin ottaa kuvan hampaasta ja laittaa sen tänne. Mutta epäilenpä meidän tapauksessa, että se on poistettava. Se meinaan heiluu.. :/

    VastaaPoista
  7. Meinasin siis, että jos putken päätä vaihtais tyyliä melkeen joka kerralla, ei Gimma olettais vaan kuntelis?

    Ja tuo mitä ylempänä sanottiin, että jokainen väärin tehty vahvistaa sitä väärää - täähän on sama kuin se rimojen tiputtelukin. Jos väärin tekeminen on palkitsevaa, ei kannata edes yrittää korjata.

    Mutnii, onneksi mä en harrasta aksaa.. :--D

    VastaaPoista
  8. Voishan sitä putken päätä varmaan vaihtaa, mutta en oikeasti usko, että kyse on ainoastaan Gimman kurittomuudesta. Minun pitäisi myös osata ohjata koiraa. Esim. tuossa treenissä kun se kuunteli niin yliohjasin (sain sen kääntymään A:lle, kun taas huudettiin kilpaa niin en ottanut ottanut sitä käteen tarpeeksi vahvasti). Tarvitsen myös tässä käskyn lisäksi jonkun ole kuulolla -käskyn eli esim. Gimma (=nyt tulee ohjeita ole kuulolla, mutta älä tule käteen).

    Ei ole helppoa ei... Rimoista laitan nyt heti maahan eli vauhti loppuu juuri ja siihen.

    VastaaPoista