23.4.2013

Viesteilyä ja pientä reeniä

Sunnuntai-aamusta mentiin viesteilemään Niinan kanssa Paloheinään. Eka pätkä oli 350, jälkiosuus noin 120m. Metässä oli ihan sikana lunta, puhumattakaan jättilätöistä. Sukat oli ihan märkänä kun välillä olin nilkkoja myöten jäisessä sohjossa. Niina jäi A:lle, minä menin B:lle. Näin aateeltiin myös alo-kokeessa sijoittua. Eka pätkä meni aivan sikahyvin, kiljasi vaan lähtiessä! :) Siirtymän teko oli hyvin hankalaa maaston takia ja aika banaanin mallinen reitti siitä lopulta tuli. Enempää en jaksanut jälkiosuutta tehdä ja hyvä niin kun maasto ei kovin helppoa ollut (kaatuneita puita, ojien ylityksiä yms.). Niinan lähettäessä Gee lähti hyvin. Minä näin kun jälkiosuudessa se meni hitaammin ja haisteli maata! :D Tarkasteli ja lopulta löysi minut! Gimma siis osaa jäljestää (pienet ilot minulla)! :) Niina kysyi radiopuhelimella, että lopetetaanko jo, mutta Gimma näytti ihan energiseltä. Lähetin sen ja kuinka ollakaan menee vähän matkaa, pysähtyy ja tulee takaisin. *aska* :( No ajattelin siinä äkäseen, että pidän turpani vaan kiinni. No siinä se vieressä pällisteli ja otin pannasta kiinni. Eiköhän se olisi juuri sillä hetkellä lähtenyt. Eipä voinut mitään. Sanoin Niinalle puhelimen kautta, että otetaan varmalla perille eli ääniavulla. Minä en kuullut mitään huutoa, mutta Gimma ilmeisesti kun se lähti tykin suusta äänitehosteiden kera. Seuraavaksi sitten reissun jälkeen treeniä, neljä viikkoa aikaa hinkuttaa..tottis ja esineet mukaan lukien... *jaiks*

Eilen käytiin Toukon ja Gimman kanssa tohtorilla. Vielä tohtori kehoitti odottamaan pari päivää, mutta antoi antibiootit jos ei lähde parantumaan. Nyt on Gimmallekin ekinokokkilääke hoidettu.

Tänään Hannan kanssa Sirkuskentälle. Ensin tehtiin Slovenian seuruukaavio ilman koiraa. Hanna käskytti käännökset enkuksi! On se vaan jotenkin hankalaa ja saa olla aistit terävänä. Tämän jälkeen Gimman kanssa tehtiin vaan sivuaskeleita, käännöksiä yms. Ne meni ihan ok, jokunen vino tietty mahtui matkaan. Kaukohömppää tokana, hömpöttelynä menee tosi kivasti, mutta kun lisätään kisanomaisuus niin ylösnousu on todella nihkeää. :( Sitten ruutu, jossa oli merkkinä valkoinen kulho. Hyvin näki merkin (*huh*). Ruutu meni myös kivasti. Sitten ohjattu ja merkkinä oli nyt valkoinen Dorwest Herbs -purkki. Hieno merkki, ja hienosti onnistui myös noudot. Hinkattiin myös vähän, mutta onneksi hinkattiin. Minä sain varmuuden, että osaa se koira. Lopuksi tunnari, hieno haistelu ja oman kohdalla taas varmasti sen nappasi. Laukkasi jopa pari askelta!

Hyvät treenit, parempi mieli! KIITOS HANNA!! Torstaina mennään vielä ehditään treenaamaan, perjantaina Mira lähtee äidille Naantaliin ja sunnuntaina aamusta Touko viedään vielä hoitoon. Sunnuntaina lähdetäänkin sitten kohti Italiaa! Italiasta autolla Sloveniaan ja kisapaikan läheisyydessä meillä on hotelli, jossa punkataan melkein viikko. :)

8 kommenttia:

  1. Hurjasti onnea reissuun! Pidetään peukkuja että kaikki menee hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Ei auta kuin itekin olla peukut pystyssä, olen jo unissakin panikoinut reissua. No sitten sen näkee miten koira suhtautuu matkustamiseen, eläinkokeet rules. :P

      Poista
  2. Viestijuttuja ehtii miettiä mooonta kertaa mämmämmien jälkeen, no worries!

    Ajatukset vaan täysin reissuun, keskittymiseen ja hyvien tunnekoukkujen tunnistamiseen. Nautitte hyvästä fiiliksestä olla yhdessä kehässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ehtii ja jotenkaan en nyt jaksa ottaa siitä paniikkia. Jos kaikki menee pieleen niin toivottavasti RM-kisoihin mahdutaan viesteilemään.

      Vielä päässäni yritän hokea, että samalla asenteella mennään kuin kyläkisoihin. Kylässähän nuokin on.. :P Kiitos tuhannesta tsemppauksesta! <3

      Poista
  3. Isot tsempitykset täältäkin!! :)

    VastaaPoista