5.11.2013

Elämää ja treeniä

Viikonloppu vietettiin Naantalissa. Ei irronnut viestikoepaikkaa. :( Gimma sai juosta Toukon kanssa ja olla laakereillaan.

Maantaina oli tokot. Veeran kanssa paneuduttiin ajatuksella Gimman ongelmakohtiin. Ensin kuitenkin paikkikset, jossa oli ajatuksena tehdä häiriöpaikkiksia. Gimma otti läheltä juoksevasta koirasta aika paljon häiriö kun olin näkyvillä. Piilossa taas keskittyi paljon paremmin, hyvä niin! Luoksarissa mietittiin stoppia, miten saataisiin siitä napakka. Merkeissä haettiin napakkaa stoppia ja sitä saatiin. Palkkaa vaan paljon ja Gimma tsemppaa. Sillä on liikaa ajatus merkistä eteenpäin. Sitten tehtiin metallia. Parhaimmat nostot Gee tekee kun ei heitä kapulaa, joten treenataan sitten heittämättä ja vahvistetaan nostoja. :) Loppuun tunnari ja Gee oli pätevä. Sai kyllä namit, mutta se ottaa hienosti liikkurin käskystä kontaktin ja haistelu on rauhallista. :)

Tiistaina oltiin Riikan kanssa Leppävaarassa. Todella hankalaa löytää mistään valaistuja kenttiä, onkohan kaupungeilla rahat loppu kun valoja ei ole missään.. :/ Ensin luoksaria, venyy ja paukkuu.. :( Mietittiin myös jos alkaisi ottamaan suullista mukaan ja siirtyisi suullisiin (tätä pohdittiin Veerankin kanssa). Täytyy ensiviikolla kysyä Jessicalta apua, nyt on iso solmu tämän suhteen. Stopit pitäisi saada paremmiksi, mutta miten?? Sitten merkkiä, tuli monta hyvää toistoa. Palkkasin muutaman kerran käteen ja se ei sovi Gimmalle. Merkit alkoi samantien valumaan. Eli palkan ajankohtaa voi vaihdella, mutta käteen palkkausta ei kannata tehdä. Ruudussa piti olla alusta, mutta tuuli oli alustan jonnekin kuljettanut. Ruutu oli onneksi hyvä. Loppuosassa Gee tuli hienosti sivulle ja sai palkan kainalosta. Lopuksi tehtiin huomio, että kertaakaan ei päässyt ääntä! Ja merkkejä tehtiin monta! Olen todella tyytyväinen. :) Sitten tunnaria, oma oli alkupäässä. Gee meni kaikki läpi ja paluumatkalla otti oman. Hyvä että malttoi haistella hienosti.

Ajattelin nyt kokeilla sellaista lähestymistä messariin, että treenaan enemmän ongelmakohtia ja vähemmän kokonaisuuksia. Huomaan itsestäni, että treenaan herkästi kokonaisuuksia niin katsotaan nyt mihin tällä taktiikalla päästään. :)

Niin ja Gimma on valittu FMBB2014 joukkueeseen. :)

2 kommenttia: