12.4.2014

Mikä on kun ei juoksu maistu, mikä on kun ei onnistu...

Tänään oltiin taas treenaamassa Nurmisten ja kumppanien kanssa. Todella mukavaa kun päästiin taas asiantuntevaan ryhmään, mutta en mä haluaisi joka kerta olla niitä neuvoja kysymässä. ;) Tällä kertaa ratana oli sama, mutta C-piste oli B-piste eli rata oli huomattamasti pidempi. Gimma lähti kakkosena, ensin lähti kolmosen koira jota lopulta ajettiin jonkin matkaa. Lähtöpaikka B:llä oli hankala, näin jälkikäteen olisi pitänyt se laittaa muuhun kohtaan. Voimalinjojen alus on aika aukea eikä siinä sitä tunnelia oikein tule. No eihän se Gimmakaan lähtenyt ekalla..voi xxxxx.. No otin uudestaan sivulle ja sitten lähti. Mietittiin myös, että olisiko voimakas hetsaus vetänyt kupin nuriin..? Niinalle oli tullut kovaa. A:lta oli lähtenyt hyvin. Gimma tuli vähän radan sivusta C:lle. C:llä mietittiin, että lopetetaan siihen jos Gimma lähtee hyvin. Ihan pieni vinkkaus Niinasta ja eleettömästi lähetyspisteelle, mielentila oli nyt parempi. Gee lähti taas kakkosena ja eka lähetys, lähti mutta heitti lenkin ja palasi. Siinä vaiheessa yritin hillitä itseni ja annoin uuden käskyn ja Gee lähtee menemään samaa reittiä kuin tuli. Juuri kun keskusteltiin että mihin koira pitäisi lähettää, sieltä mistä tuli vai sinne missä rata menee.. No ilmeisesti Gimman tapauksessa sinne mistä tulikin. Loppuun helpotettuna oli kun toiset oli lähteneet D:ltä takaisin ja me oltiin rataa kävelemässä takaisin niin Gimma lähetettiin melkein B:lle. Palkkasin sen parilla kuivanappulalla ja kehuin, pieni makuutus ja lähetys takaisin. Lähti hyvin muuten, mutta taas juoksi vähän matkaa ja juostessa tuijotti minua, mutta jatkoi sitten matkaansa. Joku klikki tuossa on kun minua ei nyt millään haluta mettään jättää..

Eli summana reeneistä, jos oltaisiin oltu kokeessa niin nollahan sieltä olisi pamahtanut. :( Todella harmillista, kun reenataan kaksin ei ole ongelmaa, mutta ryhmässä on.. Nyt mietin vakavasti, että tehdäänkö kokeeseen jo päiden vaihto (minä A:lle, Niina mettään). Mietityttää vain, että miten Niina saa Gimman metsään.. Matemaattisesti kun ajattelee niin jos Niina menisi metsään niin Gimma juoksisi vain kerran Niinalle ja kaksi kertaa minulle. Kun jostain syystä Gimma ei halua jättää minua metsään eikä Niina vedä tarpeeksi kovaa. :/ Joku ihmeen klikki tässä nyt on?!?!?!?



2 kommenttia:

  1. Viesti on kyllä haastava laji! Raikulla kans koiraseura tuottaa ongelmaa, ainakin tuttu sellainen. Kokeeseen on vielä piiiitkä matka :P

    Raikua ainakin helpottaa se, kun olen A-päädyssä. Sen ei tarvitse pelätä minun katoamista, vaan voi luottaa minun pysyvän paikoillaan, ja toisaalta toisen pään "etsiminen" motivoi sitä. Minä metsäpäädyssä aiheutti juoksuongelmia viimevuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viesti on haastava laji, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Gimmalle ei toiset koirat aiheuta ongelmia (ainakaan minun mielestä) vaan se, että se ei halua jättää minua vieraiden ihmisten seuraan.

      Monella se parempi pää on A:lla.. Mutta jokin ongelma meillä on enkä usko, että päiden vaihto sitä lopullisesti ratkaisee. Tosin se voi sen pikakorjata, mutta jatkoa ajatellen se ei auta..siihen tarvitaan pysyvä korjaus. Onneksi kausi on vielä alussa!

      Tsemppiä reeneihin ja toivottavasti kisoissa tavataan. :)

      Poista