23.5.2015

Reissut on reissattu!

Takana kolme viikkoa reissaamista! Oli kyllä hieno, ensimmäinen kesälomani!

Matkaan lähdettiin Via Balticaa pitkin kaikista varoituksista huolimatta. Tiet oli Via Balticalla ihan hyvässä kunnossa ja uutta tietä tehtiin koko ajan. Ensimmäisen yön vietimme Puolassa. Puolassa ajotapa oli aika villiä, mutta onneksi Mika hoiti ajamisen. :) Siitä suuntasimme lähemmäs ensimmäistä visiteerauspaikkaa Auswitchia, jonka läheisyydessä vietimme yhden yön. Paikka oli todella karmea, ei sitä sanoin voi kuvailla.



Sitten suuntasimme kisapaikalle Tsekkeihin. Avajaisiin emme päässeet kun se oli päätetty juuri ennen kisoja aikaistaa. Kisapaikka oli kiva ja hieno, todella hienosti järjestetyt kisat! Kummatkin kisapäivät meni ihan kivasti, ekana päivänä Gimma teki hyvän 2-tuloksen (250p). Kolmasosa koirakoista karsittiin kakkospäivään ja me päästiin mukaan. Toisena päivänä 1-tulos (256,25p). Loppusijoituksena 8 ja joukkuepronssi! Olen erittäin tyytyväinen Gimmaan, jokaisissa FMBB-skaboissa se on päässyt kympin sakkiin. :) Suomalaisista parhaiten pärjäsi Mirjami ja Kengu, jotka pääsivät hienosti sijalle 3!











Kisoista suunnattiin vähän Itävaltaan.






Käytiin me kääntymässä Hitlerin kesämökilläkin.


Alsacen viinialue Ranskassa oli hieno! Sieltä tuli muutama pullo matkaan. ;)


Ranskasta löytyi myös hieno vanha linna.


Saksassa käytiin Rüdesheimin alueella. Rüdesheim oli kyllä pettymys Alsacen jälkeen.




Ruotsin kautta tultiin takaisin ja käytiin kääntymässä yhdessä kokeessa. Tokokokeet on kyllä mielenkiintoisia Ruotsissa.. :D Niillä ei ole kyllä mihinkään kiire missään vaiheessa, ja kesken kokeen voi reenata jos ei liikkeet oikein suju. Ja kysyihän yksi siellä Mikalta onko Gimma mali kun sillä on niin vähän karvaa. :D Ykkönen sieltä tuli vaikka arvostelusta oli vaikea saada kiinni kriteereistä. No ihan sama kun ykkönen tuli (258p)! Gimma oli jo tässä vaiheessa aika väsy, mutta hienosti se tsemppasi. Lopputuloksena siis SE TVA (vahvistamaton tietty vielä)!!




Hienosti koirat kokonaisuudessan jaksoi koko reissun. Raakaruokinta onnistuu myös ihan hyvin ulkomailla, sekin tuli todettua. :)


Nyt käännetään katse kohti pk-puolta. :)

2 kommenttia:

  1. Toi seiska ohjatusta on kyllä ihan ihme. Mitähän toi ruotsituomari oikein halusi suoritukselta.. Toi kehähässäkkä on kyllä niin ruotsalaista logiikkaa. Suditaan vaan esteiden väleissä ja säilytetään kamoja keskellä kehää kasseissa. :D Muistuttaa enempi omia treenejä kuin Suomen kehiä.

    Onnea vielä kerran loistavista suorituksista, joukkuemitalista ja uudesta valionarvosta! Geelle rapsutuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja Geelle välitän rapsut! <3

      En todellakaan tiedä mistä seiska ohjatussa tuli. Kapula sillä pyörähti edessä, mutta luovutusasento oli täysin suora ja sivulletulokin oli ok. Merkillä se ei ollut suoraan merkin takana, mutta sitä ei säännöissä edellytetäkään. Liikkuri ei käskyttänyt ollenkaan luovutuksen sivulletuloja, joten onkohan se väärin luovuttaa edessä (kaikki paikalliset luovutti sivulle)?? En tiedä.. Ruudunkin kasi oli aika tiukka arvio, merkille pääsi ääni, mutta minusta muuten ihan nätti suoritus.

      Poista