9.3.2009

Pikkuapina on syönyt kenguruita


Eli treenit menivät aika penkin alle. Jessicaa ootellessa kävin pienen kävelylenkin heittämässä ja Gimma oli tosi levoton. Tosin se oli oksentanut ennen treenejä, mutta tuskin se koirasta kengurua tekee. Taas kentällä oli suojelutreenit ja ymmärrän, että onhan se iso häiriö, mutta kyllä se on siellä ennenkin kyennyt työskentelemään.. Kentälle mennessä Gimma hyppi ja oli vatipää, kentällä käytös ei parantunut vaan huomio oli edelleen jossain muualla. Lopetettiin treenit sitten muutamaan seuraamispätkään. Toisella kiekalla oli tarkoitus leikkiä ja kokeilla, että olisiko nyt hyvä hetki reeniä, mutta lopetettiin leikkiin. Ei niin ei.


Tuosta oksentelusta. Gimma on satunnaisesti oksentanut pelkkää mahanestettä. Olen alkanut pohtimaan ruokintaa, ruuan Gimma saa aamulla kuuden jälkeen ja illalla kympin pintaan. Ehkä tuo on liian pitkä väli. Alan nyt antamaan iltaruokaa aikaisemmin, jotta vatsa ei pääsisi noin tyhjäksi. Kolmeen ruokintaa en enää aijo siirtyä, koska sitä tuo ei ole pitkään aikaan saanut. Toivottavasti oksut loppuu tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti