11.10.2010

Hetki pilvissä

Olen yrittänyt melkein päivittäin tehdä tunnaria Gimman kanssa. Joka kerta on tullut oikea tikku (edelleen jatkaen samalla tyylillä). Lauantaina on Lentsun koulutus, joten siellä on tarkoitus nyt kysyä jatkoneuvoja. Lisäksi otetaan koulutuksessa noutoa, jossa tarkoitus on saada koiralle vahva ote kapulaan (eli pureskelu pois).

Viime lauantaina tokoiltiin vähän Niinan kanssa Riihimäellä ja voihan kettu.. Eipä toiminut nyt ruualla palkkaaminen vireen laskemiseksi. No katsellaan meneekö tuo tilastovirheeseen. Vielä en ala tätä toimintamallia hyllyttämään. Ensimmäinen luoksetulo epäonnistui, heitin palkan Gimman taakse (näki sen) joten Gee ennakoi pysähtymistä. Sitten suora luoksari ja sitten pysäytys niin että heitin palkan. Tästä lähin voisi ehkä heittää vain palkkaa, koska Gimma osaa pysähtyä käskystä. Stoppi olisi Niinan mukaan saanut olla vieläkin parempi, joten täytyy miettiä tähän ratkaisua. Jäävät onnistui ihan hyvin, maahanmeno perus (eli hidas...ehkä sille voisi tehdä jotain..) ja liikkeestä seisominen hyvä. Kaket olivat napakat.

Sunnuntaina oli aksapäivä. Gimma oli tosi pätevä. Toinen rata oli pyöritystä (toivottavasti rata on piirretty oikein, koska se on ulkomuistista). Alussa menin seisomaan 2. esteen kohdalla, mikä sai Gimman useasti tiputtamaan ensimmäisen riman. Kun menin 1. ja 2. väliin ensimmäinen rima pysyi huomattavasti paremmin ylhäällä. Gimma kyllä irtoo vaikka en sen vauhdissa pysy, mutta etumatkaa en pysty vielä ottamaan hirveästi. Huomaa, että silloin iskee koiralla paniikki => ohjaaja saatava kiinni. Tämän samanhan huomasin keppien ja keinun opettamisessa, mutta nyt ne sujuvat jo, joten toivoa on.Ensimmäisellä yrityksellä Gimma karkasi putkeen (3 => 10), mutta seuraavalla kerralla oikea-aikainen haltuunotolla onnistui. Kun tämä harkka saatiin tehtyä niin harkkasin itsenäisesti A:ta ja Gimma pystyi häiriössä suorittamaan sen! Tosin olen vielä edelleenkin lähellä estettä, etäisyyttä en pysty ottamaan. Lopuksi tehtiin alimmaisena oleva treeni. Treeni tehtiin äänettömästi, ainoastaan sai antaa lähtöluvan. Voihan tsiisus miten sabotoin koiraa..en antanut tilaa hypätä kun seisoin esteen edessä, tungin koiraa esteelle yms. järkevää.. Useamman kerran Gimma lähti kiertämään 3.estettä kun estin sen menon esteelle.. Mutta uskokaa tai älkää Gimma meni tuon radan läpi puhtaasti kaksi kertaa!!!!Minä en olisi kuuna päivänä uskonut tämän tapahtuman, mutta niin vain kävi..! Kummatkin ohjaajat olivat sitä mieltä, että me olemme kehittyneet huimasti kesästä. Ajelin kotiin ihan euforisessa tilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti