19.10.2010

Kisamaiset tokot

Eilen oli kisamaiset treenit hallilla. Ei mennyt reenit kuin elukuvissa. Aluksi kaksi paikkamakuuta putkeen (toiset otti ensin istumisen). Kummatkin meni hyvin, kerran huomautin piilosta (vitsit miten hallilla on tosi hyvä uusi piilo, sieltä on hyvä tarkkailla koiraa) kun Gimma alkoi nuuskimaa maata. Sen jälkeen oli tosi nätisti eikä vilkaissutkaan maata kohden!!!Seuraamisessa koira oli taas niin kiepeillä, poikitti ja edisti minkä ehti. Maahanmeno oli nopea (näin peilistä, yleensä hidas), mutta seuruu taas liikkeessä ihan hanurista. Luoksetulossa otin ensin läpi, hyvä. Sitten stopilla, Gimma kuuli kun pallo tömähti apparin toimesta maahan, hipsuttelua (josta en stopannut). Uudestaan, jolloin liikkuri heitti pallon, ihan ok. Sitten taas läpijuoksua. Seuraavaksi kaket, jotka oli taas tosi hyvät (eipä ne yleensä noin hyvät ole). Sitten nouto, taas oli siiveke apuna. Ensin nouto loppuun asti sitten vauhtinouto. Ihan jees, epävarma se edelleen on, eli taas voi katsoa peiliin. Sitten hyppy. Appari vei tällä aikaa esteen takana olevaan ruutuun lätkän. Gimma meinasi esteen hypättyä lähteä ruutuun..sitten ei halunnut istua, sitten istui (hitaasti)...voi luoja miten tämä nyt pissii.. Lopuksi ruutu kokeiluna voi-tyyliin. Muuten hieno, mutta seuraamisessa juoksi ohi (juu luitte oikein). Ilmeisesti kun palkkaa tulee joltain muulta kun minulta alkaa kyttäys, nämä kaikki ihmiset ovat täällä varmaan minun pallokoneina -meiningillä.

Otin vielä yhden paikkamakuun loppuun kun sellainen mahdollisuus tuli, edelleen meni hyvin! Johonkin voin olla edes tosi tyytyväinen.

Tosi moni liike ihan päinvastoin mitä odotin. Stopit ovat olleet hyviä, nyt hanurista. Kaket eivät olet olleet mitenkään ihmeelliset, nyt täpäkät. Hyppy, alkanut pissimään viime treeneistä lähtien. Kaikki vaan tuntuu ihanasti leviävän käsiin...

Nyt siis stoppeja paljon kiertojen kautta, palkan lentäen vain minulta. Noutoja paljon, toivottavasti sitä kautta myös onnistumisten keräämistä. En tiedä pitäisikö ostaa jokin pieni kapula (/yrittää lainata), koska en edelleenkään osaa heittää. Pelkään heittoja niin omasta kuin sivullistenkin puolesta. Hyppyjä paljon, niin eiköhän sitten koirakin lopella soveltamisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti