20.10.2010

Voihan kaaret..

Eilen oltiin päivällä tokottamassa ATD:n porukan kanssa Malminkartanossa. Kivaa on kuulua seuraa, jossa on aktiivisesti tokossa kisaavia ihmisiä. Otin luoksetuloa ja kerran sain tosi hyvän stopin heittämällä pallon + tulemalla vastaan. Kuitenkin takapalkalla palkattuna stopit oli parempia, mutta en tiedä mitä tekisin ennakoinnin kanssa, mikä on tämän hetken ongelma takapalkan kanssa. Lisäksi myös luoksareita suorapalkalla. Sitten otin kaket, ihan jees män. Noudossa oli apuna laatikko sivulla, otin myös pari vauhtinoutoa. Tällä kertaa ote oli ok, olen erittäin tyytyväinen koiran edistymiseen. Sitten seuraamista. Ensin kokeilin väsyykö painamiseen jos vaan seuruutan, seuruutin päästä päähän kenttää eikä se siitä miksikään muuttunut. En minä jaksa seuruuttaa sen pidenpää (eikä oma hermorakenne kestä), eihän siitä tule mitään jos jossain kokeessa joutuu seuruuttamaan hulluna koiraa. Seuraamisessa otin käyttöön polven, edistää saa jos haluaa, mutta sitten kolisee. Seuraaminen tuntui hyvältä!! Ei ole pitkään aikaan tuntunut niin hyvältä, voi miten ihana tunne (intensiivinen, voimakas, mutta ei painamista). Sitten hyppyä, jolla aloin säveltämään huolella. Piti ottaa liikkuroituna hyppyä, mutta kun kaikki touhusi jotain kokeilin itse liikkuroida itseäni (ihan oikeesti, tunnen itseni nyt hyvin tyhmäksi). Gimma meni tästä hyvin sekaisin, koska eihän se kokeessa koskaan kuuntele ketään muuta kuin minua ja nyt minä höpisen sille omiani. Ei enää näitä, kohta hyppykin on pilalla...

Tänään sitten mentiin Niinan kanssa halille. Ensin A:ta ja keinua. A-harkat meni hyvin, mutta keinun saisi tehdä nopeammin (nyt oli pöytä lähtöpäässä). Vanhan toimintamalli siis puskee päälle (pyrkii pysähtymään ennen kuin jalat on 2on2off -asennossa), mutta toivottavasti oppii tuon uudenkin mallin. Yritin ottaa samaa pätkää kuin reeneissä ja että se oli vaikeaa. En tiedä mikä koiran kuupan sai sekaisin (kepit kyllä oli lähellä tätä kakkosestettä). Onneksi saatiin sekin reeni onnistumaan tosin kolmatta estettä ei otettu. Sitten Gimma sai mennä autoon odottamaan kun ei pystynyt olemaan hiljaa Paven treenatessa. Niina meni Paven kanssa saman treenin ja yritin kyylätä niiden menoa. Ei ole helppoa oman kehon hallinta.. Sitten Niina teki radanpätkän, jota mekin sitten kokeiltiin (kuva alla). Ensin aloitin nelosesta, sitten tehtiin alusta asti. Kolme kaarta puuttui, alussa lopussa tuplat. Niina sanoi, että Gimma ei huitsin kettua kato kaaria, että otetaan niitä lisää pois. No sitten otettiin yhdestä kohdasta niin että molemmin puolin oli tyhjää. Gimma meni kepit ilman mitään reagointia puuttuvista kaarista. No sitten Niina kannusti ottamaan loputkin kaaret välistä pois (eli tuplat jäi alkuun sekä seuraavaan väliin yksi kaari). Gimma pujotteli kepit ilman mitään ongelmia!!!! Taisit Niina siis olla oikeassa....pikku malinuaa taitaa osata kepit ja saa niistä lisäksi edelleen kiksejä. Taitaa olla agin paras este sen mielestä. Seuraavalla kerralla laitan vielä kameran maahan kuvaamaan, kun kiinnostaa niin kovasti millä tyylillä Gimma keppejä menee.

Illalla viestiharkat. Matka oli noin 120m/siivu. Taas oltiin sänkipellolla (erillä kylläkin), mutta nyt matka oli taas astetta haastavampi. Haasteena uusi häiriö, Paavo haukkui lähtöpisteen tuntumassa ja lähtöpisteen lähellä oli riistan ruokintapaikka (Gimmalle tosi hyvä häiriö!). Tosin nämä häiriöt eivät vaikuttaneet mitenkään koiraan. Niina lähti taas viemään Gimmaa, pellolla oli kumpare + kaarros, jonka taakse B-piste tuli. Todella hienosti ja määrätietoisesti Gimma juoksi matkat. Tällä kertaa lähetyksiä oli neljä. Kerran Gimma oli inahtanut Niinalla, mutta muuten oli ollut nätisti ja totellut hyvin. Minulle tullessaan Gimma jo kääntyy lähetyssuuntaan odottamaan, koska pääsee takaisin Niinan luo! Kohta pitää alkaa varmaan siirtyä metsään, sopivia paikkoja on jo mietitty.

8 kommenttia:

  1. En ole nyt hirveästi lukenut teidän blogia, joten ehkä olettekin tehneet näin. Mutta olethan muistanut ottaa suoria luoksetuloja sillä takapalkalla? Takapalkan kanssa pitää hakea se balanssi suorilla luoksetuloilla ja stopeilla, ettei koira ennakoi stoppeja. Eli aina ei tule stoppia vaan pitää tulla loppuun asti ja sitten siitä vapautetaan takapalkalle.

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa eilen kokeilin treeneissä juuri noin, että vaikka tietää takapalkan niin suorapalkka voi tulla minulta. Hyvä kun vahvistit eilistä treenipohdintaani! Eli jatkamme takapalkalla, koska se on ehdottomasti parempi Gimmalla.

    VastaaPoista
  3. Tarkoitin, että suoria takapalkalla siten, että jätät takapalkan, kutsut koiran ja kun koira tulee eteen tai perusasentoon (kumpaan sen pitääkään tulla), niin vapaa ja se saa paukata sinne takapalkalle. Eli kun on takapalkka, niin palkkana on aina se takapalkka = ei saa huijata koiraa!

    VastaaPoista
  4. Eli jos käyttää takapalkkaa niin silloin ei saa vauhdista palkata (eli toinen palkka on minulla) koiraa..ymmärsinkö oikein..? Eli takapalkalla aina ja vain suoraan eteen/sivulle? Vauhtiluoksarit sitten erikseenkö..?

    VastaaPoista
  5. Niin, tai niin yleensä toimitaan, MUTTA kuitenkin, jos teillä toimii takapalkan kanssa toisella palkalla vauhdista palkkaaminen, niin käytä sitä! Mutta mua vaan pelottaa, että takapalkan hohto vähenee tolla tavalla. Sitähän voit kuitenkin seurata, eihän se takapalkka sieltä välttämättä heikkene.

    Yleensä koirat alkaa tulla lujaa suoria luoksetulojakin takapalkalla, kun niitä vaan tekee ja ne oppii, että nopeast eteen/sivulle (ellei stoppia käskytetä), niin pääsee tykittämään miljoonaa sille takapalkalle. Tosin Kipinän joutuu tässä kyllä pakkosyöttään ensin namilla tai se alkaa koomata, mutta kun sen namin tunkee siinä välissä, niin koomaa ei tule.

    Hitsit kun olisi kiva treenata joku kerta yhdessä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos taas neuvoista. Olen myös muutaman kerran ottanut suoraan sivulle, tuli ihan hyvin (siis siitä kokeilusta on aikaa), mutta istuminen sivulle oli aika hidas. :)

    Ilmoittele jos olet tulossa tänne suuntaan niin järkätään treenit! :D

    VastaaPoista
  7. Se istuminen varmaan reipastuisi, jos tuuppaat namin suuhun ennen takapalkalle päästämistä. Luultavasti istuminen on hidast tossa tilanteessa vain siksi, että lelu tunkee jo mieleen ja namilla sen saa katkastua :).

    VastaaPoista
  8. Totta! Laitetaan kokeiluun ensi tilassa. :D Ei se varmaan mitään kiksejä siitä namista saa, mutta kyllä se varmaan tarkoituksen ajaa... :]

    VastaaPoista