19.11.2013

Älä ota asioita ongelmina, ota ne haasteina

Maanantaina oli ATD:n tokot. Meillä on hyvä porukka ja taas tuli paljon ajateltavaa. Treenaaminen on vaan tämän uuden ajatusmaailman kautta niin kivaa. :) Ensin Gimma pääsi tekemään merkkiä. Todella hyviä merkkejä tuli. Pienemmällä pallolla sain sitä ensimmäisellä kerralla kunnolla latastua niin johan malikin oli hereillä. :P Tämä näyttää nyt todella menevän oikeaan suuntaan. Metallin nostoissa ensimmäinen nosto oli vähän huonompi (Gimman nostoksi keskimääräistä parempi), mutta onneksi ne parani. Olen alkanut taas kangistua kaavoihin (palkka aina nostosta), vaan välillä voisi palkata myös muista kohdista. Tämä oli hyvä huomio. :) Viimeiseksi pitoa tukeva nosto ja senkin paikkaa voisi välillä vaihdella eikä tehdä sitä aina vain vikaksi. :P Luoksarissa Hanna jäi Gimman taakse palkka-automaatiksi. Mitään ennakointia ei ollut, yhtä yllättynyt Gee oli joka kerta palkasta..voi miten se on suloisen hölmö. <3 Stopit eivät olleet parhaimmistoa, mutta ei huonointakaan settiä. Pääasia oli kuitenkin huomata, ettei ennakointia tapahdu. :) Jatketaan harjoituksia. Jätöt oli myöskin kivoja, ihan opetuskysymys se on saada Gee lakoamaan yhdestä käskystä (välillä kyllä Gee yrittää mennä vanhalla taktiikalla alas..jos seuraavaksi opettaisi uudestaan liikkeestä maahanmenon..?). :) Nyt täytyy vaan muistaa välillä jatkossa antaa namit maahan jalkojen väliin, jotta kyynäreet pysyisivät maassa. Kaukoja otettiin harjateräksen kanssa. Hanna oli kyylääjäpaikalla, helpottaa ihan sairaasti kun ei tarvitse miettiä liikkuuko Gee vai ei. Appari vierestä näkee sen niin paljon paremmin! Tehtiin Janinan vinkistä lähitoisto-toisto kauempaa-lähitoisto. Ihan sairaan hyvät toistot!! :O Maahanmeno sillä nyt vähän tökkii kun on saanut niin paljon palkkaa seiso-istu -vaihdosta, mutta se nyt ei ole meidän ongelma (toki sitäkin täytyy muistaa palkkailla, ettei asiasta tule oikeaa ongelmaa). Gee pysyi tosi nätisti paikoillaan ja kerran jopa korjasi itseään taaksepäin! Ajatus on siis hienosti takana. :) Jatkamme siis ehdottomasti tätä linjaa eteenpäin. Lopuksi tunnari. Ensimmäisestä käskystä nami maahan. Kapuloille meno oli ravia, haistelu hyvää ja rauhallista (oman yli kyllä meni kerran). Palautus ravilla ja pito todella hyvää. Nyt meno oli kumpaankin suuntaan ravia (Gimma oli edelleen naminetsintämoodilla), mutta treenikavereiden mielestä Gee näytti harmoonisemmalta. Jatkamme siis harjoituksia tämänkin osalta. :)

Sitten ikävämpiin asioihin... Bongasin koiranetistä, että Gimman veljällä on todettu 3. asteen spondari. :( Spondari on sellainen mörkö, jota olen pelännyt.. :( Gimma piti sterkan yhteydessä virallisesti selkäkuvata, mutta jouduin ajatuksesta luopumaan kun se olisi maksanut yhteensä yli 700€.. Täälläpäin selkäkuvien ottaminen on jostain syystä todella kallista. :( Täytyy kuvata selkä sitten jossain toisessa välissä uudelleen..

4 kommenttia:

  1. Täytyy tulla vierailijana peukuttamaan sinun blogia! Aivan uskomattoman ihana vaikutelma jää koirastasi ja teidän yhteisestä treenaamisesta.
    Pitkään on takaraivossa kytenyt ajatus omasta malinoisista, mutta rotua tuntematta olen pitänyt sitä itselleni liian haastavana rotuna. Snautsereiden ja muutaman seisojan jälkeen kaipaan kuitenkin vähän rempseämpää menoa eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita :) Gimmasta olen saanut juuri sen kuvan kun seuraavalta koiralta kaipaan: hyvähermoinen, motivoitunut ja tassut maassa oleva tyyppi.
    Nyt edessä on sukutauluihin tutustumista ja mahdollisuuksien mukaan eri yksilöiden tapaamista. Uuteen rotuun tutustuminen on aina yhtä työlästä, jotta löytäisi itselleen sen parhaiten sopivan pennun :)

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva, että jää positiivinen vaikutelma vaikka välillä asiat eivät mene putkeen. :)

      Malissa saa kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Itselläni oli kokemusta lähinnä terriereistä ennen malia. Saksanmetsästysterrieri on omasta henkilökohtaisesta mielestäni paljon haastavampi kuin mali.. Maleilla on mielyttämisenhalua eikä ne ole niin terrierimäisen kovia. Mali muuttuu haastavaksi siinä vaiheessa kun se ei saa tekemistä tai jos ei ole kuria tms. Tietysti minun kokemus rajoittuu Gimmaan ja maleja on todella erilaisia. Terveysasioitakin kannattaa miettiä.. Huh-huh, onneksi itsellä ei ole vielä hetkeen pennunotto ajankohtainen. :)

      Niin ja tsemppiä pennunetsintään, tällä hetkellä on ainakin varaa mistä valita. :)

      Poista
  2. Saataskohan me vaikka Lempäälän hallille treeniä aikaan joukkueen kanssa. Olis niin kiva!

    VastaaPoista