6.4.2014

Viestiä viisaampien kanssa

Tänään oli kauan odotetut viestitreenit! Treeniporukassa oli erittäin päteviä matkassa, nimittäin päästiin reenaamaan Nurmisten kanssa (kahmineet viestillä useita mitaleja!). Oli kivaa päästä ensikertaa kysymään neuvoja oikeasti pitempään reenanneilta ja tuloksia tahkoneilta (sinäänsä vaikka olisi sata vuotta reenannut niin minulla ei sille ole merkitystä jos se treenaus ei tuota minkäännäköistä tulosta, näin aihetta sivuten). Oltiin meille ihan uudessa paikassa reenimässä. Matkat on ihan arvioita, A-B noin 450m B-C noin 200m C-D noin 100m. Gimma lähtiä ensimmäisenä B:ltä. Juoksi todella hyvin äänitehosteiden kera. A:lta Gimma oli lähtenyt joka kerta moitteetta, äänitehosteita tietenkin käyttäen. C:llä sitten ongelmat alkoi.. Gimma lähti C-A matkalle loppupuolella ja osa oli matkalla eksynyt ja niitä oli siellä käyty kävellen ohjailemassa. Metsässä meni jonkin verran maastopyörilijöitä ja ne olivat ilmeisesti saaneet koirat sekaisin. Joku heitti, että lähemmäs 45minuuttia aikaa meni C:llä odotukseen. Gimman vuoron tullessa se menee kuselle eikä uusintalähetykselläkään lähde. Voi kettu. :( Janicalta saatiin hyvät neuvot eli käytiin saattamassa vähän matkaa ja uusi lähetys. Gimma lähti todella hyvin. Mielentila sillä oli vaan loppureenin ihan kummallinen (agre tosi pinnalla). A-D välin Gimma oli juossut perinteisesti hyvin. D:llä kun aloitettiin koiria lähettämään niin paikalle tuli motocrossaaja.. Gimma lähti viimeisenä, näki toisten lähdöt. Silti lähdön jälkeen menee kuselle taas (mikä juttu tämä on??), no otin uudelleen sen sivulle ja muutaman metrin seuruutin ja Gee lähtee todella hyvin! :O Sanoinkin että jos se ei lähde niin se ei lähde, mutta se lähtikin..! Olen niin ihmeissäni. Loppumatkan A:lle Gee oli tullut hyvin.

Todella avartavaa kun näki vähän miten kokeneemmat ja viisaammat tekee. Lisäksi saatiin kysyttyä paljon neuvoja. Nyt sitten mietitään vakavasti jos tehtäisiin päiden vaihdot niin, että minä jäisinkin A:lle.. Tuo juokseminen kun ei tuosta helpotu. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että nuo lähtöongelmat taas kielii motivaatiopuutteesta! Jatkossa minulla on pari nappulaa palkaksi ja Niinalla koko potti. Lisäksi lisää odotusreeniä sekä häiriöreeniä! Kyllä vaan metsään meno pistää nöyräksi..ei ole helppo laji!

Niiskun ottama kuva viimekesältä

Isäntä kävi hakemassa meille käytetyn Kickbiken kotiin. JEE!! Ei nyt tullut sitä Cross Max:a, mutta sovittiin että ostetaan se jos tuntuu ettei tuolla mitään tee. :)



6 kommenttia:

  1. Bean kasvattajien kanssa olitte reenaamassa :D meiltä puuttuu apuohjaaja niin ei paljoo enää treeneihin päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin oltiin. :) Harmi kun sulta puuttuu toinen ohjaaja. Toivottavasti löytäisit jostain toisen ohjaajan ja pääsisitte kisaamaan kuninkuusluokkaan! Ette nyt voi tässä vaiheessa luovuttaa..

      Poista
  2. Näin aiheeseen liittymättömänä kysyisin, että millainen häkki Gimmalla oli Slovenian fmbb-matkaa varten? Siis lentohäkki.

    Omalle ihan kompaktin kokoiselle nartulle olisin häkkiä hakemassa, mutta järkytyin ihan täysin noista kokovaatimuksista, ja epäilen nyt ihan tosissaan, että voiko ne olla ihan totta/kuinka tarkasti niitä valvotaan?! Esimerkiksi pituudelle tulee vähimmäismääräksi tuolla "virallisella laskukaavalla" (=koiran pituus hännäntyvestä nenään+puolet jalkojen pituudesta) reilu 110cm! Korkeuskin on pää pystyssä mitattuna maasta hörökorvan kärkiin lähes 80cm. Ja noin isoa iaete-hyväksyttyä häkkiä ei edes myydä missään (mistä olen vain keksinyt katsoa)! Gimma vaikuttaisi ainakin kuvissa omaani isommalta, niin sillä ajattelin, että minkäkokoisessa boksissa se teki matkaa. :)

    Tällä hetkellä kun epäuskoisena katson noita kokovaatimuksia, niin näyttää suurimmaksi esteeksi tulevan se, etten fyysisesti taitaisi pystyä edes kuljettamaan tuollaista megaluokan häkkiä, jos sellaisen edes mistään löytäisin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kysyä aiheen ulkopuolelta, ei haittaa mitään. Minä vastaan ja vastuu on kuulijalla. :P

      Me ostettiin Gimmalle Vari Kennel Giant -boksi ja juuri noiden kokovaatimusten takia. Tiedän kyllä, että Sloveniaan meni isompi koira kokoa pienemmällä boksilla, mutta siinä ottaa riskin, että lentoyhtiö kieltäytyy ottamasta koneeseen. Ilmeisesti Norski ei ole kovin tarkka häkin koon kanssa, mutta Finski taas käsitykseni mukaan on (muista en osaa sanoa). Tuohon boksiinhan mahtuu meidän molemmat koirat ( http://gimmamali.blogspot.fi/2013/01/mika-siina-tunnarissa-on-kun-se-ei.html ), mutta se korkeus oli se minkä kanssa halusin pelata varman päälle (juuri ne isot korvat..). Ja tuo olikin ainakin silloin markkinoilla ainoa häkki mihin Gimma virallisten sääntöjen puolesta mahtui.

      Kannattaa sitten ottaa huomioon, että tuo häkki ei mene mihinkään perusautoon kamojen kanssa (vähintään farkku ja penkit käännettynä). Ja se on yllättävän painava, häkki painaa jo 23,5kg.. Onneksi mieheni lähti matkaan ja meitä oli kaksi häkkiä kantamassa. Minä en olisi sitä yksin saanut mihinkään kannettua..

      Poista
    2. Voi APUA...!! :O No tuollaista ei ole kyllä mahdollisuutta hankkia, kulkeminen olisi aivan täysin mahdotonta... Ja johan tuon painoisella häkillä aletaan kolkutella sitä finskin 50kg rajaakin! Täytyy mittailla tuota otusta uudelleen, ja miettiä jotain ratkaisua. Näin yleisenä jurputuksena tulee vain mieleen, että miten maailmassa ne oikeasti isot sitten matkustaa, mulla on vielä oikeesti aika pieni koira? Miksei kukaan tee korkeita, mutta esim. reilusti kapeampia bokseja?! Voi äh... Mutta kiitos paljon vastauksesta! :)

      Poista
    3. Boksin ei ole pakko olla tuollainen muovinen valmismalli vaan puiset käy yhtä hyvin, eli vastaus siihen miten isoja koiria on mahdollista kuljettaa. Ja ainahan koiran voi laittaa säädösten mukaan liian pieneen boksiin ja katsoa meneekö se läpi..

      Minen tiiä miksi ne tekee noin vampin kokoisia bokseja, kyllä se itseäkin vähän ihmetytti.. Tosin oli Gimmalla tuolla aika deluxe oltavat. :)

      Poista