22.5.2013

Vihdoinkin pyöräilyä!

Aamusta otin itseäni niskasta kiinni. Puolentoista viikon kuluttua alkaa taas työt, joten hyödynnetään vielä nämä "vapaat päivät". Polkastiin semmoinen 4,88km lenkki (keskinopeus 11,6km/h), joka oli osaksi pururataa, osaksi mettäautotietä. En olekaan tiennyt, että näin lähellä kotia on tuommosia reittejä! Autolla sinnekin tosin pitää mennä kun en viite Geetä pyöräilyttää asfalttia pitkin. Alku oli aivan kaaosta ja Gimma veti kuin höyryveturi. Loppua kohti Gee kuitenkin rauhoittui, joten eiköhän me tässä taas ihan hyvään tolkkuun päästä kunhan saadaan kilometrejä alle. :) Koko lenkki siis mentiin ravilla (alkuhöyryjä lukuunottamatta), jossain vaiheessa voisi ottaa kunnon tykityksiä joukkoon. Reitillä oli myös lampia, joten lämpimälläkin säällä voi mennä polkemaan.

Illalla oli SM-joukkueen treenit (meidät valittiin joukkueeseen ensimmäisen kerran!). Vettä tuli todella reippaasti. Istuminen jees (hienoa, että saatiin vesisadetreeniä!), tatitti nätisti. Makuussa sitten oli vähän heilutellut päätä (pienen malinuaan pieniin korviin sataa vettä..). Olin Iidan kanssa pari, eli kentällä treenasi monta paria yhtä aikaa. Aloitimme ruudusta, ruudussa oli lätkä. Ihan hyvä merkki, ääni merkiltä lähdössä, hyvä vauhti ruutuun. Ruudussa nosti kyynäreitä niin käskin alas palkkasin ruutuun enkä kutsunut luo. Sitten tunnari. Iidalta tippui vahingossa Geen lempipallo taskusta ja ihmettelin kun tunnarin alussa elukka oli tosi kiinni ihan muualle kuin tunnariin. Lähti kuitenkin hyvin (kiinni pallossa), haisteli ok, nappasi oman ja palautti laukalla (oho!). Hienosti selvisi häiriöstä huolimatta ja hieno tunnari vesisateesta huolimatta. :) Ohjatussa sai merkiltä pallon ja sitten taas vasemman nouto. Kumpikin jees! Merkillä stoppaus pitäisi saada paremmaksi, mutta merkkimotivaatio on mielestä kohdillaan. Ajattelin tähän kokeillä pallolla pommitus, eli "stop" ja samantien tykitän pallolla. Katsotaan saisiko sillä valuvaa stoppia paremmaksi. Metallinouto oli jees, ennen nostoa hyppäsi taas kapulan päälle. Iidalta tuli hyvä vinkki ja seuraavalla kerralla kerralla kokeilen kehua noston jälkeen. Jos sillä saisi nostoa paremmaksi. Lopuksi tehtiin vielä pk-luoksetuloa eli harjoiteltiin eteentuloa. Ihan hyvin teki, mutta tuskin kokeessa tekee hyvin.. :]

ps. Sain luvan esittää gradun syksyllä. :D

4 kommenttia: