18.2.2013

Tokomasennusta

Gimma on edelleen ollut vähän hassun oloinen, venytellyt paljon ja kun sitä yritin itse hieroa selästä niin pyllystä nousi karvat pystyy (jotain lihasjännitystä ehkä?). No sen sitten hierojalla näkee auttaako se.

Maanantai-aamusta mentiin taas perinteisesti treenimään Hannan ja Sysin kanssa. Ensin paikkikset. Istuminen pari minsaa, istui tosi hyvin. Otin käsikosketusta ennen ja sain Gimmalle hyvän asennon. Makuussa vähän korjasi toista etujalkaa, mutta muuten jees. Omalla osuudella tehtiin ensin seuraamista. Intoa oli paljon ja poikitukseksi se meni. Muuten Hannan tehdessä häiriötä ei mennyt lankaan kuin ehkä kerran (kontakti tippui). Sitten otettiin siivekkeiden avulla kapulan luovutusta (ohjatussa Gimma tulee eteen herkästi vinoon => ei osaa luovutusta vinosta suunnasta). Nyt saatiin oikein hyvää treeniä ja Gimma tuli jopa seläntakaa suoraan eteen istumaan. Apuvälineitä tietenkin tullaan vähentämään koko vähän, mutta tässä Gimma sai hyvin ideaa. Lopuksi vielä yhden tunnarikapulan etsintää. Gimmalla oli hyvä vire ja fiilis. Nyt siis aloitetaan tunnarin fiilistreenit. Gimma alkaa olemaan jo niin paineessa kokoaikaisesta painostamisesta, että liike alkaa olla jo niin pakkopullaa. :( Jotain on siis tehtävä, toivottavasti koko liike ei nyt hajoa fiiliksen kohottamisen myötä, mutta toisaalta näinkään ei voi jatkua.

Treenit oli aivaan sairaan kivat. Minulla on niin huono fiilis tokon suhteen, mutta treenien jälkeen tuli taas parempi mieli. Ehkä tämä tästä. :)

Vielä matkakuvat on muokkaamatta, mutta kait sitä pari pitää esille laittaa..esimakua.. ;) Tulee itsellekin niin hyvä fiilis noita katsellessa. <3 Tuonne vielä palataan!

Voihan kookos..kookoksesta tuli mun lempiherkku sekä juomissa että ruuissa!

Siellä se ranta ja meri pilkistää..

Pyyheliinat joka päivä kondiksessa!

Bamboo Island

10 kommenttia:

  1. Ei vitsit noita kuvia! Ei pitäisi katsella matkakuumeisena... :p

    Mun on pakko kysyä tuosta ohjattutreenistä tarkemmin, kun mun mielikuvitus ei riitä siihen, miten siiveke oikein sijoitetaan? Vinousongelmaa on myös meillä, mutta pienellä koiralla se ei ehkä ole niin helposti nähtävissä. Kiva olisi kuitenkin muutoinkin treeneihin lisätä lisäkikkailuja, kun kaavojen ulkopuolella olleista treeneistä/peleistä on ollut tolkuttomasti apua :)

    Jospa saisitte "tunnarimörön" kuriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun Mika jaksoi vaan järkällä kuvata. Ne kuvat on aivan eritasoisia kuin pokkarilla otetut. :) Nuo on pokkarilla otettuja.

      Eli siivekkeitä kaksi ja niistä tehdään tavallaan "karsina". Jossain vaiheessa ajattelin nuo muuttaa speedbumbeiksi ja sitten agirimoiksi. Tuossa ei oikein koiralla ole suurta mahdollisuutta epäonnistua ja tehtiin heti jopa noutoja niin, että koira oli selän takana. Hyvin kierti sieltä sitten eteen. :)

      Toivottavasti tunnarimörkö selätettäisiin. En ymmärrä miten joskus tuo liike on toiminut. Nyt se on niin paloissa.. :(

      Poista
  2. Näyttää ihanalta! :) Ja kiitos treeniseurasta, mä olen niin varma, että toi siivekehomma auttaa meitäkin eteentulon paikan vahvistamisessa :) Ostin muuten kaupasta banskuja ja kookosmaitoa, just tein smoothiet meille, ja on ihan sikahyvää!! Kiitti vinkistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan kesä tulee niin minä elän pelkillä smoothieilla.. :P

      Ja kiitos itsellesi seurasta, treenaaminen ilman hyvää seuraa (ja kuningasideoita ;) )on ihan p*rseestä! :D

      Poista
  3. Äh, kun pääsisitte tähän suuntaan reenimässä käymään. Mullois ens viikko lomaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illalla katson kalenteria ja yritän löytää jotain aikaa. Se olisi kyllä melkeimpä taivaan lahja tähän paikkaan!

      Poista
  4. Ihan mielettömän ihana toi pyyhekuva :) Ei sillä, että noissa muissakaan mitään vikaa ois, voi kun itekkin pääsis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämien lisäksi sieltä tuli elefantteja, virtahepoja, simpukoita... :D Minä tietty purkasin pari ja yritin koota samalla tavalla, mutta sain aikaiseksi vain Mikan räkäsen naurun. Kieltämättä niistä tuli aika lösähtäneen näköisiä.. :D

      Thaikut on kyllä kiva paikka. Me ei kohdattu ainakaan kertaakaan mitään tilannetta, missä olisi tullut olo että tavarat voi lähteä. Ruoka on hyvää ja tuoretta. Palvelu on myös hyvää. Lisäksi hinnat on tosi kohtuulliset. Syötiin pitäjän parhaimmassa paikassa 70€:lla, sisältäen kahdelle hengelle drinkit, juomat, alkuruuat, pääruuat ja jälkkärit. :) Snorklailu tuolla on taivaallista..mutta listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle! :)

      Poista
    2. Tiedän ton tunteen; oon ite monta kertaa yrittäny tota samaa servettien kanssa, jos on ollut upeasti taiteltuja servettejä. Vaan ei ne ikinä onnistu :D Kuulostaa kyllä niin unelmapaikalta, sinne on pakko päästä joskus!

      Poista
    3. Servettien taittelu on kanssa oma taiteenlajinsa..vaatii hermoja ja keskittymiskykyä.. :D

      Poista