30.4.2009

Hyvää wappua ja jälki nro8


Päivä aloitettiin jäljellä. Lämpötila +8 astetta, monimuotoisuuspiennar. Nyt hihna meni koko vatsan alta. Jälki oli 50 askelta pitkä ja ehti vanhentua 50minuuttia.


Gimma hämmentyi aika paljon hihnasta. Paalulta lähti hyvin ja meni hyvin noin viiden askeleen verran, mutta kun oli loikkamassa yhden askeleen yli niin jarrutin. Gimma hämääntyi ja nosti pään. Odotin jatkoa jonkin aikaa ja Gimma otti jäljen uudestaan, mutta hämääntyi joka kerta kun jouduin jarruttelemaan. Lisäksi jälki vanheni ehkä liikaa..? Ajattelin, että jos nyt tekisi vaihdellen eri pituisia jälkiä, mutta ei pidentäisi ennen kuin ollaan saatu ajatus toimimaan. Tällä hetkellä minusta tuntuu, ettei Gimma vielä yhdistä kunnolla jälki=ruokaa -ajatusta. Tämä on toisaalta hyvin ymmärrettävää, koska viime vuonna ei tehty kuin muutama ruutu ja nyt ollaan vasta menty kahdeksan jälkeä. Malttia taas minulle. Lisäksi nyt pysytään tuossa hihnasysteemissä niin tuo saa siihen tottua, liikaa muutoksia liian lyhyessä ajassa.


Iltapäivällä lähdettiin bussilla Selloon. Pitkään aikaa ei olla oltu bussissa niin tuli taas mieleen, että voisihan senkin tehdä.. Gimma oli hieman levoton täysinäisessä bussissa (meni maate, nousi ylös, istui), mutta muuten oli nätisti vaikka jouduttiin vaihtamaan paikkaa bussissa, ilmapallo räjähti, bussi kolisi välillä aika paljon jne. Sellossa käytiin liukuportaissa ja käveltiin läpi eläinkauppaan. Eläinkaupan myyjä oli kyllä huvittava..


Eläinkaupan myyjä: "Minkä rotuinen se on?"


Minä: "Malinois"


E: "Hassun värinen"


M: "Se on käyttölinjainen, ne on värivirheitä"


E: "Onko se koulutettu vihaiseksi?"


M:


Että näin.. Sitten hän alkoi kyselemään onko Gimma allerginen. No sanoin, että ei niin nainen tulee sieltä makupalon kanssa "istu, istu, istu". "Osaako se mennä maahan? Maahan, maahan, maahan" ja minä seison siinä vieressä . Kassalle kun päästiin niin nainen totesi, että kyllä se jotain osaa (ei saanut Gimmaa maahan). Oli kyllä mielenkiintoinen tapaus...


Tosi helppoa oli taas liikkua ihmisten keskuudessa (tunnistipa yksi sen maliksikin!!). Ainoa jos joku rupee lässyttämään sillä niin se ei pysy nahoissaan millään, hassu likka.


Katsotaan jos vähän harjoittelisi seuraamista vapun aikana.. Siinä on kanssa työnsarkaa, että siitä saadaan hyvä!

29.4.2009

Jälki nro7


Juttelin eilen jäljestyksestä erään pitkävillojen omistajan kanssa. Tuli ihan sikana neuvoja ja minä kuuntelin haltioissani. No tänään tietenkin menin jäljelle neuvojen kera.


Ennen jäljestystä tein pienen n.10 minuutin lenkin. Osan matkaa Gimma kaasutti vapaana, kunnes näin taas sen perhanan ketun niin laitoin Gimman hihnan jatkeeksi. Jälkipaikkamme on lenkin varrella, tosin toisella puolella peltoa (kynnös välissä). Gimma oli lähdössä jo jalanjälkiä haistelemalla sinne, mutta käskystä jatkoi matkaa (eli ensimmäinen todistus, se osaa jäljestää ainakin jotenkin). Kun tultiin lenkiltä takaisin ja lähdettiin kävelemään kohti jälkeä niin Gimma jäljesti taas kävelemääni polkua pitkin. Tosi motivoituneen oloinen.


Lämpötila +11 astetta, monimuotoisuuspiennar. Hihna meni valjaisiin oikean etujalan alta ainostaan. Jälki kerran poljettu (vanheni noin 35minuuttia), ei mitenkään survomalla. Joka askeleella (40) lihapullanpala. Lopussa turvotettu aamuruoka (+muutama makkaran- ja lihapullanpala) heinien takana (tein niistä sellaisen muurin). Gimma jäljesti tosi hyvin. Paalulla oli hieman kiire. Hihnasysteemi sai Gimman hieman poikittamaan tilanteissa, joissa jouduin sitä jarruttamaan. En siis näyttänyt yhtään askelta vaan ainoastaan pysähdyin jos ei tarkistanut askelta (kukkahattutäti is back! ). Ainoastaan kerran nosti pään ylös. Söi melkein kaiken, muutama lihapullanpala jäi. Mä toivon sydämestäni, ettei koira jäljestänyt silmillä. Se meni pääosin niin harmonisesti eteenpäin pääkeinuen (välillä tietty oli vauhtia, että joutui jarruttamaan..). Olen aivan saakelin tyytyväinen!



 


Jäljestys tuntuu niin pirun vaikeelta verrattuna tottikseen. Omistaja kun on niin käsi kuin olla ja saattaa. Tässä touhussa ne viimeiset hiukset omistajalta lähtee!

28.4.2009

Saalistusta


Ensin leikkiä jättipatukalla. Jessica talutti Gimman kentälle minun kävellessä patukan kanssa edeltä. Gimma saalisti hyvin. Minä olen kokonaan unohtanut leikistä käskyn jolla saa käydä patukkaan kiinni.. Leikissä olin taas liian laskeva Gimmalle. Pitää muistaa oikeasti olla iloisempi eikä käskyttää sitä kuin sotilasta. Kuitenkin pitäisi olla selkeä. Miten tämä voikin olla näin hankalaa.. Leikin jälkeen Gimman suusta tuli runsaasti verta, mutta taisi purra vain kieleensä kun ainakaan irronneita hampaita en huomannut.


Toisella kiekalla pikkupatukat. Gimma oli taas ihan hyvä. Haluaisin siihen vielä yhden vaihteen.....äääääh.... Mä haluan, että Gimma on erinoimainen.. No ehkä voitaisiin ensi kerralla jutella Jessican kanssa onko edes ajatukseni realistisia.. Olenko vain hättänen?? Emmä tiiä..


Lenkeillä Gimma on ollut tosi pro. Jos lintuja on lähtenyt tosi läheltäkin lentämään niin tämä tulee kutsusta luo. Ja tämä ihme on tapahtunut jo monta kertaa. Pari kertaa juossut jopa luokseni kun on nähnyt linnun lähtevän lentoon.. Ehkä meillä on toivoa.

27.4.2009

Pallo ON PoP!


Käytiin Minnan kanssa reenilöimässä. Vitsit miten oli kivaa, hömppää parhaimmillaan. Minna sai ihastella huippuhyviä heittotaitojani ja pidellä pallohullua malinuijaa. Ensin patukan kanssa leikkiä, Gimma oli hyvin mukana. Toisella kiekalla pallolla eteenmenoa ja Gimma oli ihan hulluna palloon (tai onhan se aina eteenmenoon)! Ensimmäisellä lähetyksellä Gimma pinkoikin ison kepin luo, josta meni pallolle. Palloa tarttisi saada vähän tyhjemmäksi, jotta tuo kykenisi nappaamaan sen paremmin..mutta millä? Sitten uusi lähetys ja samalla kun vein pallon niin hävitin kepukan. Sinne uppos. Muutamia kuvatuksia reenilöistä, kuvaajana Minna.


 


Irti!



 


Täti vie patukan



 


Eteeeeeen (vauhti näkyy kuvastakin.. )



 


Pallo on niiiiiin kiva!



 


Rauha (pieni mali puuskutti ja puri lujasti palloa )


26.4.2009

Lentolauantai ja semppasunnuntai -omistajalla


Viikonloppuna ei juuri tullut mitään ihmeellistä tehtyä Gimman kanssa. Lauantaina kävin ulkoiluttamassa Tuuma, Tulta ja Myytä. Kaikki käyttäytyivät tosi hyvin, vaikka the johtaja oli poissa. On se Tuuma vaan niin komia miäs! Illalla napattiin Minna kyytiin ja suunnattiin Riikalle istumaan iltaa. Gimma käyttäytyi taas ihan hyvin ja oli sitä mieltä että hän on päässyt paratiisiin.... Riikan luona on leluja ja siitäkös pienen malin pää oli pyörällä. Tästä lähin täytyy katsoa hieman ton perään kun tennispalloilla leikkii, se meinaan veti tennarin ihan hyvän matkaa kurkkuunsa.. Ulkona piti vähän pöhistä jos jotain "hassua" näki. Taisi vieras ympäristö vähän saada Gimmaa hämilleen. No sai se Minnakin Gimma hämilleen, tosin aivan eri syystä.. Ihan tarkkaa muistikuvaa ei ole enää tapahtumasta, mutta se taisi mennä niin, että Minnan mielestä en ääntele koiralleni tarpeeksi.


Sunnuntaina emäntä semmaili ja shoppaili Gimmalle vähän isomman juuttipatukan.

24.4.2009

Jälki nro6 ja reenilöt + aimo annos pohdintaa


Eilen reenailtiin. Ensin kentällä saalisleikkiä. Hyvin meni, Gimma oli motivoitunut. Lopuksi eteenmeno jalkapallolle. Jessica piti Gimmasta kiinni ja minä potkin pallon kentän laitaan. Ei käynyt epäselväksi halusiko Gimukka juosta eteen... Oli aivan ihana treenata, oli valoisaa ja lämmintä. Sitten jäljelle. Pintana oli nurmi, lyhyt sellainen. Namit olivat Jessican mukaan liian isoja (Gimma kulki silmillään), niin ne ensikerralla pienemmäksi. Nami/askel riittää. Namin paikkaa on hyvä vaihtaa (välillä edessä, välillä taaempana askeleella).


Olen miettinyt tuota hallinta-asiaa vaikka miten paljon. Jessica kommentoikin asiaa varsin asiallisesti, jatketaan juttuja kentän laidalla. Kuitenkin haluan vielä pohtia asiaa, koska se pyörii mielessäni. Minun pitää tosiaan muistaa, että omistan ison koira. Ei tarvitse kumartua, ei tarvitse lässyttää jne. Kuitenkin tosiaan kentällä voisi pipoa löysätä sopivasti. Kotona mielestäni meille menee hyvin. En suostu uskomaan, että koira olisi täysin hallitsemattomissa, mutta myönnän ettei hallinta ole sillä tasolla mitä haluan. Jos koira kuulee, että kutsun sitä, mutta jatkaa saalistusta niin silloin auktoriteettini ei ole mielestäni riittävä. Koiran tulisi tulla luokseni oli tilanne mikä hyvänsä. Vaikka ongelma ei vielä ole mielestäni iso niin en halua sitä vähätellä, en halua ruokkia koiraa yhtään uudella kissajahdilla tai muulla tottelemattomuudella. Uskon, että mitä aikaisemmin saamme "aseet" käyttöön sitä helpompi asiaa on lähteä ratkomaan (ettei siinä vaiheessä mieti asiaa kun jahtaa jo jotain itselleen vaarallista).


Tänään käytiin isäntä viemässä kentälle. Isäntä lähti katsomaan itselleen kanakoiravaavia. Sellainen tänne saapuu muutaman viikon päästä (joo luitte oikein.. ). Gimma oli mukana isäntää viemässä ja käytiin tutustumassa kentän hälinään, liukuportaisiin ja normaaleihin kiviportaisiin. Likka liikkui hyvin eri pinnoilla. Kokonaisuudessaan Gimma käyttäytyi tosi mainiosti, sain olla ylpeä siitä.

23.4.2009

Jälki nro5


Lämpötila +4astetta, monimuotoisuuspiennar. Pohja parempi kuin kesannolla (kasvijätettä vähemmän). 32 askeletta, joka askeella tällä kertaa yksi reilun kokoinen pala makkaraa (n.1,5cm kuutio). Jo Gimma tuntui jotenkin olevan kiihtyneessä tilanteessa. Paalulla jo ahmi kuin porsas ja siitä lähti ihan hulluna vetämään ilman mitään järkeä. Lopussa oli ruoka pakasterasiassa ja pari viimeistä askelta oli ihan *erseestä, halusi vain kipolle. Tästä lähin kippo hieman piiloon tai sitten ruoka maasta. Ei mitään tietoa eilisestä, minun mielestä hyvän oloisesta jäljestyksestä. Lauantaina voisi mennä koittamaan onnea uudestaan...


Liikkeestä istumiset ja maahanmenot sujuvat jo ihan hyvin (siis tokotyyliin). Treenattu ollaan lenkeillä, joten kestää jonkinmoista häiriötä. Tutuista ottaa sen sijaan häiriötä ulkona, mutta ei vieraista ihmisistä.


Tänään isäntä värkkää meille tokohyppyä. Jei! Lisäksi kun käytiin Ikeassa niin sattumalta löysin sieltä jälkipaalut. Tosin ostin niitä vain pari, että täytyy käydä niitä ostamassa jossain vaiheessa lisää. Eks oo söpöt?!? Hintakaan ei päätä huimannut 3,95€/2kpl.


 


22.4.2009

Jälki nro4 ja kissajahtia


Lämpötila +4 astetta, kesanto. Alku oli pientä sähläystä (yritti pari kertaa palata edelliselle askeleelle), mutta kun lähti etenemään niin se meni mielestäni hyvin! Ei edennyt höyryveturina vaan tasaisen varmasti tutkien joka askeleen. Alkuperäissuunnitelmasta poiketen laitoin kolme palaa makkaraa/askel ja oikeastaan se oli hyvä ratkaisu. Makkaraa jäi maahan, mutta ei sillä kuulemma ole väliä. Lopussa purkki, jossa aamuruoka. Olen tyytyväinen!


Kissajahtiin..


Jäljestyksen jälkeen menimme lenkille. Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa, kunnes kissa lähtee kaasuttamaan Gimun läheltä. Gimma perään. Siinä vaiheessa huudan, ei tehoa. Huudan vielä hullummin voimasanojen kera, ei tehoa. No kun kissa on karkotettu Gimukka palaa, jonka jälkeen tuli kunnon tukkapölly. Jumanskeida miten palo pinna, taisi Gimukkakin sen huomata......


No täytyy kattoa mitä pitkät liinat maksaa.. Hallintaa pitää saada, mutta miten? Kyllä me tottistellaan melkeimpä päivittäin (jotain pientä), mutta ei se sitten ole varmaan tuottanut tarpeeksi hyvää tulosta.. Tänään käveltiin yksi hihnalenkki kylillä ja ei tuon kanssa ollut ongelmia, osaa kulkea vierellä, rullasuksilla menijä ohitettiin (ei onkelmia) yms. Ei ole ollut ongelmia niiden miesten kanssa (mitä oletin kun se mies yritti käydä päälle), en mä tiiä.. Ei vapaanakaan ole ongelmia jos ei noita saalisärsykkeitä tule, Gimma pysyy lähellä, ei lähde eläinten jäljille yms yms yms..


Minnan kommentista ("Toteltava on - ja jossei hyvällä niin sitten pahalla.") tuli juuri esiin ehkä se meidän ydin minkä olen havainnut. Siinä vaiheessa kun joku ötökkä juoksee ohitse niin siinä on "toteltava pahalla". Ei tuo siitä palkkaannu, että se Frolicin suuhun saa jos jättää kissan rauhaan, vaan kyllä se kissa on jätettävä rauhaan tai muuten äiti suuttuu. No harjoitukset jatkuvat...

21.4.2009

Jälki nro3 ja muuta löpinää


Aloitetaan jäljellä..


Lämpötila +1 astetta, kesanto. Pelto oli yllättävän jäässä. Pinta meni rikki, mutta siihen se jäikin. Jälki tampattu semmassa saatujen ohjeiden mukaan. Joka askeleella kaksi palaa Pedigreen lamma-riisi makkaraa (tein niistä samanmoisia kuin makkarakuutioista). Jälki vanheni noin 5minuuttia, eli sen aikaa, että hain koiran kotoota. Gimma oli motivoitunut, kesannolle siirryttäessä nokka siirtyi maata kohden. Hieman tiellä lastenrattaita työntävä ihminen häiritsi, mutta käskystä "Jälki" nokka kävi maahan. Pituutta noin 10metriä. Mielestäni ihan ok suoritus tähän harjoittelutasoon nähden. Yksi pala makkaraa/askel on riittävä mielestäni jatkossa. Ei muuta muutettavaa.


Peltolenkki oli hmmm...mielenkiintoinen. Gimma tuntuu nyt ottavan jahtauksen päätehtäväkseen. Eritoten linnut ovat niin kivoja ajaa ojasta ylös. Jos kerin ennen kovinta vauhtia käskyttämään Gimma tulee luo (muuten ajaa sorsat ylös ja tulee luo). No tavoitteena on se saada luo vaikka vauhti olisi mimmoinen.. Metsässä Gimma oli tosi ihmeellinen, koko ajan etsi jotain saalista. Otinkin lenkin sitten hallintalenkkinä, aina kun Gimma meni mielestäni liian kauaksi minusta käsky kävi. Suoraan minun luo se ei aina tullut vaan teki pieniä kaarroksia (joista en vaan pidä). No syy metsässä pyöriskelyyn selvisi kun oltiin palaamassa takaisin. Metsästä oli juuri lähtenyt kettu, joka oli meistä alle 100metrin päässä. Mihinkään sillä ei tuntunut kiire olevan (taas näitä cityeläimiä ). Iltalenkillä vielä bongattiin siili, että varsinainen luontopäivä meillä. Hallintaa pitää saada lisää ja tavoitteena on, että tuo tottelee tilanteessa kuin tilanteessa. Minua ei lämmitä ajatus, että se lähti kuin näki eläimen (sitä ei vaan lähdetä). En tiedä onko tilanteeseen mahdollista päästä, mutta tavoitteena se on. Muut belgien omistajat voivat sitten kommentoida blogiin onko tavoite saavutettavissa!


Lenkeillä/sisällä ollaan harjoiteltu liikkeestä maahanmenoa ja istumisia. Tosi hyvin tuo teknisesti ne tekee! Varsinkin parketilla maahanmenovauhti on kiitettävä, liukumattomattomilla alustoilla sen sijaan on hitaampi (ei kuitenkaan mikään älyhidas).


 


19.4.2009

Peltojäljentekokurssi


Olin Seppo Hurstin pitämässä peltojäljentekokurssilla Inkoossa. Keli oli tuulinen ja kylmä, mutta paljon opittiin. Yhden jäljen pääsin itsekin polkemaan ja ei se mitään helppoa touhua ole. Jäljenteossa korostui muistiinpanojen merkitys, joka on suuri. Lisäksi apupaalut ovat aloittelijalle hyvä apuväline.


Muistiinpanoja IPO jäljestä:



  • 95%:a jäljestä on rikkoontuneen maan hajua

  • yleisimmät esineet puuta/nahkaa

  • 1. ja 2. -luokassa jäljellä on kaksi kulmaa

  • jäljentekijän täytyy tietää milloin tulee esineet ja kulmat!

  • jäljentekijä kulkee jälkeä pitkin (tuomarin takana) EI KOIRAKON PERÄSSÄ

  • jäljentekijän tulee löytää esineet, jos ei löydä niin koira saa pisteet

  • paalu AINA vasemmalle puolelle (n.10cm päässä jalasta)

  • => vähän heijausta ja hetki seisomista (n.0,5-1min)

  • => paalulta koira imee jälkikuvan

  • => aloitusjalalla ei ole merkitystä

  • askel on noin 70cm

  • ota huomioon pohja (pehmeälle pohjalle ei tehdä uraa)

  • tuomari ilmoittaa jäljentekijälle esineen/kulman paikan

  • kulmassa jälki ei saa katketa, askellus tihenee kulmassa

  • kulman tulee olla hieman pyöreä

  • maamerkit tärkeitä ajajalle kun maahan ei jää jälkeä

  • vesilammikkoon ei koskaan esinettä

  • jos kulmassa on traktorinura/kova maa (erilainen maapinta kuin muualla) niin jatka matkaa parempaan kohtaan

  • jäljen pituudella ei niin paljon merkitystä kuin sillä, että jälki on tehty hyvin

  • loppuun esine, josta jälki jatkuu noin 10 askelta

  • 3. luokan jäljessä neljä kulmaa

  • suorat ei välttämättä saman pituisia, jälki maaston mukaan

  • katso kulmissa maamerkkejä!

  • (ei liinan mittaa lähemmäs ojaa, ei ole sääntö vaan hyvän tavan mukaista)


FH



  • IPO-FH:ssa ajetaan kaksi 1800 askeleen jälkeä kahtena päivänä peräkkäin

  • FH:ssa harhajälki

  • => ei ensimmäisessä eikä viimeisessä suorassa

  • piikissä jäljentekijä tekee oikeasti piikin

  • harhajälkeä ei poljeta samalla tavalla kuin oikeata jälkeä vaan se "lompsitaan"

  • liput jälkialueen ulkopuolella sallittuja kaikissa koemuodoissa (helpottaa jäljentekijää!)


Että silleen.. Siinä on asiaa kerrakseen.


Gimma pääsi ajamaan makkarajäljen ja sain siihen neuvoja. N.15kpl jälkiä vedetään sahaamalla josta siirrytään pelkkään nami asellukseen. Lisäksi saatiin hyvä vinkki, koiranmakkara on hyvää jäljelle. Gimma on tähän mennessä syönyt omaa ruokaansa hieman turvotettuna, mutta sitä juotuu kumminkin vähän pureksimaan (jonka olenkin huomannut negatiivisena asiana). Joka askeleelta ei tarvitse syödä ruokaa, mutta kaikki on tarkistettava. Taas aloittelija sai hyviä neuvoja. No ei muutakuin jälkiä polkemaan. Ei Gimma nyt ainakaan ihan surkea ole, sen sijaan ohjastaja yrittää parhaansa mukaan pilata Gimman jäljestyksen..

18.4.2009

Kuvasaastetta


Tänään lenkkiseurana meillä oli Natta. Tehtiin peltolenkki ja koirat saivat kaahata. Gimmalla on kohtuullisesti korvat asettuneet päähän vaikka vaikkua hieman niissä on edelleen.. Asiaa työstetään koko ajan..edetty kuitenkin ollaan.


 


Maastoutumista



 


Natta nättinä x 2




 


Mutkakoira



 


Catch you!




 


Tuhmia koiria rankaistaan ja niitä otetaan niskasta kiinni!



 


Mä vähän kuiskaan sun korvaan



 


Kumpi juoksee kovempaa?



 


Whoooot???