30.7.2014

Esineet, viimestelyviesti ja tottista

Tiistaina aamusta kävin tekemässä esineet. Lämppäesineenä otin kiekon kun muistin, että niitäkin siellä ruudussa voi olla.. Huomasi, että kiekko haisee huonosti (tai muuten ei tyypilliseltä esineeltä), koska kesti hetki ennen kuin Gee sen löysi. Nyt on sekin kokeiltu. :) Ruudusta Gimma löysi hyvin kaksi esinettä. Tosin lopuksi sai etsiä yhden suorapalkatun esineen (esine ruudun etuosassa) niin haluaisin kovasti käydä vielä tekemässä kerran ruudun..katsotaan.. :) Illasta mentiin viesteilemään Pessin, Keegon ja Brien kanssa. Lyhyttä ja motivoivaa tosin kaikki pätkät. Metsäänlähdössä Gimma kuumeni todella kovasti, Niina kuitenkin handlasi tilanteen. Yhdellä lähdöllä Niinalta Gimma oli lähtenyt hieman eri suuntaan mistä oli tullut, joten Niina laittoi uusiksi. Ensimmäinen kerta kun näin käy.. Minun päässä oli lenkkeilijä sattunut radalle juuri lähdön aikaan ja Gimma luuli sitä Niinaksi. Meinasi ampua sinne.. Otettiin uudestaan lähtö eikä Gimma jäänyt kiinni lenkkeilijään vaan lähti nätisti.. Näin tällä kertaa..kenraali olisi voinut olla parempi. No viestissä näitä kun sattuu ja tapahtuu.. :)

Keskiviikkona kauhealla kiireellä kiiruhdin ATD:n tokoihin (olin vielä itsekin 10minuuttia myöhässä) ja sain todeta ettei kentällä olekaan muita. *aska! :( Eipä sitten saatu paikkisreeniä eikä muutakaan suunniteltua mihin olisi apuja tarvittu. Tehtiin jäävät, eteenmeno, juotin Gimman ja painuttiin kotiin..

28.7.2014

Tottista

Viikonloppuna ei tullut reenattua. Lauantaina oli meidän hääjuhla ja ne kemut meni todella lepposasti. Meidän näköset pileet. :)

..Nyt on sitten ilmoittauduttu viestille rotumestaruuskilpailuihin.. Jotta jännityksettä ei sielläkään selvittäisi niin Mika tulee Gimman toiseksi ohjaajaksi. Niinalla on menoa, joten sain sitten Mikan ylipuhuttua tulemaan pari kertaa metsään ja kisoihin.. :D Saas nähdä mitä siitä tulee, mutta hienoa, että Mika suostui ottamaan haasteen vastaan!

Sunnuntaina tottista. Makuu Toukon ja Mikan häiritessä, ok. Istuminen ok (hidas), maahanmeno ok, seisominen erittäin hyvä. :D Eteentulot oli  myös varmoja vaikka kaksi kertaa otin Gimman sivulle eteentulon jälkeen. Loppuun eteenmeno, se oli myös ok (ei parasta Gimmaa).

Maanantaina saatiin Riikalta korvaamatonta apua kun Riikka tuli tekemään pk-juttuja Nattan kanssa (noutoja ja luoksareita) ja Gimma pääsi makuuseen. Ihanaa kun sai positiivisen kokemuksen Gimmalle ennen kisoja. :) Lisäksi tehtiin henkilöryhmä tuoleilla, noudot ja eteenmeno. 2kg oli mukavan näköinen, hyppy oli kiva (vaikka heitin taas vinoon!) ja A:ssakaan ei valittamista. Eteenmeno ei ollut niin superia, pitäisi päästä jonnekin pitkälle kentälle (tai edes normaalipituiselle) sitä reenimään. Nuo nysäkentät on ihan tyhmiä... :P Mutta hyvä fiilis tuli ja se on kait tärkeintä! :)

25.7.2014

Tottista, esineitä, viestiä...siitä nämä päivät koostuu..

Viime keskiviikkona oli myös tottispäivä. Olisi ollut ATD:n tokot myös, mutta jätin ne välistä. En nyt uskalla treenata hiekalla vaikka silmä näyttää hyvältä. Pelkään kuitenkin, että hiekka pölyy ja sitä menisi silmään. Pihalla on onneksi nurtsia ja naapurit kuulemma tykkää kattella kun touhuan (ei saa tottistella liian usein niin tykkäävät ;) ). Tänään oli teemana tutut jäävät + eteentulo, 2kg ja eteenmeno. Vähän tein ensin seuruuta ihan ok:lta se tuntui. Istumisessa sanoin, että istutaan ja hyvin se istui. Muutaman kerran otettiin vielä leikin varjolla istumisia ja hyvin nekin meni, tai oikeastaan niissä istuminen oli tosi hyvää. Maahan ok, seiso ok ja eteentulot oli ok. Nyt pitäisi ottaa edestä vähän sivulle, jotta ei sitten kokeessa hämäänny ja tee kaikkia loppuja sivulle.. 2kg tein jännitettä ja nyt ei mennyt puolustukselle, saa taputtaa. :D Vähän otin pannasta kiinni ennen lähetystä ja siitähän tuolla menee ihan herne nenukkiin. :P Ihan sikahyvä nouto, ei otettu edes uudestaan kun oli niin hyvä. Tosi hienosti ja vauhdilla tuli eteen! Lopuksi eteenmeno uudelle lelulle. Jätettiin pallo yhdessä, koska tuo meidän pihanurtsi lisättynä yhden naapurin kaneilla on vähän haastava, että ei sitten sinkoa mihinkään väärään paikkaan. Yritti ensin taas edistää, kielsin ja otettiin alusta. Paljon korrektimpi ja pääsi eteen jonne tykitti huolella!

Torstaina käytiin HVK:n tottisvuorolla. Gimma teki ensin henkilöryhmää, johon sainkin hyvän vinkin treenata sitä tuoleilla. Nyt sain tehtyä mieleeni henkilöryhmäkuvion jonka kierrän, helpottaa sitten kokeessa. Eteentuloissa tuli eteen, välillä vinoon, mutta se ei haittaa. Noudot meni ok, niissä näköjään Gimmaa auttaa kun olen tarpeeksi kaukana esteestä niin sen ei tarvitse pelätä törmäävänsä minuun. Eteenmeno oli ok. Paikkis sitten olikin pieni katastofi.. Palatessani koiran luo oltiin sovittu, että toinen ihminen voi treenata (ja tämä olikin toivottavaa) kun Gimma on makuussa. No tämä koira tulikin sitten Gimman iholle sen maatessa.. Kovasti kummallakin oli häntä pystyssä, mutta käskytin Gimmaa pysymään maassa ja aloin häätää vierasta koiraa. Palkkasin Gimman vielä makuun jälkeen niin tämä vieras koira ampuu uusiksi.. Täytyy varmaan saada jotkut palauttavat vielä ennen Sm-kisoja.. :/

"Kiitos Minna! Voisit vaan vähän useammin vihjata tuolle minun pallokoneelle uusista leluista.." Gimma sai siis uuden eteenmenolelun kun saatiin Minnalta vähän palautetta, että jalkapallo loistaa pitkälle... :D


Kokonaisuudessa hyvät tottikset, parempi mieli!

Pidennetty viikonloppu oltiin Prahassa. Hieno paikka! Gimma oli hoidossa Niinalla ja Touko äidillä. Kummillakin oli mennyt hienosti, todella hienoa! Suuret kiitokset hoitajille!

Keskiviikkona Gimma kävi isännän kanssa elukkalääkärin jälkitarkastuksessa. Silmä jälkitarkastettiin ja se todettiin terveeksi! :) Illalla kävin tekasemassa ruudun, jonne sain isännän ja Toukon kavelemään. Etuesineenä pallo, takana pieni hanska. Hanska löytyi ensin, sitten pallo. Isäntä vei vielä taakse hanskan lopuksi. Sen jälkeen uitettiin koirat. :)

Torstaina oltiin reenimässä viestimaastoja Brien, Keegon, Pessin ja Alman kanssa. Illalla oli vielä 28 astetta lämmintä, joten päädyttiin ottamaan vain avoimen matkat. Gimma juoksi hienosti ja hyvällä motivaatiolla. Kyllä tyttöä korpesi kun näki toisten lähtevän viimeiselle etapille ja hän joutui jäämään pötköttämään. :P Ihanaa kun ollaan päästy reenimään maastoja noin hienoon porukkaan. Hienoja ihmisiä, monessakohan lajissa samoihin skaboihin osallistuvat reenivät yhdessä..? Nyt viidestä koirasta kolme osallistuu sm-kisoihin... :)

Iltaisin olen viihdyttänyt naapureita 2kg kapulanheittoharjoituksilla.. :D Kyllä se hyvällä tuurilla voi sinne kymmenen metrin tuntumaan mennä...

14.7.2014

Vähän tottista

Tänään käytiin ihan vähän ottamassa pihanurmella tottista. Otettiin istumista, maahanmenoa ja seisomista + luoksetuloa. Istumiset meni ensin maahan, jonka jälkeen teki ihan ok istumiset. Taisi nampat sekoittaa palikan pään.. :P Loput jäävät meni varmasti. Kerran luoksarissa tuli päin, josta nätisti huomautin että eipä ollut kivaa. Seuraavaksi tuli nätisti eteen, joskin vinoon, mutta ei tullut päin ja selkeästi eteen (pääasia että unohtaisi nyt suoran sivulletulon!). Paljon vaan palkkaa edestä ja palaute törmäilystä näyttää toimivan, jee. :)

Aamulla silmästä oli tullut ulos taas siemenen pala. Onneksi tuli ulos! Silmä näyttää todella hyvältä ja aamulla oli enää vähän rähmää silmässä. Toivottavasti silmä parantuisi nyt tuosta..

13.7.2014

Sattuu ja tapahtuu..

Taas edellisestä päivityksestä on kulunut ihan liikaa aikaa! Viime viikonloppuna eksyttiin treenaamaan Lahteen Minnan kanssa. Minnalta tuli todella paljon vinkkejä niin tottikseen kuin esineruutuun. Esineruudussa tapahtui juuri se minun pahin pelko, että Gimma menee ihan lukkoon. :( No nyt kun sekin kissa on nostettu pöydälle ja siihenkin on neuvot niin tuulta päin vaan. :) Tottiksessa taas huomasin vaihteeksi miten itse olen niin ristiriitainen kun Minna käski antaa saalisärsykettä niin Gimma vastasi siihen puolustuksella..voitte vaan kuvitella millainen olin ollut... Oikein hävettää.. :D Mutta nyt tuli superisti vinkkejä 2kg noutoon, joka Gimmalla on ollut ponneton. Kiva saada Gimmasta esille noita hyviä juttuja, joihin tiedän että se kykenee, mutta joita en vaan itse osaa nostaa siltä esille! Treenipäivän jälkeen vielä turistiin...ja turistiin...ja syötiin lettuja, ihanaa kun joskus treenien jälkeen voi ottaa tälleen rennosti. Kiitos Minnalle vinkeistä ja hyvistä letuista, eiköhän toisteta tämä joskus..? :)

Maanantaina kävi myös silleen, että nimeni vaihtui... Nykyään olen Loikkanen. :)



Tällä viikolla käytiin Niinan kanssa ottamassa palauttavat viestitreenit ja meni ihan kivasti. Ensin kuitenkin tehtiin esineruutu, kahdella esineellä. Etuesine tuotti taas hankaluuksia, nosti taka-esineen ensin, joten vein löytyneen etuesineen jälkeen vielä yhden taakse. Ihan ok ruutu. :) Viestit meni hyvin lukuunottamalta multa lähtöä kun Gimma meinasin lähteä täysin väärään suuntaan. Ensin karjasin ja lähetin uusiksi, lähti taas väärin, mutta sitten tajusin pitää turpani kiinni ja Gee korjasi itse oman aivopierunsa.. No motivaatio on kunnossa ja se on pääasia! Väännettiin myös vähän reenisuunnitelmaa SM-kisoja varten.. :)

Viikonloppu oltiin mökillä ja säät suosi! Gimma teki esineruudun ja takareunalta löytyi minimaalisetkin esineet, mutta etureuna oli hankala. Ehkä tuulikin jotenkin hassusti, koska Gee eteni tosi kummallisesti..? Mikan kanssa sitten juteltiin miten seisojapuolella ottavat tuulet huomioon ja täytyy itsekin tsempata vähän asian suhteen..tästäkin asiasta olin aika tietämätön meinaan.. No mökkeily sai sitten aika karun lopun kun luultiin että Gimma on jostain saanut ärhäkkään silmätulehduksen. Keltaista mössöä vaan tuli silmästä ja aamulla silmä oli muurautunut umpeen. Just tätä tuuria.. No onneksi päästiin mökiltä aikaisemmalla lautalla ja päivystykseen. Silmä tutkittiin ja kuinkas ollakaan, vilkkuluomen alle oli mennyt heinänsiemen! Onni on ihana Gee eläin, jota ei tarvinnut rauhoittaa. Vanupuikolla lääkäri "käänti" vilkkuluomen erittäin taidokkaasti ja pinseteillä nappasi siemenen pois! Toukollahan kerran on poistettu siemen silmästä, mutta ei me osattu luulla Gimmallakin sellainen olisi. Siellä kun ei näkynyt mitään (ei tietenkään siemen näkynyt kun oli siellä vilkkuluomen sisällä!). Onneksi vein sen lääkäriin, varmasti ollut todella kivuas. :(

Nyt otetaan pari päivää rennosti ja toivotaan, ettei satu enää mitään enempään..!

2.7.2014

Tottista

Riikan kanssa tiistaina pohdittiin, että miten Gimmaa voisi viedä paremmin tottiksessa eteenpäin. Mielentilahan sillä alkaa olemaan aika härö, jota ihmettelin kokeessakin. Luulin, että sellaisen posottamisen jälkeen ei jaksa häröillä..näköjään olin väärässä.. Seuruu Geellä oli kokeessakin aika kaamea, mietittiin sitten miten sitä saisi parannettu.. Tultiin tulokseen että koira liinaan ja appari huomatuttaa poikitukset ja edistykset. Lisäksi paljon käännöksiä vasemmalle. Se näytti toimivan kivasti. Jos minä huomautin niin ne tuli aina vähän viiveellä.. Lisäksi tehtiin noudot. Loppuun eteenmeno ja taas tuntui että koira ei voi päästä enää banaanimmaksi mitä on..ihan karmiva.. No onneksi viikonloppuna funtsitaan lisää Minnan kanssa. Täytyy olla tyytyväinen kun moni haluaa auttaa. Ilman hienoja treenikavereita olisin jossain suossa varmaan.. :)

Keskiviikkona reenattiin vähän kotona. Pääasia oli eteentuloissa, mutta otin myös jääviä. Eteentuloissa Gimma tulee vinoon (vinoon edestä katsottuna oikealle), onneksi ainoastaan pari kertaa yritti tulla sivulle suoraan. Otin vähän kiertojenkin kautta, lisää reeniä vaan! Sitten jääviä, ensin maahanmenoa ja sen jälkeen Gimma meni maahan seisomisenkin. Tämä oli täysi yllätys, olikohan sillä korvat auki..? Sen jälkeen sekoittelin tahallaan seisomista ja maahanmenoa, jotta joutuu avaamaan korvat. Ne onnistuikin, joten ehkä vaan korvat oli kiinni..??

Reenit siis jatkukoot ja oma mielentila on ainakin nyt hyvä. Ei tässä ole syytä masentua. :) Tänään kuulin lisäksi, että viestikoiria on SM-kisoissa 10kpl. :)