12.9.2015

Pääosin tottista

Isäntä ja Touko lähti metsälle pohjoseen. Pienimuotoinen kokkailu piti tehdä sitä ennen eli ruuat tehtiin valmiiksi rasioihin (vitamiinit myös lisättiin valmiiksi ruokaan). Muuttolaatikko on monipuolinen.. ;) Toukolle on nyt kertynyt vähän pläskiäkin, katsotaan missä kunnossa Touko on kun palaa kotiin.

Toukon ruuat ja lisät.
Hymypoika <3
Viimesunnuntaina käytiin pyöräilemässä, 16,19km. Hyvin koirat jaksoivat. Käytiin pari kertaa uittamassa koirat reissulla kun ensimmäisen uiton jälkeen koirat jäi aika "turpeisiksi" :D Lenkin jälkeen palkkarit maistuivat hyvin. :)

Palkkarit lopuksi.
Keskiviikkona meillä oli Sirken koulutus. Tehtiin seuraamista. Toteutettiin se niin että appari yritti Gimmaa vetää edestä pois seuraamispaikasta. Homma toimi ihan hyvin, näitä pitäisi vaan saada tehtyä alussa vähän apparin kanssa, jotta näkisi miten se lähtisi toimimaan. Vähän on itsellä se oma ajatus kadoksissa treeneissä, mutta ehkä se sieltä löytyy..

Gimman kanssa kodin lähellä ollaan tutkittu uusia maastoja ja yksi tosi kiva lenkkipaikka löytyi! Mieli lepää metsässä kun saa antaa vaan koiran mennä.


Torstaina käytiin yleisissä tottistreeneissä. Ne ovat minulle sellainen kauhistuspaikka (koiria jotka ei ole hallinnassa, setämiehiä selittämässä mulle miten en tiedä mitään koirien koulutuksesta yms.).. ;P No nyt ei osanut kohdalle ainakaan kumpiakaan. Syy miksi menin yleisiin reeneihin oli se, että niissä vähän kisamaista tunnelmaa (paljon ihmisiä), saa harjoitella ilmoittautumista ja henkilöryhmää. No kaikkea mitä halusin niin sain. :) Gimma oli aika kiepeissä kuten olettaa saattaa. Lisäksi reenattiin vinoja heittoja (pitää reenata kun ei itse osaa heittää..). Hyvin nouti kummatkin hypyn ja A:n eikä erehtynyt väärälle esteelle (vaikka A:lla heitin metrin taakse!). Gimma on näissäkin kehittynyt, aikaisemmin olisi aina vaan tullut hypyn kautta takaisin. :) Loppuun Gimma pääsi vielä makuuseen. Oli aika vieterinä ja piti aika pian piilostaa huutaa alas kun kyynäreet oli ilmassa. Häiriökoirakko teki kaikkea kentällä mukaanlukien eteenmenon ja hyvin se loppu meni, alku oli vaan hankala.. Kivat treenit! Jos päästään ensitorstaina treenimään niin Gimma pääsee kuuntelemaan paukkuja, se oli todella tarpeen ennen rotumestiksiä!

Lauantaina käytiin Riikan kanssa tottistelemassa. Gee oli pätevä. Ensin ilmoittautuminen ja palkka lähtöpaikasta. Sitten pieni seuruu, jotta jääviin saadaan epäonnistuminen jos on tullakseen. Istuminen oli hyvä ja varma! <3 Maahanmeno tehtiin käynnistä, nopea sekin! Siitä luoksetulo. Takapalkalla seisominen, hyvä! Eteenmenossa Riikka oli tällä kertaa palkkaamassa ja maahanmeno oli vasta tokalla käskyllä. Kokeiltiin sitten ihan vaan vapauttamista pallolle ja sitä ennen Geen laittoa alas. Hyvä idea, sillä saa reenattua kivasti maahanmenoa! Illasta käytiin vielä kävelemässä Pirttimäellä 6,4 km. Gimma sai juosta vapaana ja minä yritin kävellä reippaasti. Ihanaa hermolepoa tyttöjen kesken. :)

Huomenna sitten juostaan ja toivottavasti etsitään esineitä!

Koiramme lehti tupsahti myös laatikosta. Aika isoja virheitä lehdessä esiintyy SM-kisojen viestin osalta. Kirjoittaja oli kyllä ihanan tarinan keksinyt, mutta tarinan tasolle se jäikin. Tuli vähän fiilis, että ehkä kirjoittaja ei ole perehtynyt yhtään viestiin lajina, mutta olisi ehkä ollut hyvä ottaa selvää..? Koe oli Gimman viides voittajaluokan koe, ei kolmas kuten kirjoittaja kirjoitti (kolmas tulos sillä on voittajasta kylläkin, mutta se on eri asia taas). Kisat alkoi viestillä, ei esineruudulla kuten kirjoittaja kirjoitti. Tilli kyllä pinkoi supernopan ajan, mutta Gimma oli nopein. Tilli sai viestiltä täydet, koska jäi Gimmasta alle kaksi minuuttia (se on raja, jonka jälkeen seuraavat alkavat saamaan vähennyspisteitä). Gimmalla vähennettiin yksi piste käyttäytymisestä, siksi Gimmalla nopeimpana koirana oli yksi piste vähemmän.. Että näin.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti