27.9.2008

Taas kaikkea uutta



Tänään käytiin aamusta ostamassa koiraportti, pentu tuli mukaan. Sitten suunnattiin kohti Jumboa. Varmuuden vuoksi jätettiin numero esille autonikkunasta, jos kuitenkin joku hätääntyy kun kuulee eläimen huutoa. No ketään ei soitellut perään. :) Kun tultiin kaupasta takaisin niin autossa oli ihan hiljaista, hyvä hyvä! :) Ainoastaan oksennus oli päässyt kun emäntä oli mennyt antamaan ruokaa ennen matkustusta.

Illalla käytiin ulkoilemassa sänkipellolla. Pentu sai juosta Miran perässä ja
etsiä emäntää, joka eksyi vähän väliä. Emännällä oli makkarat mukana, mutta enemmän kiinnosti selkeästi rauhallinen silitys ja pusutus. Kiva huomata, että pentu tunnisti ääneni.

Nyt pentu nukkuu häkissä. Hyvin se on ottanut sen paikakseen ja mielellään on siellä. Katsotaan jos sille ostaisi jättihäkin kun tuosta kasvaa. Toistaiseksi olen nukkunut häkin vieressä ja vienyt pennun yöllä ulos aina kun se on hädästä ilmoittanut. Nyt kun portti on ostettu niin pentu pääsee häkistä ulos pissimään papereille. Ehkä minun ei hetken päästä tarvisisi viedä sitä kolmen tunnin välein ulos, vaikka sillä tavalla se varmasti oppisi nopeasti sisäsiistiksi.

Välillä nukutaan emännän sylissä:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti