Ensin taas paikkamakuu Väinön kanssa, aika 3minuuttia. Gimma pysyi nätisti suorassa, mutta katsoi ovelle päin ja Väinö luuli että häntä katsottiin. Kummatkin pysyivät hyvin, eikä Gimma tainnut edes huomata Väinön ihastusta (Väinö oli muikeena ja heilutti välillä häntää, tarkennukseksi nehän on siis hyviä ystäviä keskenään). Piilosta pamauttelin hallin ovea muutamia kertoja eikä sekään häirinnyt Gimmaa, hyvä juttu. Täytyy muistaa paikkamakuuseenkin lisätä häiriötä! Ehkä ne pallot sitten joskus.. Sitten Gee autoon ja Toukkis tilalle. Ensin Tou sai kuitenkin leikkiä Väinön kanssa pihalla, jotta touhu ei liian vakavaksi menisi. Toun ohjelmassa oli seuraamista. Voi kun se sen oppisi joskus..tai siis onhan se innokas, mutta ei se osaa sitä kanavoida tekemiseen. Sitten maahanmenoja ja uutena seisomista. Seisominen on yybervaikea Toulle. Kädellä sen pysäytin ja kokeilen jos tämä toimisi, nopea pitää olla ja tämä liike pitää ottaa tehokuurille. Sitten hyppyä. Ensimmäisen kerran jälkeen laitoin hypyn taakse lelun, loput kerrat lelu lensi. Ensimmäinen hyppy hyvä, toka huono ja siitä eteenpäin hyviä. Joskus kun Tou oppii seisomaan niin voisin yrittää sen vierelle. Sitä aikaa odotellessa.. Sitten Tou autoon ja Gee tilalle. Ensin tunnarin nostoa ja sekin oli aluksi vaikeaa, MÄLVÄÄÄÄÄÄ ja sitten heitteli kaupan päälle tunnaria.. Yritin siinä sitten olla ja odottaa hyvää otetta, mutta kyllä kiehutti. Sitten autoin koiraa ja menin kyykkyyn. Siitä muutama hyvä nosto ja sitten takaisin seisomaan. Ja nyt Gimma nosti ja luovutti kapulaa oikein hyvin! Tästä se siis lähtee. Pitkä matka näyttäisi tämän tunnarin kanssa tulevan, mutta ei kai sitä kaikkea voi saada "ilmaiseksi". Näitä siis jatketaan ja toivon mukaan jossain vaiheessa oltaisiin siinä tilassa, että vaikka tunnari olisi ruudun jälkeen niin se tulisi nätisti minulle. Luoksetulon maahanmenoja otettiin namin kanssa kiertojen kautta ja hidas se on minun mielestä. Ruutukin näyttää ihan karseelta kun kytsii minua, ponneton hidas. Noudoissa, minulta puuttui ajatus, joten niissä ei ollut juuri mitään järkeä. Paitsi se, että yritän sitä saada ottamaan kapulan kierron avulla (päästäisiin eroon kapulalle syöksystä). Kaukot tehtiin viimeiseksi ja se näkyi. Gee oli valmiina ampumaan minun luokse joka vaihdolla. No näitä pitää vaan harjoitella.
Sunnuntain agit olisi voinut jättää välistä. Olin itse tosi takki tyhjänä päivästä. Kotona vaan kamojen vaihto ja siitä samantien agiin. Radasta en saanut mitään otetta kun sitä kierrettiin. Ennen radan menemistä otin kuitenkin vähän puolikkaita keppejä, A:ta ja keinua. Keinua Gee ei lentänyt kertaakaan (tosin se oli yksittäisenä). A:lla häiriköin koiraa ja Gimma meni lankaa, häiriköintiä on siis jatkettava. Vielä kun autoin yhtä ryhmäläistä keinun kanssa juuri ennen vuoroani niin sekin sekoitti päätäni radan suhteen. Olisin voinut jäädä hinkuttamaan rataa vielä vuoron loputtua, mutta ei ollut mitään fiilistä. Mitä turhaan jää kun pää on ihan tyhjä, kaikesta..
Maantain tokot meni myös niin mäkeen kuin olla ja saattaa. En jaksa niistä mitään selittää...mitään muutakuin että tekisi mieli lopettaa tähän paikaan. Ihan persiistä..no onneksi voi "vaihtaa" aina lajia kun siltä tuntuu. Vielä kirvestä en ole täysin kaivoon viskannut..kaukot sentään toimii..
Marttiinalle terkkuja:
Zen Cafe -Todella kaunis-
Oi, Zen Cafe ja Todella kaunis! <3 Tuli jotenkin haikea olo..
VastaaPoistaIhania kuvia teistä!:)
Marttiina
Mä niin tahtoisin päästä reeniin teidän kanssa joku kerta, nähdä jonkun muunkin tokottavan malinuaan, mutta oi miksi te ootte niin kaukana? :)
VastaaPoistaSiis tää on jo törkeetä, mun kommentit delegoituu matkalla. Onneksi kohta on maanantai.. :--)
VastaaPoistaMarttiina: Tuota biisiä on kuunneltu putkeen niin paljon, että muita ihmisiä varmaan rääkättiin sillä... :)
VastaaPoistaRiitta: Viimeistään kun koulu loppuu ja kesäloma alkaa niin sovitaan treenit! Minäkin haluan teitin kanssa reenimään. :)
Minna: Mitä sinä sekoilet..? Ei täällä ole mitään sinun kommentteja ollut... Ja miksi ihmeessä haluat, että kohta on maanantai..??? :O