6.8.2012

Maanantain kenraalit

Viikonloppuna piti vähän treenata (lue hinkata ;) ), mutta se jäi kiireen alla. Lauantaina oli ystävän häät ja sunnuntaina oli aamusta vierailu kummitytön luona ja sen jälkeen asuntomessuille. Sunnuntaina oli myös Gimman 4vee synttärit...joita ei juhlittu mitenkään. :( Jos sitten ensiviikonloppuna ottaisi synttärikuvat ja tekisi kakun.. :) On vaan Gimmasta kasvanut kiva koira, puutteensa silläkin, mutta plussan puolella ollaan enemmän jos ainakin minulta kysytään. Gimman kanssa on ilo harrastaa, mutta arjessakin se on kiva koira (joka on minusta välttämättömyys). No löpinät sikseen ja siirrytään maanantain tokoihin. Ensin istuminen (2min). Näin sen piilosta, teputteli vähän ja pää heilui. Makuulla (3min) veti lonkalle vaikka muuten oli ihan ok näköinen. Yksittäisinä liikkeinä otettiin putkeen vähän kisanomaisesti muutama liike. Zeta (i-m-s). Asennot meni oikein, mutta minä kävelin väärin!!! :( Ruudussa tein kisavirittelyt ja Gee bongasi ruudun hyvin. Hyvä merkki ja ruutu. Luoksetulossa kaksi liikkurin käskyä. Seuruuseentulo taas hieman törkeä (tönäisee). Ohjatussa oikea noudettavana. Gimma oli ihan hilkulla lähteä vasemmalle kapulalle suoraan, mutta ihmeen kaupalla kuunteli (!!) ja meni merkille. Pelkkä tuo + käsimerkki ja nouti oikeanpuoleisen! :D Ihanaa se pystyi luopumaan vasemmasta! Palkkasin vauhdista. Tunnarissa kävi vähän kuumana (pallon vuoksi, tein vähän sen tahallaan..). Kapulat ympyrässä oma takimmaisena. Meni suoraan omalle, mutta haistoi viereistä ja nappasi oman. :) Luovutus oli kaukana ja suu kävi, mutta OMA TULI! :D Lopuksi kaket, jossa Gee keskittyi aivan mielettömän hyvin! :O Ei liikkunut yhtään (!!) ja teki vaihdot todella rauhallisesti. Jäi kyllä superhyvä fiilis. <3

Ajattelin ensin mennä huomenna hinkkaamaan, mutta teen nyt poikkeuksen enkä mene. Korkeintaan lenkin yhteydessä jotain pientä...vaikka kova hinku olisi hinkuttamaan... Katsotaan mihin tämä tie vie. :) Keskiviikkona se olisi sitten EVL-debyytin aika.............. Meidän luokka alkaa klo20.45. Tuntuu se hurjalta ajatella, että meidän matka on nyt tässä vaiheessa. Toivottavasti yhteistä matkaa olisi kuitenkin vielä jäljellä.

Aamuisin ollaan menty perinteinen 5,5km lenkki. Gimma tykkää ihan sikana juosta pyörän vieressä. Sillä meinaa housut revetä kun otan springerin ja valjaat kaapista. Hassu. :)

6 kommenttia:

  1. Hyvä päätös, ei mitään hinkkaamisia (lue: rikkomisia) ennen koetta! Nyt vaan mentaaliharjoittautumista, jotta saat ohjattua Gimman parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

    ps. päivystän puhelinta, joten laita asap väliaikatietoja mulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että joskus kuulostan järkevältä. Pidän sinut ajantasalla, ihanaa kun olet hengessä mukana. Meille tämä on kuitenkin iso askel. :)

    VastaaPoista
  3. Onnea ykkösestä! Bongasin tuloksen jo muualta :)

    VastaaPoista