30.6.2013

Olisi se ehkä huonommin voinut mennä...

Fiilikset eivät mitenkään korkealla ollut ensimmäisten SM-kisojen jälkeen. Gimma oli lopettanut juoksun juuri, mutta mentiin juoksuisten mukana kun se oli siihen porukkaan ilmoitettu.. Ehkä sitä joskus sitten oppii ajattelemaan ja järkeilemään asioita järkevämmin. Juoksuisten koirien paikalle paistoi koko päivän aurinko, sitä ennen me oltiin tultu Polosella paikanpäälle (eli ei ilmastointia). Juoksuisten piti olla kisakirjeen mukaan paikanpäällä klo14, mutta näin jälkikäteen ei se ollut mikään sellainen aika mitä olisi tullut noudattaa. Olisi myös pitänyt siirtää auto johonkin varjoon ja pitää koira siellä eikä juoksuisille varatulla paikalla. Hyvät viilennysmahdollisuudet koirille oli paikanpäälle järkätty, mutta eihän sinne juoksuisen kanssa saanut mennä. :( Gimmalla oli kyllä viilennysloimi, mutta ei sekään nyt ikuiseen viileänä kestä.. No ensikerralla viisaammin! Lisäksi juoksuisten kehät menivät todella ripeään eli toisesta ulos ja toisesta sisään.. Kiitos paikanpäällä avustaneille, jatkossa pitää kyllä huolehtia että saisi jonkun kaverin paikanpäälle auttamaan..
  • Istuminen: 10
    • Viereinen oli painunut maahan, pointsit Geelle. :)
  • Paikalla makaaminen: 7
    • Makuullemeno hidas, oli kai touhunut jotain pistevähennyksestä päätellen??
  • Ohjattu noutaminen: 8,5
    • Luovutus vino, merkin stoppi hidas
  • Luoksetulo: 6
    • Meni stopilla maahan, nämä on juuri näitä tuulesta temmattuja juttuja joita se juoksussa keksii..
  • Vapaana seuraaminen: 8,5
    • Alussa koira oli ihan kuutamolla, lopuksi tsemppasi. Yksi perusasento jäi tekemättä. Tässä vaiheessa Gee oli jo todella kuumissaan.. Annoin käskyt todella "kimeästi" eikä ääntäkään tullut, edes sivuaskeleissa..siitä voi päätellä vähäsen..
  • Lähettäminen määrätylle paikalle ja luoksetulo: 5,5
    • Moni koira otti punaisen kortin ruudussa ja ajattelin meillekin niin käyvän. Tällä kertaa Gimma toimi täysin normaalisti ja teki todella hienon ruudun. Takajalat oli vaan rajasta ylite, eli korjasin eikä mennyt korjausksen jälkeen suoraan maahan kuten olisin halunnut.
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8
    • Hidasta menoa..
  • Metalliesineen noutaminen: 7
    • Heitin kapulan tosi vinoon ja se jäi vielä pystyyn. Gimma nouti hienosti, tökkäsi jalalla kapulan kumoon, nosto nätti ja toi nätisti. Läähätyksestä johtuen kapula vähän kilisi. Olisiko pisteet menneet tästä??
  • Tunnistusnouto: 5
    • Olin niin varma ettei omaa tule. Gimma läähätti jo niin kovaa, että "suupielissä irvisti". Nosti oman ensin, mutta jäi arpomaan ja pyörimään kapuloille. Otti kuitenkin oman ja toi sen. Hienoa Gee. <3
  • Kauko-ohjaus: 0
    • Kaksi käskyä ensimmäiseen nousuun ja kun oli vaihto seisomasta istumaan niin lösähti jo väsyneisyyttää maahan. Nousi kuitenkin tästäkin vielä istumaan ja teki vaihdot! Jos olisi ollut viisas oli käynyt katsomassa vaihdot etukään..
  • EVL3 201p, sij.63/122
Nyt on ensimmäiset SM-kisat nähty. Ehkä tuon Gimman voisi sterkata niin ei tarvitsisi näitä asioita enää miettiä.. Pelottaa vaan se virtsankarkailu. :( Alunperin oli tarkoitus jäädä katsomaan finaalit, mutta en halunnut Gimmaa jättää aurinkoon enää toiseksi päiväksi. Olisi ollut niin hienoa nähdä finaali. :(

6 kommenttia:

  1. No olisi voinut mennä huonommin. :) Olihan tuolla paljon hyvinkin menneitä osioita.

    Leikkuutuksesta. Mietin sitä myös Lykyn kohdalla. Vaakakupissa painaisi se, että ennakkoon tehtynä voisin valita leikkaajan ja teettää homman säästävänä versiona (pelkät munasarjat). - Toisin kuin märkäkohdun kanssa, mikä tarkoittaa päivystysleikkausta, josta koira ei välttämättä selviä - ja märkäkohtu tulee käytännössä kaikille synnyttämättömille tai leikkaamattomille nartuille. :/

    VastaaPoista
  2. Kokemuksista oppii! Ja tosiaan, huonomminkin ois voinu mennä, paljonkin. :)

    Itsellä on sekä virtsankarkailusta kärsivä että ei kärsivä "normaalisti sterkattu" narttu. Sanilla karkailu ei ole ihmeempää ja Ninjalla ei tosiaan ole mitään. Kuinkahan yleistä virtsankarkailu yleensäkään häiritsevissä määrin on? Maleissahan tuota toki jonkin verran on, mutta eikö niissäkin ole aika linjakohtaista?

    VastaaPoista
  3. Ei se märkäkohtu kaikille tule, vaikkei olisi synnyttänytkään :)

    Käsittääkseni tähystyksellä virtsankarkailun pelkoa ei ole, ja Tampereellakin jo kaksi klinikkaa tekee tähystettynä, joten eiköhän silläkin suunnalla. Hinta on suolainen toki. Mä en raaski leikata, kun fakta on se, että kudosten parantuminen kunnolla kestää vähintään 6 viikkoa, vaikka päällisin puolin ei enää mitään näkyisi. Välillä kummastuttaa, miten vähätellen ihmiset suhtautuu leikkausten tuomiin riskeihin ja miten hurjan huolettoman aikaisin alkavat koiriaan leikkausten jälkeen treenaamaan.

    No, aiemmista koirista kaksi on leikattu aikanaan. Toinen juoksuista eroon pääsemiseksi (ei sinällään kyllä vaivannut) ja toinen uusineen lievän märkäkohdun vuoksi. Kummallakaan ei mitään virtsankarkailu tms. ongelmia tullut. Mulla ei ole yksikään neljästä nartusta oireillut juoksuja mitenkään, joskus tuntuu, että mikä lopulta lähtee nartuista ja mikä omistajien halusta selittää epäonnistuneita treenejä asioilla, jotka eivät lähde itsestä :).

    Tokon kärki on jäätävä, siellä on vaikea pärjätä. Teemme parhaamme ja saavutamme jotain jos saavutamme. Nautitaan kuitenkin ensisijassa koiristamme, niiden kanssa touhuamisesta ja kisaamisesta :)

    VastaaPoista
  4. Mulla ei oo kokemusta sterkkaamisesta kuin Nikistä ja sillä ei oo onneks tullu virtsankarkailua tms. Mutta sen oon huomannu, että sillä on kyllä useammin pissahätä kuin ennen (vaikkakin vielä täysin normaaleissa rajoissa). Olishan se tietysti tosi ikävää, jos niin kävis Gimman kohalla. Sun täytyy varmaan laittaa paperille ylös plussia ja miinuksia kummastakin ja pohtia pääsi puhki, kumpi on parempi vaihtoehto! Tsemppiä päätöksentekoon :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Koulu, työt ja reenaus...ei jaksa päivittää vaikka haluaisi. :( Yritän aktivoitua..

      Poista