18.9.2013

"Miksi harrastat viestiä?"

Kysymys, jonka kuulin viime viikonloppuna ja johon oli ehkä vaikeakin vastata. Miksi? Ehkä se monen asian summa? Gimman kanssa jäljestettiin kun se oli nuorempi. Sain kuitenkin jäljellä Gimman tosi pahaan paineeseen ja laji ei tuntunut yhtään omalta. Jälki unohtui aika pian. Haku on kuulostanut aina kiinnostavalta, mutta porukoihin on vaikea päästä eli se ajatus sulkeutui pois. IPO:n olen haudannut oikeastaan alusta asti, koska kolmen hyvin erilaisen ja vaativan osa-alueen ylläpito ei tulisi onnistumaan minulta. Tokoilu on aina kuulunut kuvioihin ja siitä saatiin hyvä alku tottiksellekin. Agia alettiin harrastamaan kun päästiin seuraan. Agi on nyt jäänyt pois kuvoista kun itse en osaa sitä yhtään. Viesti tuli kuvoihin kun taidettiin Niinan kanssa saada ajatus lajista. Gimma on aina pitänyt juoksemisesta, joten se tuntui varsinkin Gimman lajilta. Kuitenkin aika pitkiä taukoa treenaamiseen on tullut erinäisten syiden vuoksi. Nyt onneksi treenaus onnistuu ja se näkyykin tuloksissa. :) Treenien myötä into lajiin on vaan kasvanut ja onhan siinä sekin mukava puoli, että viestiä pystyy myös jonkin verran yksin treenaamaan. Kisalajina viesti on armoton; jos koira ei juokse niin peli on pelattu. Joidenkin mielestä viesti on helpoin pk-laji, mutta itse olen asiasta vähän eri mieltä. Yleensä nämä kommentit tulevatkin ihmisiltä, jotka eivät ole tutustuneet lajiin kuin sääntökirjan kautta. ;)

Viikonloppuna isäntä ja Touko-Pouko tulevat kotiin. On näitä miehiä jo ikäväkin. <3

Pientä metsämiestä väsyttää <3
Tänään Gimma pääsi pyöräilemään. Mentiin reipas 8km pyöräillen. Alkulenkin Gee sai mennä vapaana, loppumatkan ravuutin sitä spingerissä. Hienosti lenkki meni. Pyörällä on hyvä mennä kun jos Gee on vapaana niin se ei halua jäädä pyörän taakse. Saatin kunnon spurtteja aikaiseksi! Nyt on puhti pois Gimmalta. :)

4 kommenttia:

  1. Meillä on viesti kummitellut mielessä koko ajan. Lystistä ei pk-puolelle ollut, mutta Lykyn kanssa pohjia on pentuna tehty. Ehkä sitten joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kiinnostus lajia kohtaan nousisi. Kisoja on todella vähän kun harrastajiakin on vähän. Tavoitteellisia reeniporukoita on myös vähän. Oman haastavuuden vielä aiheuttaa aikataulujen yhteensovitus jos toinen pää on perheen ulkopuolelta (sinulla ei tainnut olla tämä tilanne?). Mutta laji on kiva ja porukka on ystävällistä. :)

      Poista
  2. Mun täytyy kompata. Minäkin tutustuin lajiin vähän vahingossa ja se vei heti mennessään. Viesti-ihmiset on ihan huippumukavia ja kokeissa on ollut tosi rento fiilis. Ja tosiaan, kyllä se vaatii koiralta aika paljon, että juoksee pitkiä matkoja ilman minkäänmoista ihmisen tukea. Epäilijöiden kannattaa testata, voi ajatukset äkkiä muuttua :).

    VastaaPoista