13.3.2010

Tokottelua


Täytyy ensiksi kertoa, että olen ylpeä tuosta koiruudesta. Oltiin lenkillä ja Gimma oli jonkun matkan päässä minusta. Kuin tyhjästä ilmestyy koira (ja takanaan luoksetulokäskyjä kiljuva omistaja), joka karvat pystyssä juoksee Gimmaa kohden. Kutsun Gimmaa ja se reagoikin käskyyn hyvin. Kuitenkin katsahtaa vielä toista koiraa ilmeellä että selkään ansaitsisit, mutta uudesta käskystä jatkaa luoksetuloa. Kyllä oli hieno fiilis!


Eilen oli tokoa. Ensiksi seuraamista. Vähän piti huomauttaa kun ensiksi Gimma oli muissa maailmoissa. Sen jälkeen oli kivan oloista tekemista. Mentiin juoksua, hidasta kävelyä, sivuaskeleita, askeleita taakse yms. Paikallamakuussa olin aika lähellä, palkkasin rauhallisesta makuusta. Lisäksi ohjaaja risteili EVL:n tyyliin koirat läpi. Vaikka Gimman takana ei ollut paljoa tilaa (ohjaaja meni ihan pyllyn takaa ohi) niin ei se Gimmaa häirinnyt. Vähitellen pitäisi alkaa mennä varmaan piilon suuntaan.. Lisäksi tehtiin ruutua ja vanha Gimma is back! Eli käy kuumana kun tietää, että ruutua otetaan ja lähtee kuin tykin suusta!!   Lisäksi tietenkin lieveilmiöt ovat myös tulleet takaisin (eli varastaminen).


Toukkis ukkeli tokotteli myös tänään. Toukkis oli tosi pätevä. Otettiin max. kymmenen askelta ja erikseen täyskäännöksiä (pelkällä namipalkalla). Eiköhän Toukkiksen saisi ensi kevääksi koevalmiiksi tokossa. Katsotaan jos saisin isännän kuvaamaan puhelimella Tokottia niin näkisitte persoonallista seuraamista.


Illalla tokottelin taas pihalla. Isäntä oli katsomassa. Ensin jäävät avo-tyyliin. Seisomisessa aluksi helpotettu versio eli takasintullessa tiputin HK Blöön palasia parin metrin päähän Gimman nassusta. Kun Gimma pysyi tassut liimattuna niin otettiin sitten vielä kokeenomaisesti ilman helpottamista, eipä huomauttamista. Sitten noutoa, palkkasin ainoastaan nakilla. Nyt ei ollut kapulan päälle hyppimistä ollenkaan, mutta suu kävi... Nyt alkaa sitten pitoreenit, suu on saatava takaisin rauhalliseksi (miksi helkkarissa se on tuolleen alkanut käymään??). Sitten seuraamista, joka kuulemma meni kuulemma tosi huonosti. Noin huonosti isäntä ei ole muistanut Gimman pitkään aikaan menneen....eli poikitusta eikä mitään reagointi vaikka napautin kepillä pyllylle. Sitten otin pari pientä pätkää, jotta pääsin palkkaamaan.. Naapuripariskunta tuli juttelemaan isännän kanssa vieraidensa kanssa niin seuruutin Gimman pari kertaa "henkilöryhmän" läpi. Ei onkelmaa. Mutta voihan perskules tuota poikittamista..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti