1.4.2012

Viikonlopun haistelut ja muut pulinat

AgiToko Dogs palkitsi kevätkokouksessaan taas vuoden koirat. Gimma sai vuoden tokotulokkaan palkinnon (kilpailu oli koirille joiden ensimmäisestä virallisesta kilpailusta on kilpailuvuoden loppuun mennessä kulunut vähemmän kuin 2 vuotta).

Palkintoposeeraus

Perjantaina saatiin vihdoin rinkulat sepältä. Käytiin monissa liikkeissä katsomassa, mutta päätettiin lopulta teettää kun valmiina ei sopivia löytynyt. Juuri sellaiset saatiin kuin tilattiin. <3

Kihlat

Viikonlopuksi mentiin Naantaliin. Sain vielä äipänkin käpälöimään meidän tunnarit, nyt niitä on käpälöinyt aika moni. :) Lisäksi vielä Minnan vihjeestä Mika (/ketä onkin liikkurina) ojentaa aina oman minulle, joten tunnari on vielä juuri hiljaittain hajustettu.

Perjantaina tein palauttavan tunnarin. Palauttelevan siitä syystä kun Jessican kanssa tehtiin runsaasti toistoja. Eli helpotin vielä, namit maahan ennen etsintää. Oman kolmas oikealta, kuusi kapulaa oli yhteensä. Meni hyvin kapuloille, matkaa oli ehkä kolme metriä, minä parissa metrissä. Lähti vasemmalta, oman tullessa nappasi sen suuhun, mutta sylkäsi sen pois ja jatkoi vielä loppuun. Sitten otti uudestaan oman. Luovutuksen jälkeen ehkä liian innokkaasti palkkasin, joten tuohon on kiinnitettävä huomiota. Hyvä Gimma!

Lauantaina päivällä sain äidin tekemään meille tunnarin. Oma oli toinen oikealta. Tällä kertaa namia ei saanut etukäteen vaan piti vaan odottaa maassa. Noin kolme metriä Gimma pääsi taas juoksemaan ja minä olin parin metrin päässä seisomassa tunnareista. Haisteli hyvin ja oma tuli! Jee!!

Sunnuntaipäivällä tehtiin tunnari taas. Oma tuli taas. Tällä kertaa ei jatkanut haistelut oman jälkeen vaan toi sen varmasti perille. Nyt on siis karkit poistettu alusta. Toivottavasti matka jatkuu suotuisasti. Jos ei niin sitten tahkotaan vielä enemmän. :)

4 kommenttia:

  1. Ihanat rinkulat! Kyllä kannatti odottaa. :)

    VastaaPoista
  2. Niijoo ja voi räkä että oon pälli..

    Onnea tietysti Gimman vuoden tulokas palkinno(i)sta!! Rapsuja halimalille <3

    VastaaPoista
  3. Onnea Gimmalle ja myöskin teille, tosi upeat sormukset! :)

    VastaaPoista