29.3.2012

...ei minulla olekaan bortsua...

Aamulla mentiin taas Minnan kanssa ATCanikselle tokoilemaan. Gimma pääsi ensin areenalle. Ensin istumista. Gimma istui! Minnalta hyvä vinkki, istumista voi vahvistaa muutenkin kuin varsinaisessa liikkeen yhteydessä. Kuinka ei ole tullut edes mieleen.. Hyppynouto ja metalli. Kummatkin taisi mennä ihan hyvin. Metallissa voisin kehua palautuksen aikana jos Gimma tekee sen halutulla tavalla. Ote metallista on kyllä aika hyvä tällä hetkellä. Pa luovutuksen jälkeen on sen sijaan edelleen huono, ei se reenaamatta ole parantunut (kuinka yllättävää). Sitten tunnari Minnan kapuloilla, oma tuli. :) Kakeissa Gimma taas oli heinämiehenä. :( Kotitreeniä vaan lisää jotta kintut pysyisi paikoillaan. Luoksaria otettin Minnan palkatessa. Ei nekään olleet kovin kummoisia. Sitten merkkitreeniä ja ohjattua. Otettiin ohjattu kisanomaisena, ihme ja kumma kun koira ei osannut...ei se opikaan kerrasta, voi pöh... Merkit oli myös plaaah.. Hyvää ja huonoa, mutta mieleen jäi tietenkin ne huonot asiat.

Illalla Jessican koulutus. Aiheena tunnari ja luoksari. Saatiin vielä ylimääräistä aikaa kun yksi jäi tulematta koulutukseen, passaa meille. :) Tunnaria tehtiin paljon, ensin Gimma toikin oikean, mutta monen toiston jälkeen usko alkoi horjumaan (tuli niitä onnistumisiakin kuitenkin paljon). Katottiin miten edetään ja Jessica näytti siihen menetelmiä. Kuitenkin nyt irroittaudutaan namikasasta ja voidaan siirtyä vaikka heittäviin nameihin joista koira voi "vauhdista" lähteä etsimään kapulaa. Juteltiin myös mitä tehdään jos koira tuo väärän. Jessica oli samaa mieltä mitä Riitta, väärä otetetaan vastaan, todetaan että nyt tuli väärä käyppä siihen rauhoittumaan. Kun koira on rauhassa päästetään se uudestaan haistelemaan. Luoksarissa otettiin kumpaakin stoppia ja maahanmenoa. Jessica palkkasi stopit Gimman takana palloa pompauttamalla (vapautuksen jälkeen). Jessican mukaan kummatkin seisominen ja maahanmeno oli ihan hyviä eikä aihetta suureen paniikkiin ole. Jessican mielestä minun pitäisi ymmärtää mikä on Gimman tyyli, sille ei ole tyypillistä heittäytyä. Gimma ei ole bortsu ja kun se tekee asiat (luoksarin stopit/maahanmenot) niin hyvin kuin pystyy niin minun pitäisi olla asiasta tyytyväinen. On Gimmaa kohtaan epäreilua, että se yrittää parhaansa, mutta minä haluan vielä enemmän. Asia on tietenkin erikseen jos koira tekee oikeasti huonosti, mutta tässä tapauksessa se ei sitä ole. Minusta Gimma teki ehkä luoksarin paremmin mitä muualla, mutta en nyt märehdi asiaa vaan yritän olla tyytyväinen. En voi aina vaatia vain parempaa. Olen siis suomeksi ollut aika epäreilu Gimmaa kohtaan. No tästäkin on taas opittava. Juteltiin myös onko realistista startata toukokuussa niin on kuulemma. :) Jee treeniä vaan niin eiköhän tämä tästä!

Huomenna Gimma pääsee pureskelemaan naapuria. Jännää. :)

3 kommenttia:

  1. Voi mikä surku, sie kun niiiiin ostit semmosen. ;)

    Mutta totta, tommosia sokeuksia sitä vaan tulee. Yrittää päästä johonkin, mihin ei edes tarvitse päästä.

    VastaaPoista
  2. Voin niin samaistua tuohon, että odottaa / haluaa koirastaan jotain muuta kuin se on. Nijin kanssa aihe on ollut jo pitkän pitkään tapetilla ja kummasti hommat ovat alkaneet luistamaan, kun hyväksyy sen, millaista tekemistä koira luontaisesti ilmentää. Vaarallisinta lienee alitajuntaisesti verrata muihin koirayksilöihin sitä omaansa. Tai kehittää mieleensä sitä täydellistä suoritusta.

    Raikun kanssa olen ollut niin mahdottoman avoimin mielin liikenteessä änkemättä koiraa mihinkään muottiin. Huomaa niin suuren eron Nippen ja Laan välillä, kun ajatus tehdä yhdessä on ihan eri.

    Aina oppii, viimeistään kantapään kautta :p

    VastaaPoista
  3. Minna: Joo kato bortsua hain mutta ei semmosta tullukaan.. ;) Mutta siis perisyntini näkyy niin hyvin tässäkin asiassa. Käyn kokeissa katsomassa makeita suorituksia ja sitten ihan sokeena alan haluamaan niitä omalleni. Ja oletan, että kerrasta se oppii yms. muuta typeryyttä.

    Heta: Toivottavasti joskus sitten on seuraavan kanssa viisaampi..tai sitten ei. Onneksi matkaa käydään vielä kahden eikä Gimma ole minua hyllyttänyt. :) Ensimmäisenä kun joutuu aika koekaniiniksi. :/

    VastaaPoista