Gimma alkaa sen sijaan olemaan sitä mieltä, että välillä voisi reeniä.. Riikan kanssa oltiinkin reenimässä keksiviikkona. Ensin seuraamista, Gimma oli aika kivassa vireessä. Tokon kannalta ehkä turhankin korkeassa, mutta kivaa on välillä vaan antaa mennä. :) Tehtiin pidempää pätkää. Vähän alkoi poikitus, varsinkin hitaassa. Tämän jälkeen otettiin ruutua. Ensin Gimma meinasi lähteä jonnekin horisonttiin (luuli ohjatuksi?) ja sitten asettuu ruudussa liikaa minun puolelle. Oli kyllä tosi hankalaa, onkohan ruutu nyt se mihin nyt pitää panostaa? Toisesta suunnasta onnistui, joten aloimme pohtia onkohan lähteykset painottuneet enemmän vasemmalle..? Sen jälkeen otettiin kaukoja, Gimma oli aivan ylivireessä ja liikkui hurjasti eteenpäin. Kokeiltiin sitten niin, että Riikka on kyykyssä takana ja Gimma saa sinne mennä syömään namia. No sehän oli sitten tosi kivaa ja Gee vähän alkoi vääntyilemään... Nooo ymmärrettävää jos vähän menee homma lekkeriksi kun on viikko levätty. Loppuun tunnari, mikä oli Gimmaksi oikein hyvä..jatketaan harjoituksia. :) Videolta sitä oli taas kiva katsoa, menee oman yli merkkaamatta, mutta nostaa oman varmasti. Ihan sika kivat reenit. :) Kiitos Riikalle!
Perjantaina käytiin isännän kanssa shoppaamassa Gimmalle viilennysmantteli. Pyyhemantteli sillä on, mutta viestissä olisi hyvä olla mantteli kummassakin päässä. Joten ei muutakuin Hööksiin ostoksille, siellä niitä oli ihan mukavaan hintaan myynnissä. Eli tervetuloa kesä, me ollaan varustauduttu!
Gimman uusi viilennysmantteli |
Ai Hööksissä on tällaisia kanssa. Mitä maksaa tuon kokoinen siellä?
VastaaPoistaVähän alle 30€ tuo maksoi.
PoistaJahas, sitten voisi itsekin harkita. Miten se pelittää? Pitääkö kastella tms, jotta viilentää?
VastaaPoistaPitää kastella se kunnolla ja vääntää kuivaksi. En tiedä miten toimii käytännössä kun en ole tuollaista kokeillut koskaan. Gimmalla on ollut ainostaan pyyhemantteli..
Poista