16.3.2011

Pientä treeniä

Tänään minulla oli poikkeuksellisesti vapaapäivä, joten suuntasimme hallille. Gimma on nyt ollut levossa aika paljon ja ehkä voi vähän olla könkkä.. Se mistä ehkä tunne tulee on, että ulkona Gee nostaa ehkä herkemmin laukan ja ehkä liikkuu vähän kankeesti. En oikeesti tiiä, vai onko se vaan minun luulotautia.. Bot on ollut öisin päällä. Tänään ennen treenejä venutin, vanutin ja painelin sitä eikä se reagoinut mitenkään.


Hallilla ensin paikkamakuu 2minuuttia. Kiersin vahtaamaan toisesta ovesta ja nätisti se siellä oli. Miten pääsen itse eroon siitä ajatuksesta, että pelkään sen lähtevän toistamiseen paikkamakuusta!?!? Sitten hyppy, palkkasin istumisesta ja perusasennosta, hyvä. Sitten kakeja, ensimmäisen vaihdon valuu takaisin maahan (!), lähempää ok, kauempana kerran jumitti (!). Ihan hämärää.. Sitten luoksaria kierron kautta, vähän ennakoi, mutta ihan ok kun ei tee sitä pahasti (minun on helpompi pysäyttää), eli aika ok. Kerran suora luoksari, hyvä. Kakejen uusinnat, nyt meni hyvin. Noutoa, vuf kuuluu lähdössä, kapulan päälle hyppy, palautus hyvä, jotenkuten ok. Tästä saatiin Minnalta neuvo, että jatkossa nouto seinää kohti sitten mahdollisesti kiertojen kautta. Tätä pitää alkaa työstämään kokeen jälkeen. Lopuksi pientä seuraamista namipalkalla, nami piti napata selän takaa, mikä siirsi Geetä vähän taaksepäin...olisikohan tämä toimiva ajatus...?? Loppuun perusasentoja ihan leikkimielisesti pallolla palkaten, yritti pari kertaa tulla vinoon, mutta pallonhimo sai ihme kyllä malin keskittymään. Vähän tämä kaaos laittaa jännittämään, mutta eipä sille voi mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti