15.4.2013

Me tehtiin hienoa työtä

Eilen kisattiin Hämeenlinnassa Kauppakeskus Tuuloksen parkkihallissa. Hanna tuli mukaan ja se oli hyvä juttu. Hanna kuitenkin tietää meidän tason ja on siihen paras tuntija. Lisäksi Hanna kuvasi meidän suorituksen, kiitos siitä! :) Luoksarin ja hypyn kohta oli hyvin matotettu, muuten pohja oli normiparkkihallia. Paikkiksiin tuli hullu kiire kun tulimme halliin sisälle niin koirien tarkki oli jo alkanut ja osa oli kehässä. Alku siis vähän paniiik-meininkiä. :)

Pojot ja omat huomiot:
  • Istuminen ryhmässä: 10
    • Ei liikuttanut evääkään, hieno suoritus.
  • Paikalla makaaminen: 10
    • Vähän ennen kuin liikkuri kierti koiria ekan kerran niin liikautti toista etujalkaa ja siirtyi lonkalle.
  • Tunnari: 8
    • Virittyi mielestäni hyvin, otti hyvin kontaktin liikkurin käskystä, mutta kapuloilla oli taas pakko lennättää niitä. Maltti kuitenkin ja nappasin oman heti sen tullessa vastaan. Luovutus seisten.
  • Ruutu: 8
    • Viritin merkille ja huomasin hyvin koiran bongaavan merkin. Vähän tämä jännitti, koska en ole tiennyt, että noita mataliakin saa käyttää! Ihan hyvä stoppi merkillä ja hyvin meni ruutuun. Ennen käskyä tosin Gimma keksi nousta seisomaan! *mur* Loppuosa jees, vähän törmäs, mutta se johtu varmaan liukkaasta pohjasta.. :P
  • Kaukot: 9
    • Kaukojen jätössä oli jäänyt oikea kyynär ilmaan. Vaihdot jees, eka seisominen ja siitä istuminen aiheutti suurimman etenemisen.
  • Seuraaminen: 9
    • Minä en totellut liikkuria, pari kontaktikatkosta ja kerran haki perusasentoa. Muuten jees minun mielestä. ;)
  • Hyppy: 10
    • Minä asettauduin hyvin ja heitin hyvin. Eli minulle kymppi. :) Yllättävän vähäistä saalistusta Gimmalta.
  • Luoksari: 9
    • Gimmaksi kiva suoritus. :)
  • Zeta (I-S-M): 9,5
    • Istuminen perus, seisomisessa liikautti vähän vasenta etusta, maahan perus.
  • Ohjattu: 10
    • Muuten hyvä paitsi luovutus karmea.
=EVL1 293,5p +KP, sij. 1/5.

Lopuksi liikkuri antoi palautetta, että otin välillä ylimääräisiä askeleita. Eli täytyy nyt olla tarkkana mikä on yksi asken ja mikä kaksi (sivuaskeleissa se on mulla ainakin vähän hämärän peitossa). Tosi hienoa, että viitsitään antaa palautetta. :)

Gee oli pätevä, teki juuri niin kuin osasi..paitti vähän piti possuilla.. :P Tämä on meidän paras EVL-tulos, lisäksi eka KP kunkkuluokassa. Ensimmäisessä tokokokeessamme 31.1.2010 saatiin Laisilta KP. :) Gee <3

Ennen koetta päätin, että en katso numeroita ja se melkein piti (paikkisten numero oli pakko katsoa :P ). Hyvä minä. :)




14 kommenttia:

  1. Täähän meni kuten suunniteltiin. ;) Nyt hyvällä fiiliksellä vaan lopputreeneihin ja keskittymiseen kohti mämmämmiä. :--)

    Geelle rapsuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki menee aina niin kuin suunnitellaan..not... :P Mutta nyt fiilistä koiralle kehiiin ja ajatusten siirto kokonaan mämmikisoihin. :D

      Gee kiittää <3

      Poista
  2. Onnea!! :D Makeet pisteet! Ootte te niin taitava koirakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Olen kyllä tyytyväinen, nyt on kiva lähteä isoihin kisoihin..onnistutaan siellä tai ei. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Ja kiitos treeniseurasta ja Gimman hoidosta! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt olen päättänyt, että en lätise mitään negatiivista näihin vastauksiin meidän suorituksesta vaikka sisäinen negativistini haluaisi saada sanansa kuulumaan. :D

      Poista
  5. Jep! Kannattaa oikeasti opetella ottamaan kehut ja kiitokset vastaan epäsuomalaisittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hankalaa..mutta tsemppaan (tälläkin hetkellä). :P

      Poista
  6. Seuruuhan näytti tosi hyvälle! Oikealle siirryt 3 askelta, vasempaan 2. Täykkäri näyttää hyvältä :)

    Liikkuri muuten tekee tunnarissa virheen tai sitten multa on mennyt joku sääntöuudistus ohitse, sillä kapula pitäisi luovuttaa ennen kääntymistä nykyään kun siinä on se aika sekunteina, mitä kapula saa ohjaajalla olla.

    Varo tota koiran laittoa maahan kokeissa liikkeiden väleissä. Jonkin sääntö vai arvosteluohjeen mukaan se on pahasta ts. ev-koiran pitää olla hanskassa jo muutenkin. Tosta voidaan ainakin arvokisoissa rokottaa.

    Ja tosiaan, ruudussa ja ohjatussa merkki-merkki voi olla matala!

    Hieno suoritus, nyt ajatukset MM-reissuun ja hyviä treenejä alle. Möröt ja turhat pessimismit pois. Keskityt siihen, mitä osaatte ja keskityt vahvistamaan. MM tulee menemään vähintään yhtä hienosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta askellusselvennyksestä, hankalia tuommoset sivuaskeleet. :P Noita täytyy kelailla vielä, että osaan ne sitten!

      Huomasin myös tuon tunnarivirheen, mutta samapa se minulle missä kapulan luovutan (en tykkää kehässä alkaa sanomaan mistään, oma pakka menee sekaisin).

      Missä minä sitä koiraa sitten pitäisin jos en maassa (perusasennossa?)..? :/ Voisinko pitää sitä sivulla maassa? Säännöissä lukee näin: "Koiran tulee pysyä ohjaajan vasemmalla puolella liikesuoritusten välissä. Koiran ei tarvitse olla perusasennossa ja käskyn alla, mutta sen pitää olla ohjaajan vieressä ja hallinnassa."

      Minä olen elänyt aina käsityksessä, että pienet merkit on kiellettyjä.. Hyvä, että tässä vaiheessa tuollaisenkin oppi. Onneksi ainakaan tuollaisella pohjalla ei tullut ongelmia, mutta nurmi on taas eri juttu.. :/

      Kiitos. Olet kultainen kun jaksat neuvoa. <3

      Poista
  7. Harvoin nurtsi kokeissa on matalia merkkejä, eivät liikkurit halua epäonnistumisia kisaajilla sen takia, ettei koira näe merkkejä. Halli / hiekkakenttä kokeissa niitä kyllä näkee.

    Mun mielestä jossain (en muista yhtään missä yhteydessä, joku tuomarien juttu?) oli sovittu, ettei ohjaaja ev-luokassa saa jättää koiraa makoilemaan liikkeiden välissä. Esim. tuossa kokeessa jätät koiran makaamaan paikalleen kun viet kapulan. Pidä se perusasennossa tai keskity siihen koiraan niin ettei sun tarvii käskyttää sitä siellä ylimääräistä. Esim. mä olen aina höpötellyt koirille liikkeiden välissä, palkinnut niitä antamalla niiden hillua (tämä on sallittua ihan SM-kisoja myöden ;)) ympärilläni. Ja sitten olen olettanut sellaisen "tule" sanan, joka tarkoittaa, että kulje vierelläni, mutta ei tarvitse pitää katsekontaktia. Minusta koiran pitää tokossa päästä vapauttamaan ajatuksiaan liikkeistä niiden välissä, niin jaksaa paremmin tehdä liikkeet ajatuksella :). Ohjaaja saa kehässä olla itsekäs ja keskittyä omaan suoritukseen ja omaan koiraansa. Mä en käytännössä edes kuuntele tuomaria, vaikka se yrittäisi jotain sanoa, niin en kuuntele ennen kuin vasta kaikkien suoritusten loputtua. Liikkurinkaan en anna luoda koiralleni kuvaa, että hän hallitsisi kehän vaan keskityn koiraani ja toimin siten kuin uskon olevan sen edunmukaista. Etenkin jos ei ole eka koirakko, niin tietää jo mistä mikäkin liike alkaa jne. niin ei tarvitse liikkurin antaa johtaa kehää vaan voi luoda koiralleen kuvan, että MINÄ hallitsen tämän homman ja ME tehdään omaa suoritusta riippumatta mitä liikkuri ja tuomari säätää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä "tässä"-käsky, jota käytän arjessa. Siinä pitää kävellä vieressä, mutta ei tarvitse pitää kontaktia. Voisin siitä sitä käyttää. :) Minäkään en halua pitää Gimmaa tiukassa kun haluan, että katselee ympärilleen kohtuudella (eli bongaa ruudut ja merkit yms. ite).

      Tuo oman tilan pitäminen on minulle uusi juttu. Tuossa kokeessa sitä yritin ja onnistuin siinä omaan tasooni verrattuna hyvin. Minä en vielä pysty hahmottamaan kehän kulkua (joten olen liikkurin armoilla),koska jännitys saa minut niin koomaan. Tavoitteena on, että joskus sitä pystyisi olemaan viileänä kehässä ja keskittymään vain koiraan. :)

      Hyviä pointteja taas sinulla, kiitos! :)

      Poista