14.8.2015

M-15 Ruutipussi Gimma

Mistä sitä aloittaisi.. Koiraurheilu on suuria tunteita, se on ainakin totta!

Maanantaina Gimman Ruotsinvalionarvo vahvistettiin. Nyt Gee on virallisesti SE TVA Gee. :)

Koko viikko oli enemmän ja vähemmän säätöä, ehkä enemmän sitä negatiivista kuin positiivista.. Perjantaina oli avajaiset ja viralliset treenit. Käytin Gimman tarkastuksessa ja sen jälkeen oli reenit. Reeneissä oli kuuma! Tein Gimman kanssa hypyn, A:n, eteenmenon ja paikkiksen. A:n Gimma tuli hypyn kautta takaisin, mutta tein sen uudestaan jolloin tuli hienosti A:n kautta takaisin. Eteenmenossa kyyläsi uros-narttu -paaluja, mutta meni eteen kun pongasi pallon sieltä. Vähän nousi hiki pintaan.. Paikkiksessa Gimma vielä nosti kyynäreet, siinä vaiheessa ajatus oli jo että ei jee, mitä tästäkin tulee.. No koira kotiin ja avajaisiin. Avajaisten jälkeen saatiin tietää, että ensin on sittenkin maasto ja sitten esineet. No ei auta sanoi nauta.. Mitenköhän esineet nousee maaston jälkeen ajattelin..

Lauantaina tavattiin maastojen treffipaikalla. Niina nappasi numeron 2 ja päästiin juoksemaan Haltin jälkeen. Halti hyvänä juoksina edessä rauhoitti mieltä. Maasto oli lähes samalla paikalla mitä viimevuonna. Lähtö oli nyt vaan ylämäkeen..ei jee taas mietin.. Kaikki lähetykset meni hyvin ja Gimma lähti ekalla käskyllä, jopa viimeinen lähtö onnistui! Siinä vaiheessa kun Gimma tuli D-A:lle ja näin koiran niin olin niin onnellinen, taisi siinä vähän huutoakin suusta päästä. Ei tsiisus se juoksi ja SE JUOKSI KOVAA (kokonaisaika 17:51)!!! <3 Meidän tavoite oli tässä vaiheessa saavutettu, kaikesta lopusta olen enää vielä enemmän kiitollinen. Aika pian menin laittamaan auton käyntiin ja Gimman autoon. Gimma sai levätä viileässä autossa ja välillä käytin kävelyllä. Elektrolyyttivettä juotin koko kokeen runsaasti. Ruutua ennen päätin etten tee lämppäesinettä haukutan vain Gimman. Käytin Gimman vielä pissalla ennen ruutua ja ei muutakuin ruutuun. Ruutu oli harvennetussa mäntymetsässä. Takalinjan näki ensimmäistä kertaa, oli kuuma... Aloitin ensimmäisestä reunasta pistottamaan ja Gimma meni hienosti reunaa pitkin taakse ja alkoi haravoimaan ja sitä haravointia tapahtui ja tapahtui...ajattelin jo että aika loppuu kohta eikä yhtään esinettä löydy!! Gimma etsii niin hienosti ja laukalla koko ajan, ajattelin että itken kohta jos koira ei saa yhtään palkintoa hyvästä työstä. Sitten esineitä alkoi löytymään ja niitä alkoi tulemaan liukuhihnalta! Pistevähennykset tuli pissaamisesta (varmasti juottaminen teki tämän, mutta ennemmin liikaa nestettä ja pissa kuin nestehukka) ja minun kehumisesta! Ei helkkari että olin tyytyväinen!! Aikaisemmin paineistuva ja jopa passivoituva Gimma teki todella hienosti töitä! Vitsit miten hieno koira mulla on. <3 Esineruudusta sitten mentiin suoraan kotiin ja Gimma pääsi nukkumaan, oli se väsynytkin..

Gimma viilentää itseään metsässä, hyvän lätäkön se löysi!
"Mä olisin valmiina"
Sunnuntai-aamuna oli tottis. Gimma kuuli paukkuja ipo-kentältä ja taas selkeästi niistä otti kierroksia. No vähän haukkua ja kentälle (alla video, ei tarvitse lukea fiilistelyitä jos ei halua ;) ). Gimma sai aloittaa ja taas se tippui sellaiseen tilaan.. Seuruu meni siis poikittaen, kovaa ja korkealta.. ;P Kaavio meni siis ihan ok. :D Sitten istuminen, se oli HITON HYVÄ! Vitsit se tunne kun koira ihan häviää sivusta, istuminen on ollut meille niin vaikea liike ja nyt Gimma teki sen niin hienosti! Yhtä hyvin kuin reeneissä!!! Maahanmeno oli hidas, mutta luoksetulo...se oli nopea ja loppuun asti!! Sivullesiirtymä nopea. Seisominen oli hiipparointia, mutta luoksetulo taas hyvä, kuten sivullesiirtymä. Tasamaanouto <3....se oli hyvä!! Vitsit ilman Susannan neuvoa tämäkin oli niin huono.. Hyppy ja A onnistuivat myös kivasti. Eteenmenossa sitten Gimma pääsi vähän kuumenemaan ja kaskummaa, "sivu" ja Gimma meinaa lähteä lentoon.. Onneksi on sen verran kuulolla, ettei lähtenyt mutta olihan se aika liipasimella. "Eteen" ja se lähti.. "Maahan" ja eihän se ihan heti maahan mennyt.. :P Paikkis oli ok.. Loppupisteet 91!!!!!!! JA SUOMENMESTARUUUUUUUSSSSS!!!!! Lisäksi joukkuekilpailussa myös tuli hopeaa eli päästiin pallille toistamiseen. :)



Kaikki allaolevat kuvat ovat Mikko Immosen ottamia, todella hienoja. <3 Noista välittyy se Gimman into mikä sillä on tottista kohtaan. <3













nro

Koira

Ohjaaja

Rotu

Lisät.

Tottelevaisuus

Viesti

Esineruutu

Yht.

Sij.
154Ruutipussi GimmaE Loikkanen & N Miettinen
Helsingin Vetokoirakerho
Bpmn91169262861
155Aktivistin SilkkiJonna Markkanen
Lahden Käyttökoirat
Bpmn84170292832
157BeatriceRoosa Tanhuanpää
Tuusulan Kennelkerho
Bpgn92169212823
152Rekiniemen RaptoriJanet Tervashonka
Kangasniemen Kennelkerho
Lbu78164292714
150DominaJ ja A Nurminen
Tuusulan Kennelkerho
Bptn77168222675
151Nallikallion LaulunlahjaRiikka Närä
Keski-Suomen Palveluskoirayhdistys
Akn85156222636
156Särkivaaran Tosi MutkatonT & S Juntto
Jokelan Seudun Koirakerho
Apkukesk-15822180-
153Riesig BereitT Lehtomäki & S Leppänen
Keski-Suomen Palveluskoirayhdistys
Ssn6616629261-



GIMMA ON SIIS SUOMENMESTARI!! Ihan jäävätää, minun pikku-Gimma!! Kiitos järjestäjille, kisat olivat todella hyvin järjestetty! Kiitos tuhannesti Nurmisille viestimetsässä avusta! Kiitos Susanna Tuuri, ilman sinua Gimman tottis ei olisi tuota. Kiitos Riikka Teivaiselle avusta. Kiitos Helille ja Timpalle maailman hienoimmasta malista! Kiitos Niina, ilman sinua ei oltaisi tässä. <3 Minulla on niin hieno koira, niin hieno koira. <3

Maanantaina oli se paluu sitten maanpinnalle. NOM-joukkueenjohtaja otti yhteyttä ja kysyi Kennelliiton jäsenyyttä ja selvisi, että Niinalla oli jäsenmaksu jäänyt maksamatta (se tämänvuotinen juuri..). Apuohjaajan ei normaalisti tarvitse olla jäsen missään, sen olen palveluskoiraliitosta tarkastanut aloitimme kisaamisen, jäsenyydet menee pääohjaajan mukaan. Hoidimme kuitenkin jäsenyyden ensitilassa kuntoon. Soitin palveluskoiraliittoon että asia on nyt kunnossa, olemme pahoillamme virheestäämme. Vastauksena sieltä tulee, että annoimme tiedotteen 3.8.2015 kotisivuille. Tämä oli meiltä mennyt ohitse, kuten myös se että joukkueenjohtaja oli asiasta sanonut meille kisapaikalla. ..Ei oltu nähty koko joukkueenjohtajaa koko viikonloppuna (en edes tunne ihmistä). Kirjoitimme kirjelmän Palveluskoiraliiton hallitukselle, jossa pahoittelemme, että meiltä tuo tiedote on mennyt ohitse kuitenkin todeten, että samalla viikolla jolloin SM-kisat alkaa niin tiedotteen antaminen on aika myöhäistä.. Muitakin on joilla tämä asia on mennyt ohitse.. :( No nähtäväksi jää onko tämä asia nyt anteeksiantamatonta vai ei. Asia kuitenkin korjattiin 30minuutissa kun siitä kuulimme..

Saa tuulettaa, ja me tuuletettiin!!
Vuoden 2015 Suomenmestarit

Kiitos kaikille mukana eläneille ja onnitteluista joita kuulemma Facebookissakin on ollut. <3 Tuli niitä tekstiviestejäkin onneksi.. :D 

Me saavutettiin jotain sellaista, mihin ei koskaan edes unelmoitu. Olen niin onnellinen, että minulla on noin hieno koira, koira jolla pystyn harrastamaan ja jonka kanssa sujuu elämä myös kenttien ulkopuolella. Minulla on hyvä viestipari, jonka kanssa olemme pystyneet sopimaan yhdessä treeniajoista vaikka välimatkaa meidän kodeilla on se 30kilometriä. Matka jatkukoon!

24 kommenttia:

  1. Onnea mielettömästi suomenmestaruudesta!! Hyvin veditte :))

    VastaaPoista
  2. Olenkin odottanut tätä raporttia. Tuhannet onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, no nyt raportti tuli! :) Kiitos. <3 Olen kyllä todella onnellinen, tavalliselle harrastajalla tällainen tulos on vaan jotain uskomatonta. <3

      Poista
  3. Ihan mieletöntä!!! Onnea!! !:)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea vielä tätäkin kautta ❤️ Olette huipputiimi ja on ollut ilo auttaa koirakkoa, joka on taitavasti ja ahkerasti toteuttanut "kotiläksynsä" �� teidän mestaruus oli ihan paras palkka antamistani pikku avuista! Huisin lyhyessä ajassa olet saanut Gimman tottista hurjasti eteenpäin, ja hommathan jatkuu, tottiksessa on vielä monta pistettä metsästettävissä �� jos ei NOMmeihin (harmillista!), niin ärrämmiin piste jahtiin �� Hyvä Te!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Sulta neuvot ovat tulleet niin ratakiskoina, että niitä on pystynyt "helpolla" noudattamaan. Homma todellakin jatkuu, ei me tähän tätä jätetä! Gimma on vielä niin hyvässä kunnossa, että ei tässä nuoremmat näytä tuota mulineksia vielä ohittavan. ;)

      Mä olen oikeasti niin kiitollinen, ilman sinua olisi paljon jäänyt ymmärtämättä Gimmasta. Niin kuin eräs Suomalainen totesi mulle Tsekeissä, ei ole täydellistä koiraa. Ne jotka hyväksyvät asioita ja kiinnittävät niihin hyviin kohtiin huomiota pääsevät paljon pidemmälle. Uskon, että esineruutukin meni niin hyvin kuin meni, koska ymmärrän nyt Gimmaa paremmin ja ainakin luulen tietäväni millaista treeniä se tarvitsee.

      Joo harmi se on jos NOMit jää väliin tuommoisen tahattoman asian suhteen. Ihan kuin oltaisiin suurempiakin rikollisia.. Ehkä se on niin ettei erehdyksiä sallita, mutta harva on täydellinen..

      Poista
  5. Onnea vielä tätä kautta. Uskomatonta, mutta ei suinkaan yllätys. Taisin siitä jotain tuossa aikasemminkin sanoa. :)
    Autan kyllä aina kun pystyn ja osaan! Gimmalle rapsuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se uskomatonta.. <3 Joo kyllä sä jotain ehkä mainitsit, mutta en mä kuunnellut. :P Ja kiitos että autat, ilman jatkuvaa apua treenauksesta ei tulisi mitään. Toivottavasti pystyn auttamaan sinuakin yhtä paljon kuin sinä minua!

      Poista
  6. Paljon onnea mestaruudesta! Tottis oli todella hienon näköistä, Gimmalla asenne kohdillaan. Kova työ todellakin on tuottanut tulosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Gimman tottiksessa on paljon hienoa, on tuossa seuruussakin jotain hienoa vaikka onhan se aikamoinen katujyrä sille tuulelle sattuessa.. ;P On se ihanaa miten se saakin noin kovia kiksejä siitä että pääsee tekemään oikein tottista. Ei sitä kamalasti tarvitse virpoa, se on kyllä kiva ominaisuus. :)

      Poista
  7. Hurjasti onnea SM-mestaruudesta!! :-D

    VastaaPoista
  8. Aiemmin yritin johonkin koetuloksiinne laittaa onnitteluita ja taas sama homma, ei meinaa päästä kommentoimaan ollenkaan vaikka onhan tämmöiseen uutiseen pakko päästä onnittelut laittamaan :) Mielettömän suuret onnittelut!! han huikeeta! Ootte kyllä niin meidän idoleita. :) t. Kati/ http://aatukira.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ketä olisi uskonut, että kun mekin tavattiin vuonna käpy ja kirves belgiyhdistyksen tokoleirillä, että oltaisiin nyt tässä. Meillä on molemmilla hienot koirat joiden kanssa pystytään harrastamaan ja joiden kanssa myös normaali arki onnistuu.

      Gimma on kyllä huikea. <3

      Poista
    2. Justiin sitäkin meinaan tuolla, että ihan meidän idoleita olette :) Kun ei sullakaan harrastustaustaa ole kymmenniä vuosia ja sitten meette ja vetäisette SM-kultaa..! Ihan mieletöntä! <3 t. Kati

      Poista
    3. Kymmeniä vuosia.. :D Ei todellakaan! Itse en laske harrastamiseksi sitä kun opetin sekä australianterrierin ja nykyisen natsin (asuu äidillä) istumaan, menemään maahan ja antamaan tassun. Kyllä ne luoksekin osasi tulla..jos halusivat.. :P Gimman iän verran (eli 7v) on tässä tullut sitten aktiivisemmin harrastettua.

      Apua alan itkemään kohta sun lauseille "..vetäisette SM-kultaa..!". Niin me taidettiin sitten vetästä, on se hurjaa. Tämä kombo kaikkinensa on ollut toimiva ja hienoa on ollut todeta, että Gimma on niin monipuolinen sekä käyttöön että näyttöön.. ;D

      Poista
  9. Paljon Onnea mestaruuden johdosta! Hienolta näytti videolta katsottuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tottiseläin on aika tottiseläin. :P Aika kovaa sillä näyttää menevän, mutta parempi niin. :P

      Poista
  10. Kamalan kiireinen syksy ollut, kun en ole teidänkään blogia ennättänyt kurkkimaan, mutta nytpäs ennätin :)

    Hurjan paljon onnea PK SM -voitosta! Aika huikean hieno saavutus :)

    Tsemppiä treeneihin edelleen kohti uutta kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit kurkkimassa. :) Kiitos onnittelusta, on se huikeaa. Vaikea tuollaisesta on edes haaveilla.. :)

      Kiitos tsempeistä, toivotaan ensisijaisesti kovasti terveyttä jatkossakin. Alkaa olemaan tassuissa jo vähän ikää, mutta mennään Gimman ehdoilla. :)

      Poista