2.8.2015

Esineitä ja tottista

Perjantaina käytiin tekemässä esineet. Otin kolme ja hyvä fiilis jatkui. Aika kyllä jää niidenKIN osalta kesken, mutta niihän se aina on (ainakin minulla). :) Esineet on mulle niin hankala juttu, että tarvitsisi siihen oikein käydä jokin kurssi. No näillä mennään.. Esineiden jälkeen jäätiin vielä mettään keräämään mustikoita. Niitäkin löytyi. :D

Esineiden lisäksi löytyi mustikoita!

Lauantaina käytiin asuntomessuilla, joten koirat sai levätä päivän. Sunnuntaina aamusta Touko pääsi mustikkaan. Reissu oli rankka kuten kuvasta näkyy.

Nyt iski väsy pieneen seisojapoikaan..
Gimma pääsi illalla tottistelemaan. Mentiin Riikan kanssa Luukkiin ja Gee sai siellä kuulla ampumista taas pitkästä aikaan. Ensin makuu jossa paukuttelua, ok. Seuruussa nosti virettä, mutta ihan ok. Istuminen tosi hyvä, paluussa taas alkoi kiehumaan (ensi kerralla kisanomainen istuminen!). Maahanmeno oli tosi hieno, jee!! :D Myös luoksetulo oli hyvä (vähän taisi kyllä törmätä.. ;) ). Seisominen takapalkalla hyvä. :) Noudossa Riikka taas antoi pienen pakotteen noston jälkeen ja näitä toistettiin kaksi kertaa. Tosi hyviä, hitto että tuo näyttäisi toimivan! Hypyssä ja A:ssa kummassakin palkkasin vauhdista. Hienosti teki A:n vaikka heitin vinoon, hyvä juttu! Eteenmeno loppuun. Maahanmeno oli hidas mutta teki sen, palkan sai multa. Siitä makuuseen ja taas tussauttelua, ok. :) Loppuun eteeenmeno palkalle joka oli tottakai hyvä! Gimma oli pätevä pieni. <3

Taas keksin yhden mitä ei olla reenattu, pidot! No elämä on, eipä tottiksessa ikinä valmista koiraa ole. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti