20.12.2008

Joulun odotus alkaa huomenna!


Eli huomenna siirrytään koko jengi Naantaliin Joulun odotukseen! :D Ihanaa viettää Joulu rakastamiensa ihmisten ja eläinten kanssa. No jotta ei menisi ihan emännän lässyttelyksi niin päästetään taas Gimma pääosaan..

Eilen lähti kaksi hammasta, tänään ei ole lähtenyt yhtään. Kovasti kyllä yritettiin kun luuta retuutettiin. :)

Tänään ollaan reenattu kahdesti sivulletuloa ja seuraamista. Välillä menee todella hyvin, välillä tuntuu, että homma menee aavistuksen säätämisen puolelle (onkohan kaksi treeniä liikaa, jolloin keskittyminenkin kärsii). Taas varmaan syynä, että vaikeutan reeniä turhan nopeaan. Mä odotan niin sormet syyhyten, että joku pätevä ihminen katsoisi vähän meidän perään ja sanoisi jotain. Tuo seuraaminen on yksi, tarvitsisin neuvoja miten jatkaa tästä eteenpäin. Gimma tuntuu hieman seilaavan seuraamisessa, onko se ok (eli vain alkuhaparointia?), teenkö jotain väärin ja miten kuuluisi jatkaa..
Lisäksi ollaan hömppäilty, eli lähetän Gimman omalle paikalleen (jossa ruokailu aina suoritetaan) eri paikoista alakertaa. Vähän likka oli hämmennyksissä kun häkin alusta olikin olkkarissa. Gimma siis suuntasi kaahaamalla yksiöönsä ja ihmetteli missä peti on. No uusi käsky ja suunnan näyttö niin johan onnistui. :) Toisella ruokailulla sama ja nyt suuntasi heti oikeaan paikkaan. Hieman kiinnostaisi lisäksi ruudun opettelua aloittaa, mutta täytyy sitä tutkaista enemmän. Kosketusalusta voisi olla yksi kiinnostava vaihtoehto..

Katsotaan koska tulee uusia päivityksiä, voi olla hienoinen katko tulee.. :) Mutta joka tapauksessa: Hyvää Joulua kaikille blogin lukijoille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti