10.12.2008

Lenkkeilyä ja muuta mukavaa


Tiistaina käytiin peltolenkillä. Edellisenä iltana oli leikattu kynsiä ja yksi kynsi meni kunnolla verelle. No ajattelin sitten peltolenkkiä, jos se ei sitten aukeisi. No aukesihan se uudelleen, mutta meni se sitten kiinnikin. Illalla mentiin katselemaan taas häkkejä eläinkauppaan, Gimma tietty mukana. Taitaa se olla nyt Bravan häkki mikä hankitaan, koska se tuntui todella tukevalta. Sen jälkeen suunnattiin Tikkurilaan toiseen eläikauppaa, josta ostettiin joululahja koirille (tai omistajille ;) ). Auto pistettiin parkkiin halliiin ja siitä suunta eläinkauppaan. Parkkihallissa olikin jännät portaat Gimman mielestä (kivikierreportaat, joissa oli portaan takaosa auki). Ensiksi Gimma oli sitä mieltä, ettei hän noita portaita ylös tule. Isäntä meni jo edeltä kun ihmisiä tuli ja kannustin Gimmaa uudelleen. Ja kiipustihan se ne. :) Takaisintulomatkalla mentiin vielä portaat pariin kertaa ylös-alas, eikä ongelmaa ollut ja Gimma kipittikin ne kuin vanha konkari. Noin pitkiä portaita se ei ole ennen tullutkaan alas, vaikka meillä kotona onkin pitkät portaat (mutta sinne yläkertaan ei ole edelleenkään asiaa). Niin ja siis sieltä eläinkaupasta kotiintuomisina tuli Furminaattori. Pakkohan sitä oli kokeilla. Hyvältä vekottimelta se vaikuttaa, mutta en kyllä siitä Faunattaren 70€:a suostuisi maksamaan. Gimmalta lähti ihan kivasti Furminaattorilla karvaa. Nätisti likka istui lattialla kun sitä harjailin. Välillä sai palkan ja sitten jatkettiin. Mä olin jo odottanut jonkin näköistä pyristelyä vastaa, mutta ei nätisti se siinä oli.

Gimma kurkistaa sillalta. Eikös Riikka olekin upea takki! :)



Eilen käytiin metsälenkkeilemässä ja vähän tietty emännän suuntavaisto meni sekaisin... :) No löydettiin takaisin kotiin eikä lenkkikään ollut hirveästi tavallista pidempi (1h 15min). Nuo metsälenkit on sen ehdottomia lemppareita. Muutenkin kun on lunta niin se on vieläkin kivempaa.

Illalla tuli vieraita. Gimma sai taas yksiössään odottaa, että vieraat saavat vermeet pois niskasta. Sen jälkeen päästiin moikkaamaan vieraita ja hienosti meni. Vieraat istuivat sohvalla ja Gimma kerjäsi mallikkaasti rapsutuksia (ei yrittänyt hyppiä syliin, tunkea väkisin iholle tai muuta mukavaa). Vieraiden lähdön jälkeen treenatttin taas vähäsen. Yritän saada tuon seuraamisen sille hyväksi. Kolme askelta maksimissaan seuruutin sitä muutaman kerran ja hyvin meni! Olen saanut siihen epävarmuutta, mutta nyt se ei näkynyt. Pysyttiin aika paljon seinän vieressä ja siitä yleensä aloitankin seuruutuksen (saa onnistuneen suorituksen pohjalle). Hienosti seurasi, mutta saas nähdä miten TOKOssa tuo seuraaminen otetaan.. :/ Nyt pysyn näissä yksinkertaisissa jutuissa enkä lähde vaikeuttaa tuota seuraamista (teen sen huomaamattani perkeles..). Unohtuu se tosiasia, että tuo on vielä pentu edelleen..

Niin ja Gimma tutustuu ruokaan vol 1:
Olen jo vähän aikaa koittanut, mikä ei uppoisi Gimmalle. Kaiken se syö (tai raaka valkosipuli taisi jäädä syömättä, mutta kuitenkin), mutta vaikka se on ahne niin murot on ainoa mitä se ahmii tutkimatta. Eli uuden ruoka-aineen se ottaa yleensä näin vastaan: pureskelu, sylkeminen ulos, leikki ruualla ja syönti. Tänä iltana annoin sille rusinan ja alas sekin meni. Kokeiltu on jo ananasta, persikkaa, mandariinia, tomaattia yms. Ja alas menee! :) En sitten tiedä, johtuuko se siitä että pidän koiran nälässä tai jotain. Ruokaa Gimma RC:n ohjeen mukaan + lenkkimakkaraa päivittäin. Ruuan olen jaotellut 25% aamulla, 25% päivällä, 50% illalla (jos olen poissa päivällä niin aamulla n.30%:a). Päiväruuan se saa vasta lenkin jälkeen. Tällä olen pyrkinyt siihen, että lenkillä sekä illalla koulutuksien aikaan Gimma olisi nälkäinen. No niin menipä tylsäksi tämä höpinä..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti