15.11.2009

Kokeenomainen treeni


Sain isännän liikkuriksi niin vedettiin kokeenomainen treeni (muutaman kerran kuitenkin namilla palkaten). Nyt vähän on aavistusta mitä tarvitsee treenata.



  • Luoksepäästävyys: Isäntä tuli vähän lääppimään sanomatta mitään. Aikas turhaa kun on tuttu ihminen, mutta otettiin sekin nyt.

  • Paikallamakuu: Menin piiloon, aika reilut 2minuuttia. Oli ollut kuulemma hieman levoton; katsellut ympäriinsä ja tampannut takajaloilla (pari-kolme kertaa) sekä näytti siltä että voisi vetää lonkalle. Tullessani koiran luo annoin makupalan tassujen väliin. Sivulleistuminen hidas. Tämä oli ensimmäinen paikallamakuu minun ollessa piilossa (jossain muualla kuin kotona sisällä). Eli näistä pistevähennys tulisi.

  • Seuraaminen (kytkettynä): Hyvää seuraamista. Tosi korrektia (kerran annoin hienoisen pakotteen kun kontakti tippui..  ). Myös juoksu näytti ihan kelvolliselta. Ei nyt mitään hurraahuutoja tähän voi lisätä, mutta alokasluokkaan varmaan ihan tarpeeksi hyvää. Perusasennot hitaita. En ottanut ollenkaan vapaana seuraamista.

  • Maahanmeno: Eipä isäntä siihen mitään sanonut, mutta Gimmalla se on jostain syystä tällä hetkellä hidas.

  • Seisominen: Muuten hyvä, mutta pari lyhennettyä askelta käskyn jälkeen.

  • Luoksetulo: Tuli vinoon eteen. Muuten jees. Vinous johtui tämän aamun treeneistä kun jouduin huomauttelemaan Gimmaa luoksarissa. Pitää korjata tämä, mutta ajatuksena käy että jos kutsuisin sen suoraan sivulle...

  • Hyppy: Annoin käskyn liian aikaisin, joten Gimma siirtyi pikkusen. Täytyy vähän treeniä hyppyä kun siitäkin on aikaa.. Lopuksi sai namia paaaljon.


Paniikkia on jo ilmassa.......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti